10.8.2022 14:45
BC Nokia ry on nimittänyt seuran uudeksi toiminnanjohtajaksi Kati Nynäsin. Nynäs on toiminut reilut kymmenen vuotta ensin Koripalloliiton erotuomaripäällikkönä ja viimeksi keskittyen Korisliigan ja muiden huippusarjojen tuomareiden valmennukseen. Nynäs on toiminut vuosia myös kansainvälisessä ympäristössä FIBA:n erotuomarikouluttajana.
"Hienoa lähteä kehittämään vahvaa koripalloseuraa seuraavalle tasolle. Viimeisten vuosien aikana Nokialla on tehty hyvää työtä, seuran harrastajamäärät ovat olleet voimakkaassa kasvussa, ja seura on jo isoimpien suomalaisten koripalloseurojen joukossa. Seurassa on panostettu paljon valmennukseen ja uskon tuovani omalla kokemuksellani seuran laajempaan toimintaympäristöön johtamiseen uutta virtaa", Kati Nynäs toteaa.
"Olen iloinen seuramme puolesta, että saamme Katin mukaan BC Nokian väreihin. Olemme etsineet toiminnanjohtajaa jo jonkin aikaa ja nyt olemme löytäneet tehtävään oikeanlaisen henkilön. Katilla on sopivaa kokemusta yrityselämästä, todella vahva ymmärrys lajiin sekä seuratoimintaan ja hän tuntee laajasti koko koripallokenttää sekä sen eri toimijoita", iloitsee BC Nokia ry:n puheenjohtaja Mikko Niskanen.
Nynäs aloittaa tehtävässään 15.8.2022
Miesten I divisioona B:ssä pelaava Bc Nokia 2 hakee päävalmentajaa.
Lukuvuoden 2025 - 2026 liikuntaluokka tullaan muodostamaan testimenettelyn kautta talven 2025 aikana.
OP-Pikkujätti -turnaus pelataan perinteisesti Perniössä 8-9.3.2025. Ilmoittautuminen aukeaa 1. lokakuuta.
Mesuca järjestää 21. junioriturnauksen lauantaina 14. syyskuuta Salossa.
21. Jokinen Basket -aikuisturnaus järjestetään Salossa.
Seuran vapaaehtoisten ja henkilökunnan tehokkaan pohjatyön ansiosta koripallo on Porissa kovassa nosteessa ja seuramme kasvaa. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi hyppäämään mukaan missioomme - tehdään Porista koripallokaupunki!
Perinteinen AND1-turnaus järjestetään Salossa loppiaisena 3.-5. tammikuuta 2025. Tapahtuma kokoaa yhteen yli 1300 juniorikoripalloilijaa eri puolilta Suomea ja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea turnauksen taikaa, nauttien koriksen riemusta.
Mukana on viime kaudelta tuttuja valmentajia mutta myös kokonaan uusia kasvoja. Uusia valmentajia mahtuu vielä mukaan, ja koriskouluun etsitään vielä ohjaajia.
Tampereen Pyrintö hakee lisää valmentajia ja partneripelaajia Unified-korikseen sekä valmentajia eri ikäluokkien juniorijoukkueisiin. Haluamasi roolin ja vastuuta saat varmasti riittävästi, mutta pienempikin apu on arvokasta.
Ensin tärkein: Vielä ehtii mukaan! Vaikka Delfin-turnaukseen on ilmoittautunut jo yli 300 joukkuetta, vielä löytyy muutama paikka useimpiin sarjoihin. Ilmoittautumisaika loppuu 12. heinäkuuta, joten ehditte joukkueenne kanssa mukaan, mutta nyt on aika toimia.