Koronavirusepidemialla merkittävät taloudelliset vaikutukset liikuntaan ja urheiluun

20.3.2020 17:21 Koripalloliitto on yhteystyössä Olympiakomitean ja muiden lajiliittojen kanssa selvittänyt koronavirusepidemian vaikutuksista urheiluun.

Koronavirusepidemialla merkittävät taloudelliset vaikutukset liikuntaan ja urheiluun Suomen Olympiakomitean kyselyn mukaan koronavirusepidemian aiheuttamat taloudelliset menetykset liikunnalle ja urheilulle ovat vähintään 81 miljoonaa euroa. Koronavirusepidemian aiheuttama poikkeustila uhkaa erityisesti suomalaisen liikunnan ja urheilun kivijalkaa, seuratoimintaa, jonka menetykset ovat yli 40 miljoonaa euroa.

Olympiakomitean teettämän kyselyn perusteella seuroissa pohditaan nyt lomautuksia,irtisanomisia ja toimintojen lakkauttamista. Pahin uhkakuva on, että kokonaisten seurojen toimintaa lakkautetaan. Tällöin ihmisten liikkuminen, yhteisöllisyys ja terveys sekä urheiluelämykset kärsivät merkittävästi. Suomalaisella seuratoiminnalla on yli satavuotiaat perinteet kansakunnan yhteisen hyvinvoinnin rakentajana.

Olympiakomitea ja liikunta- ja urheiluyhteisö esittävät perjantaina tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelle jättämässään selvityksessä liikunnan ja urheilun kansalaisjärjestötoiminnan toimintaedellytysten turvaamista erityisavustuspaketilla. Lisäksi ministeriöltä toivotaan tiivistä yhteistyötä kuntien liikuntatoimien kanssa taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden urheiluseurojen pelastamiseksi.

– Emme voi antaa poikkeustilanteen tuhota suomalaisen seuratoiminnan edellytyksiä.

Tarvitsemme epidemian aikana ja erityisesti sen jälkeen liikettä, yhteisöllisyyttä, elämyksiä, terveyttä ja hyvinvointia. Seuratoiminta on Suomen suurin kansanliike ja tarjoaa kaikkea tätä, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen toteaa tiedotteessa.

Ministerille jätetyssä esityksessä todetaan myös, että opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön tulee etsiä yhteistyössä ratkaisu yhtiömuotoisten liigojen (kuten SM-liiga, Veikkausliiga ja Korisliiga) tukemiseen.

 

Liikunta auttaa selviämään poikkeustilanteessa

Poikkeustilanne vaikuttaa omaehtoiseen liikuntaan, sillä sisäliikuntapaikat on suljettu ja liikuntatapahtumat laajasti peruttu, myös ulkoliikunnassa. Vaikka ulkoliikunta ja kotona tapahtuva harjoittelu ovat toistaiseksi sallittuja, on riski, että fyysinen aktiivisuus vähenee ja ihmiset passivoituvat.

Pitkäaikaiset vaikutukset riippuvat kriisin lopullisesta pituudesta. Julkisen vallan toimet ovat merkityksellisessä asemassa rajaamassa väistämättömien vaikutusten mittakaavaa. Tämä on perusteltua myös yhteiskunnan kannalta. Epidemian jälkeen ja sen aikanakin tarvitsemme liikettä, yhteisöllisyyttä, elämyksiä, terveyttä ja hyvinvointia. Liikunta ja urheilu tarjoavat juuri näitä asioita.

Nyt on oikea hetki auttaa liikunnan ja urheilun toimijat kriisin yli, jotta ne voivat olla tukemassa suomalaista yhteiskuntaa takaisin jaloilleen, kun sen aika on.

 

Kunnat tarvitaan mukaan pelastustalkoisiin

Liikunta- ja urheiluyhteisö vetoaa myös kuntien liikuntatoimiin taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden urheiluseurojen pelastamiseksi. Kuntien toivotaan nyt luovan kansalaisjärjestötoiminnalle hätäapupaketteja, jotka voivat muodostua esimerkiksi palkkatuesta, tilavuokrakuluista pidättäytymisistä ja kohdennetuista seuratuista.

Suomen kansainvälisissä verrokkimaissa on rakennettu ja ollaan rakentamassa tukipaketteja liikunnalle ja urheilulle. Esimerkiksi Norjassa on jo päätetty kevään osalta noin 50 miljoonan euron tuesta liikunnalle ja urheilulle. Myös Tanskassa ja Ruotsissa sekä lukuisissa Euroopan maissa hallitukset valmistelevat tukipaketteja.

 

Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaaralta jakaa kiitoksia

Koripalloliitto järjesti jäsenseuroilleen kyselyn keskiviikkona. Lyhyellä varoitusajalla ja tiiviissä aikaikkunassa järjestetty kysely tavoitti peräti 57 seuraa.

- Suuri kiitos kaikille seuroille, jotka kertoivat meille avoimesti omista tilanteistaan. Kyselyn myötä pystyimme toimittamaan Olympiakomitealle tärkeää dataa nykyhetkestä ja sen tuomista haasteista, Tammivaara kiittelee.

- Samaan hengenvetoon on kiitettävä muita lajiliittoja saumattomasta yhteistyöstä tässä vaikeassa hetkessä. Pystymme yhdessä olemaan itseämme suurempia, joka on tärkeä voimavara koronaepidemian keskellä, kun puhutaan näin tärkeistä asioista, Tammivaara summaa.

 
19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

1.6.2021 14:00 Koronavirus

OKM:n tukea haettavissa liikunta- ja urheiluseuroille koronapandemian haittojen lieventämiseksi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.

26.3.2021 14:54 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminnan jatkaminen kevätkaudella

Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.

26.3.2021 14:49 Koripalloliitto tiedottaa

Aikuisten harrastesarjat, seniorisarjat ja Special Olympics -sarjat pysäytetään

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan. 

12.3.2021 13:21 Pääjuttu

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja läntisen alueen nuorten sarjat - kevään tilanne

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.

23.2.2021 17:35 Eteläinen alue

Nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla maaliskuun loppuun asti, aluefinaalit perutaan

Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.

13.1.2021 12:15 Koronavirus

Koripalloliitto lähestyi Olympiakomitean ja muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen kanssa ministeriä avoimella kirjeellä

Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.

17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

27.11.2020 14:57 Koripalloliitto tiedottaa

Koronavirusepidemia keskeyttää sarjatoiminnan koronan leviämisalueilla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.

16.10.2020 17:00 Koripalloliitto tiedottaa

Joukkuelajien yhteinen tahtotila: pelien jatkuttava – turvallisesti ja vastuullisesti

Joukkuelajien yhteisenä tavoitteena on taata jatko turvalliselle harrastamiselle ja sarjatoiminnalle, mutta siihen tarvitaan koko urheiluyhteisön yhteistyötä.

Näytä lisää vastaavia