Korisliiga 2016-17 pähkinänkuoressa: Helsinki Seagulls jatkaa siitä, mihin keväällä jäi

1.10.2016 Helsinki Seagulls ylsi historiansa toisella pääsarjakaudella mitalipeleihin haalari yllä ja hartiavoimin ja nousi vierasvoiton päähän finaalipaikasta. Helsinkiläisen koripalloyleisön verrattain onnistuneesti puolelleen voittanut Seagulls jatkaa nyt historiansa kirjoittamista vahvoista asetelmista, joihin se viime keväänä kaivautui.

Carl Lindbom on jälleen vahvassa roolissa Seagullsin lentäessä kohti mitalipelejä.

Jason Conleyn pudotuspelit jäivät kesken loukkaantumisen johdosta.

Historiallisiin saavutuksiin yltäneen '99-maajoukkueen Ricky Waxlax vahvistaa Gullsia kolmivuotisella sopimuksella.

Mikko Larkas jatkaa uraansa Gullsin päävalmentajana. Kuvat: Francois Perthuis & Ville Vuorinen.

Kausi 2015-16

Helsinkiläisjoukkueen parhaat aseet viime runkosarjakaudella olivat puolustuspään intensiteetti, kevään mittaan parantunut peli-ilme sekä Töölön Kisahalli. Vielä runkosarjavaiheessa joukkueelta ei ollut lupa odottaa ihmeitä, mutta ”lokkiparven” tahtotila kasvoi käsin kosketeltavaksi puolivälierissä, joissa Karhu kaatui ratkaisevassa ottelussa kotikentällään. Välierissä uskomatonta tahtoa uhkunut Gulls oli lähellä kaataa Tampereen Pyrinnön, vaikka pelasi vain kahdella ulkomaalaispelaajalla.

Saapuneet pelaajat

Seagulls lähtee kauteen kolmella ulkomaalaispelaajalla, joista uusia tuttavuuksia ovat 206-senttinen Devonte Upson ja 193-senttinen Raymond Cowels III. Kolmantena ulkomaalaispelaajana jatkaa joukkueen isähahmo ja alati vaarallinen korintekijä Jason ”Coop” Conley.

Alex Vaenerberg osoitti arvonsa kakkospelinrakentajan tontilla viime kaudella Salon Vilppaassa. Raholan Pyrkivä tuo myös Gullsissa arvokkaan lisän vaihtopenkiltä käsin. Atleettinen, ’99 syntynyt nuorten maajoukkuemies Ricky Waxlax näyttänee liigassa potentiaaliaan väläyksittäin.

Viime kaudesta tutuista pelaajista Conleyn lisäksi jatkavat viinin lailla kypsynyt Timi Heinonen, puolustuksen puurtaja Antti ”Jumppa” Niskanen, kovalla itseluottamuksella pelaava luottopelinrakentaja Antto Nikkarinen sekä heittäjä-ässä Carl Lindbom.

Lähteneet pelaajat

Hyviksi hankinnoiksi osoittautuneet amerikkalaiset Terrence Watson ja James Sinclair eivät jatka Helsingissä. Seagullsin muu hävikki on lähtöisin duunarijaostosta, suurimpia minuutteja nauttineista pelaajista poissa ovat Lauri Toivonen ja Jarkko Kyllönen.

Valmennusjohto

Neljännelle kaudelleen Seagullsissa jatkaa Susijengin valmennusrinkiin nostettu Mikko Larkas, joka on kehittynyt Gulls-aikanaan valmentajana harppauksin. Viime kaudella Larkas reagoi terävästi ottelutapahtumiin, peluutti miehistöään järkevästi ja pystyi tekemään joukkueestaan paremman pitkien pudotuspelisarjojen edetessä. Larkaksen apuna toimii taktisista avuistaan kehuttu Petri Velling.

Seuraa häntä

Toissa kaudella Gullsin kotimaisena tähtenä tuikkineella Carl Lindbomilla oli viime kaudella käynnistymisvaikeuksia oppia pelaamaan samalla pelipaikalla Timo Heinosen kanssa. Kauden edetessä ”Calle” löysi kuitenkin itseluottamuksena ja oppi käyttämään hyödykseen asemansa kolmantena tai neljäntenä hyökkäyspään optiona, jolla on merkittävästi aiempaa enemmän tilaa operoida. Lindbomista on kasvanut yksi Korisliigan parhaista heittäjistä, joka on väläytellyt hetkittäin myös lähietäisyyksien viimeistelijänä.

Värikkäin pelaaja

Seagulls antoi viime kaudella korinalustoilla tasoitusta muille liigan pudotuspelijoukkueille, mutta alkavalla kaudella preesens kolmessa sekunnissa ei jää ainakaan Devonte Upsonista kiinni. 206-senttinen SE Louisianan kasvatti on erikoistunut näyttävään viimeistelyyn molemmissa kenttäpäädyissä donkkien, blokkien ja repimällä revittyjen levypallojen muodossa.

Ennuste

Hiljaa hyvä tulee. Gulls ei ole edelleenkään kirkkain mitalisuosikki, mutta joukkue pääsee jatkamaan pitkälti samalla ryhmällä kuin viime kaudella. Gulls on harvalukuisella kokoonpanolla operoiva joukkue, mutta toisaalta ryhmällä on vielä tilaa yhdelle amerikkalaispelaajalle, ja Helsinki on aina houkutteleva vaihtoehto liigatason pelimiehille. Mitali ei olisi yllätys.

Helsinki Seagulls pähkinänkuoressa

  • Kaupunki: Helsinki (632,577 asukasta)
  • Viime kaudella: Runkosarjan 7. (16-20), puolivälierävoitto vs. Karhu (2-3), välierätappio vs. Pyrintö (3-4), pronssiottelutappio vs. BC Nokia (66-69).
  • Budjetti: 650.000€
  • Tavoite: Mestaruus
  • Veikkauksen mestarikerroin: 10,00
  • www: www.helsinkiseagulls.net
  • Facebook: helsinkiseagulls
  • Twitter: @GullsBasketball

Helsinki Seagullsin kokoonpano 1.10.2016

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Pelipaikka

Kasvattajaseura

2

VAENERBERG Alex

183

21.8.1992

1, 2

Raholan Pyrkivä

4

NIKKARINEN Antto

185

1.3.1991

1

Pussihukat, Vantaa

8

HEINONEN Timo

198

26.11.1981

4, 5

Pussihukat, Vantaa

11

LINDBOM Carl

206

10.11.1991

4, 5

Tapiolan Honka

18

COWELS Raymond III

193

18.11.1990

2, 3

Santa Clara (USA)

20

CONLEY Jason

196

21.7.1981

3, 4

Missouri (USA)

22

UPSON Devonte

206

23.3.1993

5

SE Louisiana (USA)

23

EBOREIME Jyri

185

23.5.1998

1

Helsingin NMKY

33

NISKANEN Antti

188

10.8.1986

2, 3

Sykki, Helsinki

47

WAXLAX Ricky

194

1999

2,3

MaSu, Helsinki

 
7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

Näytä lisää vastaavia