Pyrintö kumosi sinnikkään Vilppaan jatkoajalla

18.12.2013 Salon Vilpas oli keskiviikkona hilkulla katkaista Tampereen Pyrinnön koko syyskauden jatkuneen kotivoittojen sarjan. Tamperelaiset vääntäytyivät kuitenkin jatkoajan myötä kauden kahdeksanteen Korisliigan kotivoittoonsa lukemin 90–84 (75–75, 35–39).

Damon Williams johdatti Pyrinnön jatkoaikavoittoon Vilppaasta. Kuva: Francois Perthuis.

Vilpas pelasi hurjalla itseluottamuksella sekä energialla ja oli selkeästi kotijoukkuetta energisempi kolmen jakson ajan.

 

Salolaiset johtivat kolmannen jakson lopulla parhaimmillaan 16 pisteellä ja vielä neljännelläkin jaksolla 14 pisteessä numeroissa 57–71. Pyrintö vei kuitenkin jakson viimeiset neljä minuuttia 18-4.


Vieraiden Joseph Harrisilla oli kolme sekuntia ennen jakson loppua voiton avaimet käsissään vapaaheittoviivalla 75–74-tilanteessa, mutta Harrisin upotettua vain toisen vapaaheittonsa venyi ratkaisu jatkoajalle, jolla Pyrintö oli isäntä talossa.

 

– Vilppaalta löytyi parasta energiaa, jolla meitä vastaan on tällä kaudella pelattu. Emme pystyneet vastaamaan siihen, kunnes parin taktisen muutoksen myötä meiltä alkoi löytyä pelaajia, jotka halusivat voittaa tämänkin matsin, selvitti Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

Korisliigan nestori Damon Williams (33/13/4 syöttöä/2 blokkia) kirjautti kauden korkeimman teholukemansa Kelvin Lewisin (18/8) säestäessä. Vieraiden parhaat olivat oli Joseph Harris (18/17/2 blokkia), Marcus Relphorde (23/6/6 syöttöä/3 riistoa) ja Jukka Kataja (15/7).

 

Joukkueet kohtaavat uudelleen heti torstaina Salohallissa.

 

(STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

Näytä lisää vastaavia