Osku Heinonen on Tampereen Pyrinnön uusi keulakuva

13.10.2020 08:17 Kun Petri Heinonen lopetti mittavan koripallouransa ja Antero Lehto siirtyi BC Nokiaan, Tampereen Pyrinnön kokenein paljasjalkainen pyrintöläinen on Osku Heinonen, 28. Nyt tarkkakätinen Heinonen on se, joka edustaa pyrintöläisyyttä sekä parketilla että parketin ulkopuolella.

Osku Heinonen on nyt Tampereen Pyrinnön keulakuva. Kuva: Ville Vuorinen.

Pyrinnössä valtikka vaihtui Heinosen näppeihin kuin lennosta. Lehto ehti edustaa pelikentillä pyrinöläisyyttä jo kolmatta vuosikymmentä, mutta kevään shokkisiirron jälkeen Heinonen on joukkueen Pyrintö-kasvattien ikäpresidentti.

Eikä siihen välttämättä parempaa henkilöä voisi edes miettiä: Heinonen aloitti koripallon Pyrinnön pallokoulussa kuusivuotiaana, on kulkenut läpi Pyrinnön junioripolun pääsarjaan asti ja edustanut Korisliigassa Pyrinnön edustusjoukkuetta yhtä kautta lukuun ottamatta.

– Onhan Pyrinnön merkitys ollut pirun suuri omassa elämässä. Ihmiset ja yhteishenki on niitä isoimpia asioita, mitä Pyrinnöltä on saanut. On oppinut tuntemaan ihmisiä iästä, sukupuolesta ja lajista riippumatta sekä monet nykyisistä parhaista kavereista on pelannut samassa joukkueessa, Heinonen aloittaa.

– Ehkä paras termi kuvaamaan pyrintöläisyyttä on yhdessä tekeminen.

Keskustelut Heinosen uudesta roolista Pyrinnön keulakuvana on käyty joukkueenjohdon ja valmennuksen kanssa, mutta suurimman osan pohdinnasta hän on käynyt oman päänsä sisällä.

– Tehtävä on tavallaan johdattaa joukkue pyrintöläisyyteen. Eikä pelkästään pelikentällä, vaan myös siihen, mitä Pyrintö edustaa. Totta kai olemme jutelleet asiasta seurajohdon ja valmentajien kanssa, mutta itse olen miettinyt paljon, että mitä minä olen Pyrinnölle ja mitä Pyrintö on minulle.

Harvinainen 50-40-90-heittäjä

Tuttu näky Pyynikillä. Kuva: Ville Vuorinen.

Heinonen on ensisijaisesti tunnettu tarkasta heittoranteestaan, josta osoituksena huippukausi 2018/19, jolloin hän heitti huippuheittäjän merkkipaalun mukaisesti 50-40-90 eli yli 50% kakkosensa, 40% kolmosensa ja 90% vapaaheittonsa.

Kokonaisuudessaan Heinonen läväytti tilastosarakkeeseensa 11,4 pistettä, 1,7 levypalloa ja 1,4 syöttöä ottelua kohden. Tarkat heittotilastot olivat 2p 51,0%, 3p 40,4% ja 1p 93,8%.

Edelliskausi jäi kuitenkin tyngäksi – eikä pelkästään koronaviruspandemian vuoksi. Heinonen pääsi parketeille vasta marraskuussa, kun harjoituspelien aikaan sattunut käsivamma venytti kaudenaloitusta.

– Se verotti vähän valmistautumista. Toisaalta kun katsoi kauden jälkeen tilastoja, niin kyseessä oli uran toisiksi paras kolkkikausi, joten ei rannemurtuma näytä siinä mitään meinaavaan, Heinonen nauraa.

Jokainen enemmänkin Heinosta läpi uransa seurannut tietää, että hän on enemmän kuin pelkkä catch and shoot -heittäjä. Pallollisia taitoja löytyy ja tulevalla kaudella hän toivoo, että ne taidot pääsisivät oikeuksiinsa.

