Koripallon alumnitoiminta vauhtiin - Hanno Möttölä: "Kuulun alumnitoimintaan ylpeydellä"

28.10.2020 08:45 Get Back in the Game! Koripalloyhteisön alumni-verkosto tuo uusilla ohjelmilla lajia rakastavat takaisin koripallon pariin.

Koripallon alumnitoimintaa on kehitelty ja kokeiltu jo parin vuoden ajan. Nyt viimeisen puolen vuoden ajan työryhmä on hionut ja mallintanut matalan kynnyksen startin, jolla koripallo voi edelläkävijänä suomalaisessa urheilussa olla kehittämässä alumnitoimintaa. Yksi työryhmässä mukana ollut on professori Karl-Erik Michelsen, joka korostaa toiminnan jatkuvaa kehittymistä.

- Pidän moniäänisistä prosesseista, jossa eri näkemykset ja mielipiteet kohtaavat. Se sitouttaa ihmiset mukaan ja tässä on onnistuttu mielestäni hienosti. Eri puolilta Suomea olevat lajitaustaiset ideoijat ovat saaneet äänensä kuuluville. Uskon, että alumniyhteisö käynnistyy tästä saavuttaen ensin ydinjoukon ja laajenevan sitten isommaksi liikkeeksi. Erityisesti seuraavassa vaiheessa odotan 1980-luvulla syntyneiden ja jo työelämään siirtyneiden mukaantuloa. Heissä on valtava potentiaali, pohtii Michelsen.

Alumnien yhteinen tavoite on tukea nykyisten ja tulevien sukupolvien kokemuksia koripallon parissa, sekä aktivoida "vanhoja" yhteisöön mukaan. Alumniyhteisö tuottaa erilaisia ohjelmia ja tapoja vaikuttaa, sekä auttaa koripalloyhteisön nykyisiä aktiivijäseniä, eli pelaajia, valmentajia, tuomareita sekä seuratoimijoita.

NBA-konkari Hanno Möttölä on ollut mukana tuomassa oman näkemyksensä alumniyhteisön kehittämiseen.

- Minulle alumni on yhteisö, jossa on koripallo yhdistävänä tekijänä. Eri ikäiset ja erilaiset toimijat sarjatasoista riippumatta pitävät yhtä. Kuulun alumnitoimintaan ylpeydellä osana koripalloperhettä ja pyrin kantamaan oman pienen vastuuni yhteisön edistämiseksi. Vapaaehtoisen alumnilisenssin maksaminen on yksi asia, josta voin olla ylpeä ja tukea toimintaa tärkeällä eleellä.

- Alumnitoiminnalla on nähdäkseni rajaton potentiaali. Kun saamme runsaasti mukaan ihmisiä, jotka kokevat sen omakseen, niin alumnilähtöisesti voidaan kehittää valtavasti erilaisia alatoimintoja. Vertaistuki ja verkostoituminen ovat keskeiset missiot alumniudessa, sillä elämän haasteiden kohtaaminen ja voittaminen alumnien tukemana, niin työ kuin siviilielämässä, on merkittävän arvokasta. Tässä koko koripalloperhe voi olla ylpeänä edelläkävijänä, korostaa Möttölä.

 

Miten mukaan?

Korisalumniyhteisön perusjäsenyys on ILMAINEN. Tärkeintä on, että mahdollisimman moni liittyy mukaan! Jäsenyyteen kuuluu Alumniyhteisön julkaisema RIBARI-lehti. Liittyneet saavat ajankohtaista tietoa alumnitoiminnasta. LIITY TÄSTÄ!

Alumnitoiminnan ohjelmaan on alkuun käynnistetty mm. seuraavia aktiviteetteja: Vuotuinen alumnigaala, 3x3-turnaus, Kentältä johtajuuteen -mentoriohjelma, kummipelaajan tukeminen, paikallistoimintaa seuratasolla, golf-turnaus ja seminaari. Tammikuulle Kisakallioon suunnitellut gaala ja 3x3-turnaus ovat koronatilanteen takia vielä tarkkailussa.

- Itse haen tältä alumnitoiminnalta myös rapistuneiden kontaktieni eheyttämistä. Tämä on hieno ja järjestäytynyt tapa tavata ihmisiä. Näenkin alumniuden yhteentuovana alustana, josta jokainen voi rakentaa verkostoja uudestaan, joita on matkan varrella ehtinyt hävitä. Toisena näkökulmana on tärkeää tukea nykyisten pelaajien ja uransa lopettaneiden tulemista mukaan yhteiskuntaan ja siirtymistä työelämään. Tämän siirtymän tukeminen on arvokasta työtä ja toivonkin yhteiskunnallisesti hyvillä paikoilla olevien koripallotaustaisten ihmisten lähtemistä joukolla mukaan yhteisöön, summaa Karl-Erik Michelsen ja heittää pallon eteenpäin.

Hanno Möttölän kokemukset USA:sta ovat olleet saman suuntaisia Suomen korisalumnitoiminnan kehittämisen kanssa.

