Naisten Korisliiga-ennakko 3/3: PeKa, FoA, EBT ja Kouvottaret mielivät kärkipäähän alkavalla kaudella

7.10.2020 17:00 Ennakkojen viimeisessä osassa äänessä Peli-Karhut, Forssan Alku, Espoo Basket Team sekä Kouvottaret. Monet povaavat juuri kyseisiä joukkueita sarjan ennakkosuosikeiksi.

Yksi Peli-Karhujen tähdistä on viime kaudella seuraan siirtynyt Elena Melto, jonka palkintokaapista löytyy kuuden Suomen mestaruuden lisäksi kuusi SM-hopeaa ja yksi SM-pronssi. Kuva: Ville Vuorinen

EBT:n ensisijaisena tavoitteena pelaajien kehittäminen

EBT aloittaa kuudennen kautensa Naisten Korisliigassa. Hyvä juniorityö näkyy joukkueessa ja joukkueen päävalmentaja Niko Hellman korostaakin pelaajien kehittämistä ensisijaisena tavoitteena.

- Meidän toiminnan ensisijainen tavoite on pelaajien kehittyminen, kaikki valinnat tehdään se edellä. Ei esimerkiksi rooliteta pelaajia niihin asioihin, jotka osataan, vaan kannustetaan tilanteisiin, joissa ei vielä olla erityisen hyviä. Lyhyen aikavälin joukkuetason tavoitteet ovat tätä toimintamallia vasten toissijainen asia, mutta tällä kaudella tavoitteena on tehdä meidän joukkueen uusi ennätys pudotuspeleissä, Hellman kertoo. 

Espoolaisten harjoituskausi on sujunut suurimmaksi osaksi hyvin. Koronarajoitteiden takia joukkueharjoitukset alkoivat tavallista myöhemmin. Lisäksi amerikkalaisvahvistusten karanteenit toivat omat hankaluutensa kauteen valmistautumiseen. 

- Kesäkuun ensimmäisestä päivästä saakka ollaan harjoiteltu ja keskitytty oppimaan uutta yksilötasolla. Joukkue on hyvässä kunnossa ja odottaa pelien tuomaa lisämaustetta, Hellman toteaa.

EBT:n runko on pysynyt kasassa, mutta lähtijöitäkin on. Ulriikka Nuolikoski ripusti tossunsa naulaan toistaiseksi ja Saara Sandell lähti opiskelijavaihtoon. Heidän tilalleen on nostettu Turusta saapunut Venla Määttänen ja seuran oma kasvatti Kiia Mäntylä. 

Amerikkalaispelaajia joukkueesta löytyy kaksi. Viime kauden levypallotilaston kolmonen Hannah Little tekee paluun joukkueeseen. Uutena vahvistuksena aloittaa Morgan Batey, joka teki viime kaudella hurjaa jälkeä Portugalin pääsarjassa.

Espoo Basket Team haluaa olla tällä kaudella vaikea vastustaja. Joukkue luottaa kovaan tempoon ja hyvään levypallopelaamiseen.

- Haluamme olla joukkue, joka liikkuu siirtymissä vauhdilla ja tulee kovaa levypalloihin. Pyrimme puolustamaan aggressiivisesti ja luomaan edun hyökkäyksissä nopeasti, Hellman avaa.

Sarjassa pelaa tällä kaudella paljon loistavia pelaajia. Omien pelaajiensa lisäksi päävalmentaja nostaa esiin muutaman nimen muista joukkueista.

- Tällä kaudella kannattaa seurata HBA:n Janette Aarniota, jonka urheilullisuus, rohkeus ja pelitaidot ovat nuorelle pelaajalle todella korkealla tasolla. Peli-Karhujen Linda-Lotta Lehtoranta pelaa palloscreen tilanteet todella hyvin. Lisäksi FoA:n Ella Salminen tekee kentällä paljon sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä näy tilastoissa, mutta ovat tärkeitä joukkueelle, Hellman sanoo.

