7.2.2015 Kouvolan Kouvot kärsi lauantaina Korisliigassa toisen kerran tällä kaudella murskatappion Kauhajoella, kun Karhu runnoi Kouvot 104-61 (45-36). Lauantain toisessa ottelussa Kataja Basket oli Namika Lahtea etevämpi.

Gregory Mangano teki Karhulle 28 pistettä,Kouvojen kaadossa.

Robert Arnold ratkaisi voiton Katajalle Lahtea vastaan. Kuvat: Matti O. Koskinen & Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Karhu karkasi kolmannella jaksolla 28 pisteen johtoon ja pyöritti Kouvoja vielä viimeiselläkin kympillä, jolloin ero kasvoi suurimmillaan 45 pisteeseen.
- Meiltä löytyi kahden ratkaisupelaajan poissaolosta huolimatta hienosti vastuunkantajia. Valmentajan kannalta tärkeintä oli voiton ohella se, että joukkue toteutti niitä asioita mitä treeneissä on käyty läpi, korosti Karhun valmentaja Sami Toiviainen.
Liigan kärkeen nousseelta Karhulta todella löytyi onnistujia, kun Gregory Mangano teki 28, Bojan Sarcevic 23 ja Jermont Horton 22 pistettä.
Karhun tahtia ei haitannut jalkavaivaisten Devonne Gilesin ja Antti Kanervon puuttuminen. Kun Karhun tuorein hankinta Ravern Johnson oli vasta lähdössä Memphisistä, pelasi Karhu vain kahdella ulkomaalaispelurilla.
Vaisusta vierailijasta Andre Williamson päätyi 12 pisteeseen.
Keskikastin kamppailussa Joensuun Kataja haki Lahdesta pisteet Namikalta lukemin 78-84 (43-41).
Kataja johti tasaista peliä viimeisen neljänneksen. Namika kärkkyi vielä viimeisellä minuutilla pisteen päässä, mutta Kataja teki pelin viimeiset pisteet Robert Arnoldin kolmosella ja Tom Knightin vapaaheitoilla.
Knight heitti yhteensä 21 ja Arnold 20 pistettä. Namikan ykkönen oli Ryan Wright 25 pisteellä.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.