”Nykyisen Susijengin henkinen isä” Robert Petersen suomalaisen urheilun Hall of Fameen

13.1.2015 Suomi-koriksen ja koripallovalmennuksen isähahmo, vuonna 2003 poisnukkunut Robert ”Petteri” Petersen nimettiin tiistaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa suomalaisen urheilun kunniagalleriaan, Hall of Fameen. Petersen on Hall of Famen ensimmäinen koripallon edustaja.

Robert "Petteri" Petersen (1928-2003) nimettiin tiistaisessa Urheilugaalassa suomalaisen urheilun Hall of Fameen.

Legendat vierekkäin; Petersen vasemmalla ja Bobby Knight oikealla. Kuva: SKL-arkisto.

Vuonna 2010 käynnistettyyn kunniagalleriaan voidaan nimetä henkilöitä, jotka ovat kuuluneet lajissaan maailman eliittiin tai joilla on ollut muuten poikkeuksellinen merkitys urheilun historiassa.

- On ilosanoma koko suomalaiselle urheilukulttuurille, että ”Petterin” kaltainen vaikuttaja tunnistetaan ja tunnustetaan. Petteri on nykyisen Susijengin henkinen isä, jonka merkitystä suomalaisen koripallolle ja valmennukselle on vaikea sanoin kuvata. Hän tietenkin valmensi pitkään, mutta erityisesti vaikutti ajatuksillaan, opeillaan monen menneen ja tulevan pelaajan sekä valmentajan ajatteluun ja toimintaan, kiittelee Henrik Dettmann, Susijengin päävalmentaja.

Viime vuonna Urheilugaalassa Vuoden valmentajana palkittu Dettmann on vuosikymmenten ajan kutsunut Peterseniä avoimesti oppi-isäkseen, jonka pelifilosofiasta ja ihmiskäsityksestä koko suomalainen koripalloilu on ammentanut valtavasti.

Yhdysvaltalaissyntyinen Petersen (1928–2003) saapui Suomeen ensi kerran mormonilähetyssaarnaajana jo vuonna 1949 ja siirtyi Kuopion ja Turun kautta pääkaupunkiseudun koripallomarkkinoille. Petersen on yhä tänä päivänä eniten otteluita Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä valmentanut päävalmentaja 234 A-maaottelullaan.

Lisäksi Petersen oli toisen valmentajalegendan Kalevi Tuomisen pitkäaikainen aisapari ja apuvalmentaja maajoukkueessa. Tuominen ja Petersen johdattivat vuosien 1959–67 välillä Suomen maajoukkueen Euroopan kuudennelle sijalle sekä Tokion olympialaisiin.

Petersen kuului vielä vuonna 1995 Suomen miesten maajoukkueen valmennusjohtoon, kun Petersenin ”oppipoika” Dettmann toimi päävalmentajana ja Suomi pelasi Ateenan EM-kisoissa.

Petersen valmensi SM-sarjassa Panttereita vuosina 1963–73 sekä 1989–91. Hän työskenteli vuodesta 1974 lähtien Koripalloliiton koulutus- ja valmennuspäällikkönä ja kirjoitti mm. vuonna 1993 julkaistun Koripallovalmennus-kirjan, joka edelleen toimii tärkeänä lähdeteoksena lajin parissa.

Robert Petersenin ohella tiistaina Hall of Fameen tulivat nimetyiksi Timo Mäkinen (ralli) ja Pertti Ukkola (paini). Kaikkiaan Hall of Famessa on nyt 47 urheilusankaria.

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

Susijengin luottoluotsi Pekka Salmisesta naisten päävalmentaja

Vuodesta 2001 Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin nousua rakentamassa ollut Pekka Salminen, 51, on nimitetty naisten päävalmentajaksi. Paraikaa joensuulaista Kataja Basketia Korisliigassa valmentava Salminen aloittaa laaja-alaisessa ja päätoimisessa tehtävässään Koripalloliitossa 1.6.

24.1.2015 12:00 Junioriturnaus

Susijengi kohtaa Euroopan mestari Ranskan Tampereella!

Susijengi aloittaa ensi kesänä pelillisen valmistautumisensa EM-kisoihin 1.8.2015 isännöimällä itseään Ranskaa, hallitsevaa Euroopan mestaria. Suomen Koripalloliitto on päättänyt järjestää huippuottelun Tampereella suositun Delfin Basket –turnauksen yhteydessä Hakametsän Jäähallissa. Tampereen kaupunki tarjoaa 2500 ensimmäiselle turnausosallistujalle sisäänpääsyn.

22.10.2014 Yhteistyökumppanit

Susijengin Petteri Koponen haastaa korisyhteisön Movemberiin

Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin Petteri Koponen haluaa aktivoida koko suomalaisen koripalloyhteisön mukaan Movemberiin. Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, joka kerää varoja eturauhas- ja kivessyövän tutkimukseen sekä miesten terveyden edistämiseen.

Dettmann kutsuttiin Olympiakomitean tehtäviin, jatkaa myös Susijengin päävalmentajana

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on nimittänyt Henrik Dettmannin palloilulajien vastuuvalmentajaksi. Dettmann jatkaa edelleen myös Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin päävalmentajana.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

6.3.2013 15:46 Valmentajat

Pieti Poikolasta Tanskan maajoukkueen päävalmentaja

Tampereen Pyrinnön Suomen mestaruuksiin vuosina 2010 ja 2011 luotsannut Pieti Poikola on solminut valmentajasopimuksen Tanskan koripalloliiton kanssa. Poikolasta, 35, tulee monivuotisella sopimuksella EM-kisoihin tähtäävän Tanskan miesten maajoukkueen päävalmentaja.

30.4.2010 EM-karsinnat

Basket.fi-sivut avattu Facebookissa – osallistu kisaan!

Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.

Näytä lisää vastaavia