Espoolaisjoukkueen päävalmentaja nimeää muutaman mestaruussuosikin.

- Peli-Karhut, Forssan Alku ja Tapiolan Honka ovat satsanneet pelaajahankintoihin, joten odotan heidän olevan sarjan kärkisijoilla, Hellman päättää.

EBT 20-21 pähkinänkuoressa

 

Forssassa kasassa nimivahva joukkue

Naisten Korisliigan kestomenestyjiin kuuluva Forssan Alku lähtee kauteen kovalla kokoonpanolla. Joukkue onkin monen papereissa yksi ennakkosuosikeista. Kolmannen kautensa FoA:n paidassa aloittavan Ella Salmisen mukaan joukkueen kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin. 

- Olemme alkaneet hitsautua hyvin yhteen ja joukkueessa vallitsee hyvä fiilis. Pelillisesti asiat alkavat loksahtelemaan pikkuhiljaa paikoilleen ja näen meissä valtavasti potentiaalia. Kaikki odottavat jo kovasti sarjan alkamista, Salminen kertoo.

Kauden 2018-19 Vuoden tulokkaan harjoittelukausi sujui ilman ongelmia. Salminen kuuluu maajoukkueen treeniryhmään ja pääsi harjoittelemaan Suomen parhaiden pelaajien kanssa.

- Ehjän treenikesän jälkeen on ollut helppoa keskittyä preseasonilla joukkueen asioihin. Olen panostanut laadukkaaseen harjoitteluun ja terveenä pysymiseen, sekä tottakai joukkueen hauskuuttamiseen, Salminen naurahtaa.

Omassa pelissään Salminen on pyrkinyt kehittämään omaa uhkaa ja ratkaisuvalmiutta hyökkäyspäässä. Puolustuksessa on myös pyritty ottamaan seuraava askel eteenpäin. Tavoitteena on tasapainoinen ja ehjä kausi.

- Maajoukkueen lisäksi kehitykseni apuna ovat olleet valmentaja Setumo Bodibe ja fysiikkavalmentaja Markku Lappalainen. Joten sain hyvässä suhteessa treenata sekä maajoukkueen kanssa yhdessä että keskittyä henkilökohtaiseen taitoon ja fysiikkaan. Oli kokonaisuudessaan mahtava ja haastava kesä, Salminen kertaa.

Forssalla on tällä kaudella uusi päävalmentaja, kun Aleksi Suominen aloittaa ensimmäisen kautensa joukkueen pääkäskyttäjänä. Joukkueesta poistui rutkasti kokemusta, kun Taru Tuukkanen siirtyi Tapiolan Hongan riveihin.

Tulijoiden puolelta löytyy mm. kaksi edellistä kautta Saksassa pelannut Heta Äijänen sekä kausilla 2017-18 ja 2018-19 Forssassa hurjaa jälkeä tehnyt Mia Loyd. Anni Mäkitalo, Petra Noponen ja Keondria Calloway rustasivat nimensä jatkosopimuksiin ja ovat tärkeitä palasia myös tällä kaudella.

- Joukkueesta lähti paljon kokemusta ja vastuunkantoa viime kaudesta, mutta nyt on uusilla pelaajilla mahdollisuus nousta suurempaan rooliin. Pelitapammekin on uudistunut ja tehty nykyisen joukkueen vahvuuksien mukaan, Salminen kertoo.

Nimivahvasta joukkueesta Salminen nostaa esille useamman seurattavan.

- Heta Äijänen pelasi Saksassa kaksi viime kautta ja on kehittynyt siellä paljon pelaajana. Hän todellakin tulee yllättämään monipuolisuudellaan. Petra Noposen taidot ovat varmasti muistissa viime kausilta. Hän on treenannut kesän maajoukkueen mukana ja ottanut isoja askeleita eteenpäin. Julia Heinosella oli viime kaudella sarjan kovin kolmen pisteen heittoprosentti, joten pitäisin häntäkin silmällä, Salminen sanoo.

