Nokialaiskasvatti Shawn Hopkins odottaa illan Pirkanmaan derbyä jo vesi kielellä

25.10.2019 09:54 "Kun on paljon kavereita kentän ulkopuolelta siellä vastassa, niin se on aina hauska pistää sellainen pieni tökkiminen, pieni kiusaaminen kentällä päälle."

Shawn Hopkins pelaa ensimmäistä ammattilaiskauttaan kasvattajaseurassaan. Kuva: Ville Vuorinen

Nokialaiskasvatti Shawn Hopkins pelaa 24-vuotiaana ensimmäistä kauttaan ammattilaisena. Edelliset neljä kautta 195-senttinen laituri vietti Yhdysvaltain yliopistokentillä.

Asuminen kotimaisemissa Suomessa on ollut Hopkinsille herkullinen mahdollisuus. Hän on nauttinut joka hetkestä ammattilaiskoripalloilijana kasvattajaseurassaan BC Nokiassa. Nyt yliopistoarjen huolet eivät harjoitusten alla enää paina.  

– Paluu Suomeen kauemmaksi aikaa kuin kuukausi tai pari on ollut oikein hieno kokemus pitkästä aikaa. On päässyt taas rauhoittumaan ja keskittymään olennaiseen ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä siinä ohella, hurjan urheilullinen Hopkins hymyilee.

– Nyt on päässyt ensimmäistä vuotta ammattilaisena pelaamaan. Ja Nokialla se on ollut erityisen helppo ja hyvä tehdä. Täällä on asiat ja harjoituspaikat kunnossa.

Suomen maajoukkueessakin taitojaan väläytellyt Hopkins on saanut BC Nokiassa runsaasti vastuuta. Seitsemässä ensimmäisessä pelissä Hopkins on pelannut miltei 29 minuuttia ottelua kohden. Tilastokeskiarvoiksi ovat muodostuneet 9,4 pistettä, 4,6 levypalloa sekä 1,4 syöttöä.

Hopkins on myös lähes jokaisessa ottelussa päässyt näyttämään huimaa urheilullisuuttaan donkkien muodossa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

– Se, että asuu ihan hallin vieressä mahdollistaa, että on pystynyt tekemään oikeastaan kaiken, mitä itse haluaa. On vain itsestä kiinni, kuinka paljon paranee ja kehittää itseään. Varsinkin Greg Gibsonin alaisuudessa tämä kaikki on vielä todella etuoikeutettua, Hopkins kiittelee päävalmentajaansa.

 

Illalla odottaa Pirkanmaan derby numero yksi

Nokialaisena Hopkins tietää, mitä tamperelaisjoukkueiden kukistaminen tuntuu. Hän myös tietää, miten tappio paikallisvastustajaa vastaan koskee.

Perjantai-iltana Hopkins pääsee ensimmäistä kertaa paikallisottelun tunnelmaan Korisliiga-ympäristössä. Hän kuvailee iänikuisia Pyrintö-taisteluja hyvinkin lämpimästi.

– Pyrinnön kohtaaminen on aina hauska juttu. Nokia–Tampere-akseli on kumminkin todella läheistä porukkaa, molemmin puolin on paljon kavereita ja vanhoja tuttuja.

– Ja aina siellä on ihmisiä, ketä vastaan on pelannut. Eikä välttämättä ole edes pelannut vastaan, mutta on nähnyt juniorina, kun joku pelaa Pyrintö-paidassa, nyt esimerkiksi BJ Raymond. Kävin silloin nuorempana paljon katsomassa Pyrinnön pelejä, silloin Raymond pisti palloa pussiin tasaiseen tahtiin. Nyt pääsee pelaamaan hänenkin paluunsa myötä häntä vastaan, se on tosi hieno juttu, viimeisellä BC Nokia kaudellaan Divisioona A:n mestaruutta ja nousua Korisliigaan juhlinut Hopkins hehkuttaa.

Shawn Hopkinsin hypätessä jalkojen alle jää runsaasti ilmaa. Kuva: Ville Vuorinen

Hopkins ei aio päästää tamperelaisvieraitaan helpolla. Punanuttu päällä paraskin ystävä voi hetkellisesti olla ärsytyksen kohde.

– Kun on paljon kavereita kentän ulkopuolella siellä vastassa, niin se on aina hauska pistää sellainen pieni tökkiminen, pieni kiusaaminen kentällä päälle. Sitten ollaan taas frendejä, kun summeri soi ja matsi päättyy. Se on siis aina mielenkiintoinen kohtaaminen, tämä Pirkanmaan paikallisvääntö.

 

Perjantaina klo 18.30 Nokian palloiluhallilla: BC Nokia–Tampereen Pyrintö

Henkilöt

 
3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

22.4.2024 21:14 Korisliiga

Helsinki Seagulls ja Kataja Basket tasoittivat välierävoitot

Seagulls haki vierasvoiton Kauhajoelta 27 pistettä heittäneen Shavon Colemanin johdolla lukemin 73–80. Kataja Basket puolestaan oli tyly isäntä Joensuussa, kun se kaatoi BC Nokian 99–75. Molemmat sarjat ovat tilanteessa 1–1, kun finaalipaikkaan vaaditaan neljä voittoa.

19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

Näytä lisää vastaavia