Miesten I divisioona B keskeytetään vallitsevan koronatilanteen aiheuttaminen viranomaispäätösten takia

7.1.2022 10:00 Aikuisten pääsarjaryhmä on torstaina pitämässään kokouksessaan päättänyt keskeyttää miesten I divisioona B:n ajalle 7.–31.1. vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi.

Seuroille teetetyn kyselyn mukaan vain murto-osa sarjan joukkueista olisi pystynyt pelaamaan otteluita, suurimman osan toiminta on keskeytetty joko harjoitus- tai ottelukiellon tai molempien vuoksi. Rajoituspäätökset ovat tällä hetkellä voimassa tammikuun loppuun vaihtelevin päättymispäivin.

Keskeytyksen myötä sarjassa jää pelaamatta vajaat 30 ottelua. Sarjan jatkamisesta 1.2.2022 jälkeen sekä keskeytyksen vaikutuksista sarjakalenteriin ja/tai sarjajärjestelmään päätetään erikseen tammikuun aikana, kun on tarkemmin selvillä rajoituspäätösten päättyminen tai jatkuminen.

 
19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

24.11.2020 14:28 Naisten Korisliiga

Tulevien päivien naisten Korisliiga-ottelut sekä miesten I divisioona A:n ja B:n ottelut Uudellamaalla pelataan ilman yleisöä

Seurojen tuli sunnuntaihin mennessä ilmoittaa, pelaavatko ottelut ilman yleisöä vai siirretäänkö ottelut. Uudenmaan osalta päätöstä päivitetään loppuviikosta, kun mahdollisista uusista määräyksistä kerrotaan.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

14.10.2020 14:15 Koripalloliitto tiedottaa

Pääsarjat pyörähtäneet käyntiin – tehdään ottelutapahtumasta yhdessä turvallinen

Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.

13.10.2020 11:30 Korisliiga

Korisliigassa ja muissa koripallon pääsarjoissa katsojilta edellytetään jatkossa kasvomaskin käyttöä

Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.

19.3.2020 18:32 Korisliiga

Koripallon kilpailukauden lopettamistoimista päätetty

Suomen Koripalloliiton sarjoissa pelataan yli 12.000 ottelua vuosittain ”Stadista Sallaan”. Sarjakaudet päättyivät viime viikolla ennenaikaisesti koronavirusepidemian takia. Suomen Koripalloliiton hallitus on etäkokouksessaan päättänyt sarjakauden päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä.

13.3.2020 17:30 Korisliiga

Myös miesten ja naisten Korisliiga- ja divisioonakaudet päätökseen

Suomen Koripalloliitto on perjantaina 13.3.2020 päättänyt lopettaa myös miesten ja naisten Korisliigojen ja I divisioonien pelikaudet koronaviruksen (COVID-19) takia.

12.3.2020 14:35 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallosarjat pysähtyvät torstaina 12.3.2020

Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.

22.5.2023 10:53 Miesten I divisioona B

Naisten I divisioonan ja miesten I divisioona B:n villikorttihaku on auennut

Viime kaudella sarjasta tippuneet joukkueet sekä pelikaudella 2022-23 koripalloliiton sarjatoimintaan osallistunut joukkue tai akatemiajoukkue, jollaiseksi lasketaan joukkue, jolla on yhteistyösopimus olympiakomitean tunnustaman urheiluakatemian kanssa, voi hakea villikorttia pelikaudelle 2023-24.

17.5.2023 21:01 Miesten I divisioona B

Ura jatkaa I divisioona B:ssä - Jukka Valpola palaa päävalmentajaksi

Kaudella 2023–24 Ura Basketin edustusjoukkue pelaa miesten I divisioona B:ssä. Jukka Valpola palaa joukkueen päävalmentajan pestiin.

11.5.2023 08:25 Seura tiedottaa

LePyn miesten joukkueella avoimet harjoitukset

Leppävaaran Pyrinnön miesten joukkue pelaa tulevalla kaudella valtakunnallisessa I divisioona B -sarjassa. Joukkue kokoontuu avoimiin harjoituksiin tulevalla viikolla. Kaikki tavoitteellisesta treenaamisesta kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita mukaan.

18.4.2023 21:52 Miesten I divisioona B

Raholan Pyrkivä miesten I divisioona B:n mestariksi

Raholan Pyrkivä kaatoi PuHu Juniorit kolmannessa finaalissa vieraskentällä 76–78 (43–37) ja vei finaalisarjan puhtaasti 3-0.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

13.4.2023 21:33 Miesten I divisioona B

Raholan Pyrkivä avasi I divisioona B:n finaalisarjan voitolla

Miesten I divisioona B:n finaalisarja käynnistyi torstaina Vantaalla. Raholan Pyrkivä otti finaalisarjan ensimmäisen kiinnityksen 88-102-vierasvoitolla PuHu Junioreista.

7.4.2023 20:51 Miesten I divisioona B

PuHu Juniorit Divari B:n finaaleihin

PuHu Juniorit kaatoi ratkaisevassa kolmannessa miesten I divisioona B:n välierässä Kataja Talentsin 86–78 (47-38).

4.4.2023 20:41 Miesten I divisioona B

EBT II, Helmi Basket, Raholan Pyrkivä finaaleihin divareissa - Kataja Talents venytti ottelusarjaa

EBT:n kakkosjoukkue ja Helmi Basket kohtaavat naisten I divisioonan finaalissa. Miesten I divisioona B:ssä Raholan Pyrkivä nappasi finaalipaikan – PuHu Junioreiden ja Kataja Talentsin ottelusarja kolmanteen otteluun.

1.4.2023 21:17 Miesten I divisioona B

PuHu Juniorit ja Raholan Pyrkivä avausvoittoihin I divisioona B:n välieräavauksissa

PuHu Juniorit kaatoi Kataja Talentsin kotikentällään. Toisessa välieräsarja Raholan Pyrkivä oli tyly vieras Hyvinkäällä.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

Näytä lisää vastaavia