Oranssipaitojen voittoputki jatkuu jatkumistaan, KTP:lle synkkä ilta kaaren takaa

18.11.2019 20:22 Karhu Basket nappasi Korismaanantaina jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa.

Cameron Jones ja Karhu Basket ovat esiintyneet viime viikkoina hallitsevan mestarin elkein. Kuva: Ville Vuorinen

Kaksi edellistä Suomen mestaruutta haalinut Kauhajoen Karhu Basket on äitynyt hurjaan vireeseen tälläkin kaudella. Maanantaina Kauhajoella kaatui niin ikään hyvässä vireessä viime aikoina pelannut kotkalainen KTP-Basket lukemin 95–71 (39–31).

Voitto oli oranssipaidoille jo seitsemäs peräkkäinen. Kauden hieman yskähdellen aloittanut Karhu Basket vankisti samalla asemaansa sarjataulukon kolmosena Salon Vilppaan ja Helsinki Seagullsin takana.

– Hyvältä tuntuu. Alkaa vaikuttaa siltä, että alamme hiljalleen pelaamaan hyvää koripalloa. Hienoa, että voittoputki sai jatkoa. Uskon, että sitä on mahdollista pitkittää yhä edelleen, sanoi tupla-tuplan tehtaillut Alex Thompson (19/11) Elisa Viihteen haastattelussa.

Kahdessa edellisessä ottelussa yhteensä 29 kolmosta ilotulittanut KTP ei tällä kertaa juuri kaaren takaa apuja saanut. Puoliaikaan mennessä kotkalaisvieraat olivat vailla onnistunutta kolmen pisteen suoritusta, vaikka yrityksiä oli tasan kymmenen. Eipä lähteneet KTP:n heitot uppoamaan toisellakaan puoliajalla, sillä lopulta onnistumisia tuli 20 kolmosesta vain yksi. 

– Ei tehty mitään isompia muutoksia puoliajalla. Kävimme läpi hyökkäämistämme, että miten saamme hyökkäämistämme vähemmän staattiseksi, Karhu Basketin päävalmentaja Janne Koskimies kertoi.

– Olemme tehneet tähän töitä, että hieman vaisummallakin hyökkäämisellä pelaamme voitosta. Puolustuksemme mahdollistaa sen.

Kotijoukkueen parhaimmistoa maanantaina olivat Thompsonin ohella Cameron Jones (16/2/10s/3r), Samuel Givens (22/2) sekä huimat 18 levypalloa raapinut Evan Yates (17/18/4s).

KTP:n tehokkaimmat olivat JayVaughn Pinkston (18/10) ja DeAndre Daniels (14/10).

Karhu Basket pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun vuorossa on Lapuan Kobrien vierailun myötä kauden toinen Pohjanmaan paikallisvääntö. KTP isännöi perjantaina BC Nokiaa.

Ottelutilasto

 
13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

1.3.2024 20:20 Korisliiga

Vilpas vaiensi Timi Heinosen tuhannen ottelun juhlat – Jacob Grandison loisti Korisliiga-debyytissään

Miesten Korisliiga palasi maaottelutauolta, ja heti alkuun juhlittiin monenlaisia eri merkkipäiviä.

Näytä lisää vastaavia