Kroatia vei 18-vuotiaiden poikien EM-päätösottelun, Sudenpennut putosi B-divisioonaan

4.8.2019 20:24 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät päätöspelissään Kroatialle. Kuva: FIBA.

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi synkän toisen neljänneksen, jonka Kroatia vei 6-19 ja eteni puoliajalle 16 pisteen johdossa. Sinnikäs Suomi pisti kuitenkin vastaan ja kiri kolmannella neljänneksellä eron yhteen pisteeseen 52-53. Päätösneljänneksellä Sudenpennuilla oli etsikkoaikansa, mutta Kroatia kykeni pitämään johdon loppuun saakka.

– Kroatia on hyvä joukkue, jota vastaan pärjätäksemme meidän pitää olla aktiivisia ja aloitteentekeviä koko pelin. Toisella neljänneksellä kaivoimme itsellemme kuopan, josta nousimme urhoollisella taistelulla kolmannella jaksolla, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.

– Kuten koko turnauksessa, meillä oli päätösneljänneksen alussa hetki, jossa olisi pitänyt pärjätä, mutta me emme osanneet olla tarpeeksi hyviä. Se oli tavallaan koko turnauksen kuva. Työmoraali ja taistelutahto olivat läpi turnauksen kunnioitettavalla tasolla. Tietyissä hetkissä vain olisi tarvinnut laittaa koripallon periaatteiden mukaisesti palloa koriin.

Suomen parhaat pistemiehet olivat Perttu Blomgren (17/4), Mustapha Amzil (13/5/4 riistoa) ja Erik Sajantila (12/1/3 syöttöä). Kroatian parhaimmistoon kuuluivat Matej Bosnjak (17/10), Matej Rudan (13/8) ja Ivan Gulin (15/3).

Sijoituksen vuoksi Suomi putosi EM-kisojen B-divisioonaan ensi kesäksi.

– Koripallo on tulosurheilua ja tämä tarkoittaa, että joudumme hakemaan vauhtia B-divisioonasta. Meidän poikapuolen taso näyttää vakiintuneen tähän kymmenen ja kahdenkymmenen väliin Euroopassa, Lohikoski aloitti.

– Isossa kuvassa kysymys on, että olemmeko tyytyväisiä tähän vai lähdemmekö määrätietoisemmin etsimään keinoja, millä Kreikat, Kroatiat, Serbiat ja Espanjat kaatuvat. Urheilun perusyksikkö on harjoittelu. Tulos kertoo, että emme harjoittele tarpeeksi hyvin voittaaksemme näitä oikeita tiukkoja pelejä.

Ottelutilastot

Suomen 16-vuotiailla tytöillä kesän parasta koripalloa, mutta Venäjä niukasti parempi

Julianna Haddad oli oivalla pelipäällä Venäjää vastaan Kisakalliossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui toteamaan Susi Training Centerissä nuorten olympiafestivaalien pronssimitalisti Venäjän paremmakseen niukasti 62-64 (29-36).

Avausneljänneksen Sudenpennut aloitti kynnet teroitettuna ja piteli pientä johtoa, mutta ripeästi Venäjän fyysisyys otti komennon. Vieraat venyttivät johtoaan monta kertaa lähelle kymmentä pistettä, mutta jokainen kerta Sudenpennut taisteli itsensä tuntumaan.

Viimeisellä minuutilla Suomi pelasi vielä voitosta, mutta tällä kertaa Venäjä oli etevämpi.

– Kesän parasta koripalloa ja erittäin hyvä vääntö. Kova joukkue vastassa, mikä tarkoittaa, että pitää enemmän liikkua ja tehdä enemmän viisaita päätöksiä. Aika hyvin adaptoiduttiin puoliajan jälkeen ja pelasimme enemmän yhdessä, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.

Suomen onnistujiin kuului monipuolisen panoksensa pelin kulkuun antanut Kiia Mäntylä (11/8/3 syöttöä) ja ikitaistelija Julianna Haddad (3/7). Pistetalkoihin osallistuivat myös Kati Ollilainen (14/7/7 syöttöä) ja kesän ensimmäinen maaottelunsa pelannut Henna Sandvik (15/2).

– Olen erittäin iloinen, että Henna on palannut kentille. Hän tartutti oman päättäväisyytensä ja voitontahtonsa jokaiseen. Yhtäkkiä olimmekin se joukkue, joka alkoi uskomaan, että kyllä Venäjäkin voi kaatua, Räikkä kehaisi.

Suomi ja Venäjä pelaavat uudestaan Susi Training Centerissä huomenna maanantaina kello 17:30.

Ottelutilastot >
PDF

 
27.7.2019 22:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käyntiin, Kroatia niukasti parempi avausottelussa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

15.8.2019 21:19 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kellistivät Kreikan EM-kenraalissa, 16-vuotiailla pojille tappio EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.

5.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille EM-alkulohkon kärkisija, Bulgaria kellistyi kovan puolustuksen myötä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.

3.8.2019 22:40 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat kaatoi loisteliaalla loppukirillä Latvian, 20-vuotiaat naiset ylivoimaisia EM-avauksessa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi vei ratkaisun A-divisioonapaikan säilymisestä huomiselle, kun Sudenpennut nousi viimeisten minuuttien aikana 85-83 (44-42) -voittoon Latviasta. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas avasi B-divisioonan EM-kisansa selkeällä voitolla Kreikasta.

1.8.2019 21:37 Sudenpennut

Serbia syöksi Sudenpennut kuolemanotteluihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi Serbialle 82-62 (39-33). Tappion vuoksi Sudenpennut pelaa lauantaina ja sunnuntaina sijoista 13-16. Molemmat ottelut pitää voittaa, jotta Suomi pitää paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa.

1.8.2019 00:12 Sudenpennut

Sudenpennut lähellä EM-kisaisäntien kaatoa Kreikan hornankattilassa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomelta jäi paikka kahdeksan parhaan joukossa sivu suun, kun kisaisäntä Kreikka jylläsi ohitse kotiyleisönsä huutomyrskyssä. Kreikka nousi 13 pisteen takaa 68-55 (26-32) -voittoon.

29.7.2019 17:09 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat EM-avausvoittoon, Tainamo ja Gustavson siivittävät Sudenpennut karkumatkalle Alankomaista

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi nappasi avausvoittonsa alkulohkon viimeisessä ottelussa Alankomaita vastaan 53-59 (28-31). Sudenpennut raastoi puolustuksessa läpi ottelun ja pistehanat aukesivat kolmannella neljänneksellä Nikolas Gustavsonin ja Touko Tainamon toimesta.

28.7.2019 22:00 Sudenpennut

Espanjan intensiteetti ja aktiivisuus liikaa Suomen 18-vuotiaille pojille EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26). Suomen 16-vuotiaat pojat taas voittivat Latvian vieraissa.

3.1.2019 20:45 Sudenpennut

Poikamaajoukkueet avausvoittoihin Baltic Sea Cupissa

Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.

5.8.2018 23:31 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat säilyivät A-divisioonassa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Georgiaa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue säilytti paikkansa A-divisioonassa voittamalla Kreikan jatkoajan jälkeen EM-kisoissa. 18-vuotiaat tytöt taas pieksivät ylivoimaisesti Georgian.

4.8.2018 23:34 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa EM-kisoissa

Sekä Suomen 18-vuotiaat pojat että tytöt olivat voitokkaita EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas joutuivat tyytymään tappioihin valmistavissa maaotteluissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

Näytä lisää vastaavia