– Kun yksi aika dominoiva pelaaja eli Antero lähti, niin odotan pelillisesti enemmän pallon kanssa olemista ja sitä, että pääsisi itse vaikuttamaan hyökkäyspään ratkaisuihin.

Pyynikillä nähdään tulevalla kaudella vauhtia

Pyynikillä tullaan näkemään tulevalla kaudella vauhdikas Pyrintö. Kuva: Ville Vuorinen.

Heinosen lisäksi Pyrinnön ensi kauden joukkueesta löytyy liuta pelaajia, jotka ovat lähellä sitä käännepistettä, jossa he ovat vaihtumassa nuoresta aikuispelaajasta kohti kokeneita veteraaneja: Heinosen (’92) lisäksi kaksoset Justus ja Lassi Kilpinen (’93), Panu Peltokangas (’92) sekä Shawn Hopkins (’95).

Heinosen mukaan tämän kauden versio Pyrinnöstä on pelaajiensa ja tuoreen päävalmentajansa Miikka Sopasen näköinen.

– Näyttää aika hyvältä. Paljon on treenattu ja vahvistukset on valittu sen mukaisesti, että saisimme nopean joukkueen ja ehkä jopa vähän aggressiivisen. Itse odotan, että pelaisimme vauhdikasta peliä.

Pyrinnön valmennuksessa nähtiin muutos tulevalle kaudelle, kun Sami Toiviaisen kolmivuotinen pätkä tamperelaisten peräsimessä päättyi ja tilalle palkattiin Sopanen, joka on myös ehta pyrintöläinen. Sopanen on myös Pyrinnön kasvatti, joka on toiminut seurassa aiemmin junioreiden, miesten ja naisten päävalmentajana sekä valmennuspäällikkönä.

– Miikka on Samin tavoin aika rauhallinen, mutta samalla vaativa valmentaja. Yhteistyö on sujunut hyvin ja olen tykännyt, koska Miikka on tuonut uusia näkökulmia sekä joukkueen että minun tekemiseen.

Pyrinnön kausi alkaa keskiviikkona 14.10. Pyynikin palloiluhallilla, kun tamperelaisten vieraaksi saapuu Kouvot.

Henkilöt

 
28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

7.12.2021 09:15 Korisliiga

Maisteri Jamar Wilson: ”Haluan antaa takaisin saamastani hyvästä”

Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.

23.12.2020 12:15 Korisliiga

Jussi Laakso on tyytyväinen joukkueen alkukauteen, yleinen tilanne kuitenkin huolestuttaa mestarivalmentajaa

Sarjajohtaja Helsinki Seagulls on marssinut alkukaudella voitosta voittoon. Korisliigassa on nähty paljon uusia piristysruiskeita, mutta poikkeustilanne ja sen tuomat vaikutukset etenkin harrastustoimintaan vetävät Laakson mielen kuitenkin mietteliääksi.

17.12.2020 13:16 Korisliiga

Henri Ventoniemen osakekurssi hurjassa nousussa – Lahden 25-vuotias sentteri tähyää vielä maailmalle ja maajoukkueuralle

Lahti Basketball pelasi ennen ottelutaukoa itsensä miesten Korisliigan neljännelle sijalle. Joukkueen kotimainen sentteri Henri Ventoniemi viettää uransa parasta kautta.

16.12.2020 12:38 Pääjuttu

Korisliigan tunnetuin riimittelijä Tomi Kaminen kertoo, että KTP on ottelutauolla saanut alle kauden parhaita harjoituksia

KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen on sitä mieltä, että joukkueen suunta on ottelutauolla kääntynyt selkeästi ylöspäin. Loukkaantuneiden pelaajien paluu kokoonpanoon näkyy harjoituksissa uutena intona.

Näytä lisää vastaavia