FoA pyrkii olemaan tällä kaudella aktiivinen ja liikkumaan molemmissa päissä kenttää. Joukkue on täynnä hyviä joukkuepelaajia ja kaikki pyrkivät tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen. 

- Meidän ensimmäinen tavoite on hyvä sijoitus runkosarjassa ja pudotuspelit. Sen jälkeen asetamme uudet tavoitteet, Salminen pohtii.

Suurimman ennakkosuosikin paineet 22-vuotias pelaaja sysää Kotkan suuntaan. 

- Peli-Karhuilla on kova nippu kasassa. Muuta on tässä vaiheessa kautta vaikea sanoa, Salminen päättää. 

Forssan Alku 20-21 pähkinänkuoressa

 

Kouvottaret kauteen uudella valmennusjohdolla

Kouvottaret aloittaa viidennen kauden korkeimmalla tasolla. Viime kaudella joukkue oli sarjan kärkipaikalla, kun sarja keskeytyi. Tälle kaudelle joukkue on uudistunut. Joukkueen valmennusjohto on mennyt uusiksi. Päävalmentajana ensimmäisen kautensa naisten Korisliigassa aloittaa Joonas Frimodig ja hänellä on apunaan suomalaiselle koripalloyleisölle tuttu Reetta Piipari. Tämä on muuttanut hieman kauteen valmistautumista.

- Muutokset eivät ole olleet isoja. Yhdessä on Reetan katsottu vahvistuksia ja molemmat osallistuivat aktiivisesti suomalaispelaajien rekrytointiin. Harjoituksissa, on ollut ehkä hieman enemmän monipuolisuutta ja vaihtelua verrattuna viime kauteen. Reetta on tuonut myös oman osaamisensa hienosti takapelaajien henkilökohtaiseen taitoharjoitteluun ja pallonskriini-pelaamiseen, Frimodig sanoo.

Kouvolalaisjoukkue on harjoitellut yhdessä kesäkuusta lähtien. Aluksi harjoituksissa oli mukana paljon pelaajia U19-joukkueesta. Elokuun alussa viimeiset kotimaiset pelaajat saapuivat paikkakunnalle. Koronarajoitteet ovat tuoneet omat haasteensa. Joukkue on noudattanut ohjeita ja tehnyt omat pelisäännöt, joilla tartuntoja pyritään välttämään.

- Amerikkalaispelaajat ovat olleet pari viikkoa mukana ja olemme päässeet harjoittelemaan sekä pelaamaan harjoituspelejä melkein täysillä kokoonpanoilla. Viime kauteen verrattuna meillä on kokonaan uudet vahvistukset, joten pelitavan opettelu ja pelaajien tunteminen on vasta alkutekijöissään ja siinä menee varmasti oma aikansa, Frimodig kertoo.

Joukkueen kotimainen runko pysyi hyvin kasassa. Puolustuspäästä lähti kuitenkin iso palanen, kun loistavana pallollisena puolustajana tunnettu Maria Jokinen (os. Koskinen) siirtyi Peli-Karhuihin. 

Tulijoiden puolella on Kaisa Kuisma, joka saapuu Kouvolaan Portugalista sekä amerikkalaiset Aliyah Collier ja Sara Toeaina.

- Kaisa Kuisma tuo meille korintekovoimaa ja kokemusta. Amerikkalaispelaajat ovat molemmat uusia verrattuna viime kauteen. Pelitavan opettelussa ja toisiin tutustumisessa menee varmasti oma aikansa ja meillä ei varmasti ole paketti täysin valmiina, kun kausi starttaa, Frimodig pohtii. 

Henriikka Vähäuski ja Kuisma ovat pelaajia, jotka kannattaa painaa mieleen. 

