5.4.2007 Korisliigassa vaikean kauden päätteeksi yhdeksänneksi sijoittunut Kouvot pitää kotimaisen pelaajarunkonsa koossa, kertoo Kouvolan Sanomat. Jatkostaan ovat sopineet Tuomas Iisalo, Samu Kaaresvirta sekä lopettamisvaihtoehtoakin puntaroinut Sami Laaksonen. Kouvojen peräsimessä jatkaa Jukka Toijala apunaan Jarno Mäkelä.
32-vuotias Sami Laaksonen pelasi kaikki Kouvojen 44 runkosarjan ottelua. Joukkueen kokenut kapteeni tehtaili keskimäärin 13,0 pistettä ja 5,1 levypalloa ottelua kohden. Tuomas Iisalon pistekeskiarvo oli pääsarjauran tähän mennessä paras, 10,3. Samu Kaaresvirta nakutti 6,4 pistettä ottelua kohden.
Laaksosen jatkosopimus kattaa ensi kauden. Sekä Iisalo että Kaaresvirta sopivat jatkavansa Kouvolassa kaksi seuraavaa kautta.
- Hienoa, että saimme pidettyä perusrungon kasassa. Tarkoitus olisi vahvistaa joukkuetta vielä kahdella ulkopuolisella kotimaisella pelaajalla sekä kolmella amerikkalaisella, Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala kertoi Kouvolan Sanomissa.
Kouvot neuvottelee lisäksi muiden kuluneen kauden pelaajiensa kanssa. Selvää on ainoastaan se, että Petri Jaakkola ja Olli Kanninen eivät enää jatka Kouvojen edustusjoukkueessa. Jaakkola aloitti äskettäin työt Kouvojen junioripuolen valmennuspäällikkönä. Kanninen muuttaa puolestaan pois Kouvolasta opiskeluiden vuoksi.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Tampereen Pyrintö ja Erik Muhonen ovat tehneet sopimuksen kaudeksi 2025-2026. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Tampereen Pyrintö ja Topias Jokela ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta 2025–2026. Sopimukseen sisältyy myös optio seuraavasta kaudesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää viidennen tuotantokauden paras jakso.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Kevään tuore pronssijoukkue Salon Vilpas on solminut vuoden jatkosopimuksen sentteri Luukas Vaaran kanssa. 207-senttinen Vaara aloittaa näin kolmannen kautensa Vilppaan paidassa.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.