- Olen Utahin yliopiston alumnitoiminnassa mukana, jossa kuukausitasolla pidetään meitä aiemmin mukana olleita tietoisina, mitä tapahtuu ja on käynnissä. Verkosto linkittää jopa Euroopan alumnit keskenään ja mentorointiohjelmat ovat hyvin samankaltaisia kuin meillä Suomessakin on kehitteillä.

Olennaista on siis alumnilähtöisyys ja prosessiluonne. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja alumnien on mahdollista kokeilla eri tapoja eri puolilla Suomea. Hyviä käytänteitä tullaan jakamaan keskenään. Alumni-logo on kaikkien vapaassa käytössä yhdistämään toimintoja ja alumnikoordinaattori Jari Toivonen antaa omaa apuaan tarvittaessa esim. synnyttämään toimintoja tai linkittämään seuroja ja alumneja keskenään. Facebookissa olevaa Korisalumni-ryhmää aktivoidaan entisestään yhtenä kanavana vuorovaikutukseen.

Siirry Alumnisivulle TÄSTÄ.

Liity Alumniyhteisöön TÄSTÄ.

Toimintaa voi tukea ostamalla alumnilisenssin TÄSTÄ.

 

Lisätietoja:

Jari Toivonen
Alumnikoordinaattori
040 5708078
jari.toivonen@koripallomuseo.fi

 

 
2.12.2022 14:55 Koripallomuseo

Kohti unelmien naiskorista -seminaaritallenne nähtävissä Youtubessa

Ennen Susiladiesin sunnuntaina 27.11. pelattua EM-karsintaottelua Liettuaa vastaan Urhea-hallissa järjestettiin Kohti unelmien naiskorista -seminaari. Koripallomuseon järjestämä seminaaritallenne on nyt nähtävissä Koripalloliiton Youtube-kanavalla.

26.11.2022 20:30 Koripallomuseo

Koriksen Hall of Fame täydentyi viidellä lajilegendalla

Koripallomuseon järjestämä Alumnigaala 2022 vietettiin lauantaina Hilton Kalastajatorpalla. Hienossa tapahtumassa Hall of Fame -kunniagalleria sai viisi uutta jäsentä.

3.11.2022 11:00 Koripallomuseo

Kohti unelmien naiskorista -seminaari Urhea-hallissa 27.11. – ilmoittaudu nyt

Naisten maajoukkue viettää juhlavuotta, kun ensimmäisestä maaottelusta tuli kesällä kuluneeksi 70 vuotta. Nyt on aika kerätä ihmiset tärkeän asian äärelle, kun Koripallomuseo järjestää naiskorisseminaarin. Seminaarin jälkeen käynnistyy Susiladiesin EM-karsintaottelu Liettuaa vastaan.

30.5.2022 12:39 Koripallomuseo

70 vuotta naiskorista Suomessa - tule mukaan tukemaan juhlavuoden kirjaprojektia!

Kirja toteutetaan sponsorien ja yksityislahjoittajien tuella. Koripallomuseon pienkeräykseen lahjoittamalla tuet kirjahankkeen toteutumista!

17.9.2021 08:36 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaalaa juhlitaan 13.11. Hilton Strandissa

Syyskuulta marraskuulle koronatilanteen takia siirtynyt Gaala kokoaa korisihmiset yhteiseen illanviettoon, jossa mm. julkistetaan Hall of Fame 2021.

12.3.2021 07:15 Koripallomuseo

Mentoriohjelma käynnistynyt - koripallo edelläkävijänä nuorten urasuunnittelussa

Koripalloilija hae mukaan saamaan tukea opiskeluun, työelämään tai koripallouraan. Tutustu myös tapahtumatarjontaan, jossa kerrotaan mm. ulkomaille lähtömahdollisuuksista.

22.1.2021 07:14 Koripallomuseo

Vuoden 2020 korisalumnit valittu

Historiallisen ensimmäisen alumnivuoden kunniaksi aloitettiin perinne palkita kiertopalkinnolla alumnitoimintaa edistäneitä henkilöitä. Vuoden 2020 korisalumnit ovat Pirta Mikkola ja Mikko Simon.

1.12.2020 08:11 Koripallomuseo

Finnish Basketball Hall of Fame täydentyi kymmenellä koripallolegendalla

Koripallomuseoyhdistyksen hallinnoima suomalaisen koripalloilun Hall of Fame täydentyy kymmenellä uudella lajilegendalla, jotka poikkeusolosuhteiden takia julkaistiin poikkeuksellisesti Ylen suorassa TV-lähetyksessä Susijengin ja Serbian välisessä ottelussa.

6.5.2020 14:29 Pääjuttu

BASKET & POPCORN - Korisihmisten kotibileet Elisa Viihteellä 16.5.2020 klo 19

Koko korisperheen kotibileissä tarjolla haastatteluja, korisviihdettä, tietovisailuja ja kuulumisia Susijengin pelaajilta.

6.4.2020 13:13 Pääjuttu

Mitä Finnish Basketball Hall of Fame tekee?

Maajoukkuekapteeni Shawn Huff, sekä lajilegendat Heli Toikka ja Pertti Laanti, avaavat toiminnan taustoja.

Näytä lisää vastaavia