- Vähäuski pääsi viime kaudella kunnolla pelaavaan rotaatioon ja pelasi erittäin kypsästi nuoresta iästä huolimatta. Rooli tällä kaudella on todennäköisesti vielä isompi ja odotan, että hän lyö itsensä lopullisesti läpi. Henkka on hyvä harjoittelija ja kaukoheitto on monipuolistanut hänen peliään. Kuisma taas tuo korintekotaitoa suomalaisosastollemme. Jännä nähdä, kuinka hänen päätöksentekotaitonsa palloscreeneissä kehittyy kauden aikana, Frimodig sanoo.

Päävalmentaja haluaa, että Kouvottaret pelaa nopeaa ja aktiivista koripalloa tulevalla kaudella. Joukkueen vahvuudet ovat avoimella kentällä. 

- Työnnetään palloa kovaa ylös ja tehdään puolustuslevypalloista ja riistoista nopean hyökkäyksen koreja. Puolen kentän hyökkäyksissä pyritään olemaan organisoituja ja luomaan hyvällä tilankäytöllä etuja joita päästään monistamaan. Puolustuksessa ollaan aktiivisia koko kentällä ja pelataan vastustajan ensimmäiset sisääntulot vaikeaksi, Frimodig kertaa.

Kouvolalaisjoukkue tähtää tällä kaudella neljän joukkoon ja pyrkii olemaan parhaimmillaan keväällä. Sarjassa on paljon hyviä joukkueita ja Frimodigilla on selkeä ennakkosuosikki, mutta haastajiakin löytyy.

- Peli-Karhut on papereissani ykkössuosikki. Laaja suomalaismateriaali yhdistettynä viime kauden parhaaseen sisäpelaajan on vaikea voitettava. FoA on muuttunut hieman viime kaudesta, mutta uskon heidän olevan kärkikahinoissa Anni Mäkitalon ja laadukkaiden amerikkalaispelaajien johdolla. Honka on erittäin mielenkiintoinen Taru Tuukkasen johdolla. He ja EBT taistelevat varmasti neljän joukkoon pääsystä. Catz on hieman arvoitus vielä, mutta jos saavat kaksi ulkomaalaisvahvistusta tulevat olemaan todella kova joukkue, heillä on laadukkaat suomalaispelaajat, Frimodig päättää.

Kouvottaret 20-21 pähkinänkuoressa

 

Peli-Karhut lähtee kauteen mestaruus mielessä

Viime kaudella Suomen Cupin voittanut ja toisena sarjassa sen keskeytyessä lähtee tälle kaudelle mestaruus kirkkaana mielessä. Joukkueessa on paljon kokemusta ja monet pelaajat ovat tuttuja jo viime kaudelta. Joukkueen päävalmentajana jatkaa Roope Mäkelä, jolle alkava kausi on jo viides PeKa:n pääkäskyttäjänä.

- Mestaruus on tavoitteena tälläkin kaudella, Mäkelä sanoo.

Harjoituskausi on joukkueelta sujunut pääosin hyvin, vaikka pieniltä loukkaantumisiltakaan ei ole vältytty. Omat haasteensa kauteen valmistautumiseen ovat tuoneet koronarajoitteet. Joukkueessa on tällä kaudella yksi amerikkalaisvahvistus, kun yksi viime kauden parhaista pelaajista Zykera Rice tekee paluun joukkueeseen.

- Joukkue on treenannut hyvin ja joukkuehenki on hyvä. Rice joutui olemaan kaksi viikkoa karanteenissa. Olemme koittaneet tehdä kaikkemme koronan välttämiseksi, Mäkelä kertaa. 

Peli-Karhut on yksi sarjan kokeneimmista joukkueista. Karhuvuoren urheilutalon parketilla nähdään tuttuja kasvoja niin Susiladiesista kuin naisten Korisliigastakin. Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa. Runkopelaajista Linda-Lotta Lehtoranta, Minna Sten ja Elena Melto kirjoittivat jatkosopimukset joukkueen kanssa. Joukkueessa nähdään myös uusia kasvoja.

