”Kaunista, älykästä koripalloa”: Liettua Susijengin koetinkivenä perjantaina

15.8.2019 13:43 Susijengin valmennusryhmään kesällä liittynyt Hanno Möttölä arvioi, että Liettualla on meneillään ratkaiseva viikko Kiinan MM-kisakokoonpanon vahvistamisen suhteen. Suurin kysymys perjantain otteluun lähdettäessä lienee, juoksuttaako Liettua Espoossa kentälle NBA:n kaksoistorninsa Jonas Valanciunas-Domantas Sabonis.

NBA-veteraani Jonas Valanciunas pelasi kesän ensimmäisen ottelunsa alkuviikolla Serbiassa. Kuva: FIBA Europe.

Memphis Grizzliesiin viime keväänä siirtynyt Valanciunas seurasi vajaat kaksi viikkoa sitten siviileissä joukkueensa 80-60 (41-31)-voittoa Susijengistä kotikentällään Klaipedassa, mutta rynnisti kentälle tiistaina ja keräsi 18 pistettä ja seitsemän levypalloa 91-95 (37-45)-tappiossa MM-mitalisuosikkeihin kuuluvaa Serbiaa vastaan.

Sekä Valanciunas että Indiana Pacersia edustava Domantas Sabonis kuuluvat päävalmentaja Dainius Adomaitisin Suomeen lennättämään 15 pelaajan joukkoon. Hanno Möttölä arvioi, että Liettuan jättiläiskaksikko tulee olemaan yksi tulevien Kiinan MM-kisojen parhaista etukentistä.

- Sabonis on uuden koulukunnan liikkuva, iso pelaaja, kun taas Valanciunasista on vuosien varrella kouliutunut massiivinen vanhan liiton korinalusjyrä. Meille olisi makea haaste päästä pelaamaan tätä Liettuan kaksipäistä monsteria vastaan, Möttölä hymyilee.

Jo kolmen vuosikymmenen ajan kiistatonta menestystä kansainvälisillä kentillä nauttineella Liettualla on varaa lähettää joka pelipaikalle kansainvälisen tason pelaajia. Se on loogista maassa, jonka kansallisurheilu on koripallo.

- Vastikään katsoin edellistä peliämme Liettuaa vastaan ja ihailin jälleen liettualaista äidinmaidossa tulevaa pallonkäsittelytaitoa, syöttämistä, syötön vastaanottamista, terävyyttä pallonhallinnassa. Liettua liikuttaa palloa terhakasti, turvallisesti ja kärsivällisesti, pysyvät sovituissa asioissa ja voittavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Kaunista, älykästä koripalloa, ylistää Möttölä.

Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnaus Espoo Metro Areenalla on Liettuan viimeinen leiritys ennen matkaa Kiinaan. Möttölä arvioi, että joukkue saa lopullisen muotonsa turnauksen otteluiden perusteella.

- Uskon, että tämän viikonlopun jälkeen Liettuan MM-kisajoukkue saa todellisen muotonsa, mikäli loukkaantumisen tai muiden syiden vuoksi ei tarvitse vielä viikkoa tai puoltatoista pitää kortteja kädessä.

Seuraa heitä: Coach Möttölän Liettua-tärpit

  • Domantas Sabonis (211 cm/23 v): ”Top 3:ssa NBA:n parhaan vaihtopelaajan äänestyksessä. Huippuluokan roolipelaaja seuratasolla: äärimmäisen liikkuva ja nopea iso mies varsinkin puolustuksessa, vasenkätinen, erittäin hyvä keskimatkan hyppyheittäjä sekä hyvä vasemman käden ajo high postista. Ihmettelen, jos Saboniksesta ei tule NBA:n All Star -pelaajaa tarpeeksi pitkällä aikavälillä.”
  • Jonas Valanciunas (211/27): ”FIBA:n nuorisokisojen kaikkien aikojen dominoivimpia pelaajia. Ottanut liikkuvuuden kustannuksella paljon lihasmassaa NBA-vuosinaan, mutta kova luu korin alla, joka ottaa ja antaa iskuja sekä on loistava syöttäjä ahdistettunakin. Meillä ei ole ihan samankokoista herraa laittaa vastaan, mutta jos puolustamme kahdella, saamme varmasti häntä turhautettua.”
  • Mindaugas Kuzminskas (206/29): ”Liikkuu kuin 206-senttinen Andre Gustavson, balettimaista liikettä parketin pinnalla. Erinomainen joukkuepelaaja, joka pystyy niin heittämään kaukaa, ajamaan korille kuin viemään pienemmät puolustajansa postiin. Erinomainen edellisessä ottelussa meitä vastaan.”

Susijengi ja Liettua kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantaina 16.8. klo 19.00. Lipunmyynti otteluun täällä. Suora lähetys Yle Areenassa klo 18.50 alkaen ja jälkilähetys YLE TV2:lla klo 20.30 alkaen.

