Pyrintö kotivoittoon Kobrista

8.3.2018 Korisliigan torstai-illan ainoassa välienselvittelyssä Tampereen Pyrintö isännöi Lapuan Kobria. Avausjakson jälkeen ottelun hallintaansa ottanut Pyrintö vei päätösjakson nimiinsä 13 pisteellä ja koko ottelun lopulta numeroin 85-68 (33-35).

Topias Palmi säkitti 17 pistettä, Pyrinnön ottaessa vakuuttavan kotivoiton Kobrista. Kuva: Ville Vuorinen

Päätösjakson kynnyksellä Kobrat luikerteli vielä kahden pisteen iskuetäisyydelle Nick Kelloggin lay-upilla. Kenneth Manigaultin vapaaheitolla Pyrintö siirtyi päätösneljännekselle neljän pisteen johdossa, mutta tämän jälkeen kotijoukkue iski ratkaisevalla irtiotolla.

Topias Palmi aloitti isäntien löylytyksen kolmosellaan, kapteeni Antero Lehdon myllyttäessä lay-upeillaan Pyrinnölle päätösjakson avausminuutin 7-0 -lukemin. Neljässä minuutissa Pyrintö moukaroi lopulta 16-2 -pistejuoksun, karaten ratkaisevaan 18 pisteen johtoon.

- Pelin alussa intensiteetti oli melko alhainen ja kun 6 ensimmäistä aika vapaata heittoa menivät ohi, peli meinasi muuttua tuskaiseksi. Kobrat hyökkää varsin suoraviivaisesti ja onnistuimme kohtuullisen hyvin Kelloggin ja Stephen Croonen puolustuksessa, Pyrintö-luotsi Sami Toiviainen tarinoi.

Palmi johti Pyrintöä 17 pisteellä, sisäpelaaja Brian Asburyn (17/8/2 syöttöä) yltäessä samaan pistelukemaan. Härkämäinen Devonne Giles rouhi 11 pistettä.

Jordan Richard toimitti 20 pisteen, 9 levypallon, 3 riiston, 1 torjunnan ja 1 syötön tilastorivin vierailijoille. Takamies Croone säesti Richardia monipuolisella esityksellä, suorittaen 17 pisteen, 5 levypallon, 3 syötön ja 3 riiston iltapuhteen.

Ottelutilastot: Pyrintö - Kobrat
 
19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

Näytä lisää vastaavia