- Uusia pelaajia meillä on Maria Jokinen (os. Koskinen), Roosa Lehtoranta ja äitiysloman jälkeen taas Noora Järvikangas. Koska saimme näin laadukkaita kotimaisia pelaajia, niin toistaiseksi meillä on vain yksi amerikkalainen.

Peli-Karhut pyrkii olemaan vaikea vastustaja. Mäkelä uskoo, että joukkue tulee tällä kaudella olemaan nopeaa ja monipuolista hyökkäystä pelaava joukkue. Tarvittaessa joukkue saa kentälle pitkiä viisikoita, jotka voivat aiheuttaa vastustajille ongelmia. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää Elina Oravakankaan ja Linda-Lotta Lehtorannan otteisiin.

- Kaikkia kannattaa seurata mutta uskon tämän olevan Elina Oravakankaan lopullinen läpimurtokausi, vaikka hyvin hän on edellisinäkin kausina pelannut. Lisäksi monet isot loukkaantumiset läpikäynyt Linda-Lotta Lehtoranta on todella hyvässä kunnossa ja ollut harjoituskauden huikean hyvä.

Kotimaisen pääsarjan taso on kasvanut jo monta vuotta. Mestaruussuosikkeja on useita. 

- Meidän lisäksi suurimmat mestaruussuosikit ovat Honka, Kouvottaret, Catz ja FoA, Mäkelä päättää.

Peli-Karhut 20-21 pähkinänkuoressa

Naisten Korisliiga käynnistyy 8.10., kun avausottelussa HBA kohtaa Catzin. Kaikki naisten Korisliigan ottelut ovat katsovissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

Henkilöt

 
22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

25.5.2022 09:40 Naisten Korisliiga

Vuoden pelaaja Elena Melto päättää uransa: ”Olen onnellinen, että tein nuorena päätöksen muuttaa koripallon perässä Suomeen”

Elena Melto on harvinainen tapaus, sillä hänet on palkittu Naisten Korisliigassa sekä vuoden ulkomaalaisvahvistuksena että vuoden kotimaisena pelaajana. Nyt Lappeenrannan Catzin tähtilaituri nostaa tossunsa naulaan.

18.5.2022 20:13 Naisten Korisliiga

Elena Melto naisten Korisliigan Vuoden pelaaja, sarjan nuorisokaarti putsasi palkintopöytää

Naisten Korisliiga-seurojen valmentajat ja kapteenit valitsivat 36-vuotiaan, Catzia edustavan Elena Melton sarjan parhaimmaksi pelaajaksi. Palkinnot osuivat laajalla skaalalla eri joukkueille, kun finalistijoukkueet olivat ainoat kahden palkinnon saaneet.

27.4.2022 20:43 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut on Suomen mestari

914 silmäparia seurasi Kouvolassa, kun Kotkan Peli-Karhut nappasi neljännen peräkkäisen Suomen mestaruuden. Se voitti neljännen ottelun 88-82.

24.4.2022 18:54 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut siirtyi johtoon finaalisarjassa

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa. PeKa nappasi kotikentällään voiton 74-64 ja siirtyi finaalisarjassa 2-1 johtoon.

22.4.2022 13:06 Korisliiga

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 1,2 miljoonaa euroa tukea Korisliigan seuroille

OKM myönsi tukea eritysavustuksena Korisliigan ja naisten Korisliigan joukkueille koronapandemiasta aiheutuneiden tappioiden kattamiseksi. Kyseessä oli neljäs koronaan liittyvä OKM:n eritysavustus.

21.4.2022 20:05 Naisten Korisliiga

PeKa tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaaleissa pelattiin toinen ottelu. Peli-Karhut tasoitti ottelusarjan vieraskentällä, kun se haki voiton 64-49.

