20.5.2022 11:11 24-vuotias Remu Raitanen pelasi KTP-Basketissa onnistuneen kauden, joka toi hänelle torstai-illan gaalassa Korisliigan vuoden pelaajan palkinnon. Ura jatkuu syksyllä joko KTP:ssä tai ulkomailla.
Toista kauttaan pelaavalle Remu Raitaselle palkinto oli Korisliiga-uran ensimmäinen henkilökohtainen. Kuva: Samira Lee
– Viime vuonna jäi hieman kaivertamaan, kun vuoden tulokas -palkinto meni toiseen osoitteeseen, Remu Raitanen toteaa ja naurahtaa päälle.
KTP-Basketin 24-vuotias ja 206-senttinen laituri on juuri palkittu miesten Korisliigan vuoden pelaajana, eikä hän alkuunkaan peittele tyytyväisyyttään saavutettuaan näin korkean kunnian. Suorittavathan valinnan sentään vastustajajoukkueiden valmentajat ja kapteenit.
– Olen onnistunut selvästi olemaan inhottava vastustaja, ja tässä tapauksessa se on positiivinen asia. Periaatteessa henkilökohtaiset palkinnot eivät ole tärkeysjärjestyksessä korkeimmalla, mutta niihin voi suhtautua ennen kaikkea hyvinä motivaattoreina. Ne merkitsevät kovan työn kautta saavutettua näkyvää kehitystä, ja silloin palkinnosta tulee otettu olo, Raitanen pohtii.
Raitasen palkinto ei tullut arpapelillä. Hän oli nimittäin selkeästi paras kotimainen pelaaja niin pisteissä, levypalloissa kuin tehokkuuslukemassa mitattuna. Hänen ottelukohtaiset keskiarvonsa olivat 17,1 pistettä, 7,6 levypalloa ja 19,1:n tehokkuus. Osumatarkkuuksina Raitaselle merkittiin 57,1 prosenttia kakkosissa, 36,3 prosenttia kolmosissa ja peräti 91 prosenttia vapaaheitoissa.
Päättyneellä kaudella KTP sijoittui joukkueena runkosarjan neljännelle sijalle, mutta seuran tie pudotuspeleissä päättyi jo puolivälierissä. Raitanen näkeekin ensi kaudessa paljon mahdollisuuksia.
– Päävalmentajamme Roope Mäkelä oli jo viime vuonna taitava työssään, mutta uskon, että hän parantaa nyt entisestään, kun on päässyt tottumaan Korisliigaan. Sen lisäksi, kunhan löytyy hyvä jenkkinelikko, niin kaikki palat ovat aika lailla paikallaan.
Myös Raitasella itsellään on yhä kehittymisen varaa. Hän on neljän San Franciscossa vietetyn yliopistovuoden ja kahden Korisliiga-vuoden – Kobrissa ja KTP:ssä – jälkeen parhaassa peli-iässään ja tavoittelee jatkuvasti ammattilaisuuden seuraavia tasoja.
– Olen ihan hyvä pallonkäsittelijänä, mutta siinä näen yhä kehittymisen varaa. Yleisen käsittelyn harjaantuminen avaa paljon mahdollisuuksia. Puolustuksessa taas on varaa kehittyä paljonkin. Erittäin tärkeää on myös nopeuttaa omaa päätöksentekoa pelitilanteissa, Raitanen analysoi itse.
Kehityksen kohteet ovat varsin ymmärrettävät. Erityisesti ulkomailla Euroopan korkeimmissa sarjoissa voi nähdä selkeästi katsomoon asti, kuinka paljon peli nopeutuu sitä mukaa, mitä ylemmäs mennään.
Totuushan on – ja turha itsestäänselvyyksiä olisi peitellä – että Raitasen jatko KTP:ssä ei ole sataprosenttisen varmaa. Pelaajalla on sopimuksessaan ulkomaanoptio loppukesälle asti, ja alustavia kiinnostuneita kaikuja on agentille asti jo kantautunut.
– Euroopan monet sarjat ovat yhä käynnissä, joten vielä on liian aikaista sanoa varmalla mitään, mutta jo tässä vaiheessa on paljon enemmän merkkejä havaittavissa kuin viime kesänä oli. Varsinaista tarjousta ei ole pöydällä, mutta täysin varteenotettavien seurojen kanssa on juteltu.
Pitkän tähtäimen tavoite Raitasella on ympäripyöreästi ilmaistuna sama kuin käytännössä kaikilla muillakin alan ammattilaisilla: pelata niin korkealla tasolla kuin ikinä mahdollista.
– Olen yhä verrattain nuori, ja tässä mennään nyt vuosi kerrallaan. Kehityn rauhassa ja katson, minne tie vie.
Salon Vilpas ja Bisons Loimaa kilpailevat ylemmän jatkosarjan paikasta. Tänään joukkueista vain toinen sai voiton.
Tampereen Pyrintö ja Korihait vahvistivat asemaansa Korisliigan ylemmässä kuusikossa, mutta Tapiolan Honka on teoriassa yhä kisassa mukana. Helsinki Seagulls puolestaan varmisti runkosarjan ykköspaikan.
Korisliigan vuoden ensimmäinen vapaasti katsottava tv-ottelu pelataan lauantaina Salohallissa, jossa Salon Vilpas isännöi Kataja Basketia.
12 ottelua putkeen voittanut Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan kolmen voiton turvin. Myös kotitappion kärsinyt Tampereen Pyrintö on edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään viisi ottelua, ja jännitys jatkosarjojen lohkojaon osalta alkaa tiivistyä.
Miesten Korisliigassa pisteet menivät joulutauon jälkeisissä tunnelmissa KTP:lle, Bisonsille, Seagullsille, Pyrinnölle, Kauhajoelle ja Korihaille.
Marraskuun 2024 osalta Kuukauden pelaajaksi valittu Kataja Basketin KeShawn Curry on nähnyt ikäisekseen monta liigaa Euroopassa ennen saapumistaan Joensuuhun.
Miesten Korisliigan viimeisellä ottelukierroksella ennen joulutaukoa voitot menivät Kataja Basketille, Tampereen Pyrinnölle, Korihaille, BC Nokialle ja Kauhajoelle. Ottelut jatkuvat seuraavan kerran lauantaina 28. joulukuuta.
Helsinki Seagulls otti sarjapisteet kotiottelusta Bisons Loimaata vastaan.
Veikkauksen tunnistautuneilla etuasiakkailla on mahdollisuus ostaa yksi lippu puoleen hintaan valittuihin Korisliigan otteluihin. Etu on voimassa 20.12.2024–7.1.2025 välisenä aikana valittuihin otteluihin, jotka ovat listattuna alapuolelle.