Liettua Koripalloliiton juhlaturnauksessa 16.-17.8.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

5

Mantas KALNIETIS

196

1986

Lokomotiv Kuban (RUS)

8

Jonas MACIULIS

198

1985

AEK Ateena (GRE)

9

Zygimantas JANAVICIUS

192

1989

Neptunas Klaipeda (LTU)

10

Renaldas SEIBUTIS

196

1985

Zaragoza (ESP)

11

Domantas SABONIS

211

1996

Indiana Pacers (NBA)

12

Martinas GEBEN

206

1994

Zalgiris Kaunas (LTU)

13

Paulius JANKUNAS

205

1984

Zalgiris Kaunas (LTU)

17

Jonas VALANCIUNAS

211

1992

Memphis Grizzlies (NBA)

19

Mindaugas KUZMINSKAS

206

1989

Olympiakos (GRE)

22

Eimantas BENDZIUS

207

1990

BC Rytas Vilna (LTU)

31

Rokas GIEDRAITIS

200

1992

Alba Berlin (GER)

40

Marius GRIGONIS

198

1994

Zalgiris Kaunas (LTU)

43

Lukas LEKAVICIUS

180

1994

Zalgiris Kaunas (LTU)

51

Arnas BUTKEVICIUS

198

1992

BC Rytas Vilna (LTU)

92

Edgaras ULANOVAS

199

1992

Zalgiris Kaunas (LTU)

  • Päävalmentaja Dainius ADOMAITIS
  • Valmentaja Ramunas SISKAUSKAS
  • Valmentaja Benas MATKEVICIUS
  • Valmentaja Mindaugas BRAZYS
 
1.12.2025 09:07 Susijengi

Edon Maxhuni maajoukkueuransa ensimmäisestä Ranska-kohtaamisesta: ”Tullaan nälkäisinä peliin”

Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.

30.11.2025 19:10 Susijengi

Susijengin ja Ranskan kokoonpanot vahvistettu maanantain otteluun

Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.

30.11.2025 10:43 Susijengi

Fyysinen, kollektiivinen Ranska Susijengin kimppuun avainpelaajilla vahvistuneena

Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.

29.11.2025 11:31 Susijengi

Susijengillä ja Ranskalla takanaan koko joukko klassikko-otteluita

Susijengillä ja maanantaina Espoo Metro Areenalla pelattavassa MM-karsintaottelussa vastaan asettuvalla olympiahopeamitalisti Ranskalla on takanaan kiihkeä ja värikäs lähihistoria keskinäisistä arvokisa- ja karsintaotteluista. Suomalainen koripalloyleisö sai etenkin 2010-luvulla nautiskella koko joukon ikimuistoisia Suomi-Ranska-klassikoita.

29.11.2025 07:36 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Kingsiä vastaan – Markkanen 28 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.

28.11.2025 22:26 Susijengi

Unkari kasvatti kotivoittoputkeaan Susijengin kustannuksella MM-karsinta-avauksessa

Susijengi paisutti Unkarin kotivoittoputken neljän ottelun mittaiseksi kaatumalla perjantai-illan MM-karsinta-avauksessa Szombathelyssa 89–82 (60–39). Ottelun alkupuoliskolla aneemisesti esiintynyt ja 26 pisteen taakse jäänyt Susijengi kaivautui vielä voittokamppailuun mukaan, mutta Unkarin pelikuri riitti avausvoittoon.

28.11.2025 10:10 Susijengi

Unkarin konkari Ilari Seppälä illan vastustajasta: ”Taitavia takamiehiä ja fyysisiä roolipelaajia”

Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.

27.11.2025 18:45 Susijengi

Susijengi ja Unkari vahvistivat kokoonpanonsa perjantain otteluun

Karsinnat kohti Qatarin vuoden 2027 MM-kisoja aloittavat Susijengi ja Unkari ovat nimenneet miehistönsä perjantai-illan karsintaotteluun Unkarin Szombathelyssa. Maajoukkueuransa ensimmäiset arvokisakarsintaottelut pelaavat perjantaina Susijengistä Miikka Muurinen ja Mustapha Amzil.

27.11.2025 11:05 Susijengi

Palloskriinejä jauhava Unkari hakee kotiyleisöstään voimaa

Susijengin karsinnat kohti Qatarin MM-kisoja käynnistyvät perjantaina vierasottelulla kotivoittoputkessa porskuttavaa Unkaria vastaan. Vaikkei Unkari kuulukaan eurokoriksen perinteisiin suurmaihin, varoittaa Teemu Rannikko perjantain kotijoukkueen koosta, taidosta, kollektiivisesta osaamisesta ja kiihkeästä kotiyleisöstä.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

Näytä lisää vastaavia