18.4.2022 19:41 Naisten Korisliiga

Kouvottarille ensimmäinen kiinnitys Suomen mestaruuteen

Naisten Korisliigan finaalit käynnistyivät vierasvoitolla Kotkassa, kun Kouvottaret haki voiton 95-78.

18.4.2022 11:20 Naisten Korisliiga

Finaaliennakko: Kouvottaret ja Peli-Karhut ratkaisevat Suomen mestarin

Naisten Korisliigan finaalit alkavat tänään Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Ruutu näyttää kaikki ottelut suorana kanavillaan.

17.4.2022 14:50 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalien otteluohjelma on vahvistettu

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy maanantaina 18.4. klo 17.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.

15.4.2022 21:26 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut eteni finaaliin

Kotkan Peli-Karhut nappasi neljännen peräkkäisen finaalipaikan, kun se kaatoi ratkaisevassa viidennessä finaalissa HBA-Märskyn 81-64. Finaalissa joukkue kohtaa Kouvottaret.

15.4.2022 09:02 Susiladies

Janette Aarnio on valinnut yliopistokseen South Floridan

HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.

13.4.2022 20:26 Naisten Korisliiga

HBA jälleen parempi ratkaisuhetkillä

HBA oli välieräsarjassa jo toista kertaa selkä seinää vasten. Se ei vieläkään suostunut häviämään vaan nappasi voiton trillerin päätteksi 68-66 ja siirsi välieräsarjan ratkaisun viidenteen otteluun.

11.4.2022 21:53 Naisten Korisliiga

Kouvottaret eteni finaaleihin – HBA pakotti PeKa:n neljänteen peliin

Naisten Korisliigan ensimmäinen finaalijoukkue on Kouvottaret, joka eteni välieristä jatkoon suoraan voitoin 3-0. HBA puolestaan pakotti Peli-Karhut ainakin neljänteen otteluun.

9.4.2022 19:43 Naisten Korisliiga

Kouvottaret voiton päässä finaaleista

Välieräsarjan toisessa ottelussa ToPo emännöi avausottelun vienyttä Kouvottaria. Vierasjoukkue ryösti voiton Helsingistä ja siirtyi ottelusarjassa 2-0 johtoon.

6.4.2022 20:04 Naisten Korisliiga

Kouvottaret piti ToPo:n tähdet kurissa

Kouvottaret ja ToPo avasivat välieräsarjan Kouvolassa. Kouvottaret puolusti alusta alkaen vahvasti ja nappasi ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan 66-56.

5.4.2022 10:38 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan maaliskuun Valopilkku on Rashida Timbilla

Timbilla tuikki maaliskuussa Kouvottarien ja koko sarjan kirkkaimpana tähtenä. Hänen johdollaan Kouvottaret nappasi sarjassa toisen sijan.

4.4.2022 13:59 Naisten Korisliiga

Välieräennakko 1/2: HBA haastaa menestykseen tottuneen PeKa:n

Naisten Korisliigan välieräsarjat käynnistyvät tiistaina ja keskiviikkona. Ensimmäisenä käsittelyssä tiistaina alkava ottelupari Peli-Karhujen ja HBA-Märskyn välillä.

1.4.2022 20:28 Naisten Korisliiga

Avausjakso siivitti ToPo:n välieriin

Naisten Korisliigan välieräjoukkueet ovat selvillä, kun viimeisenä joukkueena välieriin tiensä selvitti ToPo. Eilen mitalipeleihin tiensä selvittivät PeKa, Kouvottaret ja HBA.

31.3.2022 20:57 Naisten Korisliiga

Kolme välieräjoukkuetta selvillä

Naisten Korisliigassa saatiin selville kolme välieräjoukkuetta. Välieriin tiensä selvittivät PeKa, Kouvottaret ja HBA.

Näytä lisää vastaavia