Kataja karkasi Kobrilta heti ottelun alussa

13.1.2019 18:54 Joensuulaisten viikonlopun urakointi tuotti yhden kotivoiton.

Kataja ja Daniel Mullings juhlivat sunnuntaina kotivoittoa. Kuva: Ville Vuorinen

Joensuun Kataja Basket oli varsin tyly isäntä Lapuan Kobrien vieraillessa LähiTapiola Areenassa.

Vaikka Kataja pelasi vielä myöhään lauantaina kotiparketillaan Tampereen Pyrintöä vastaan, oli joukkue riittävän hyvällä jalalla liikkeellä myös sunnuntaina. Loppulukemat 91–72 (52–29) eivät jättäneet vierailijoille juuri jossiteltavaa.

Kataja kaasutti karkumatkalle jo aivan ottelun alkuhetkillä. Kobrat siirtyi ensin kahden pisteen johtoon, sen jälkeen joensuulaiset mättivät peräti 23 pistettä putkeen. Avausneljännes 32–11 käytännössä jo sinetöi Katajalle kotivoiton.

Kolme jälkimmäistä jaksoa olivat tasaista pelaamista kori korista. Kobrat ei kuitenkaan missään vaiheessa pystynyt enää uhkaamaan Katajan johtoasemaa.

– Eilinen oli inhottava tappio, ja tänään aamupäivällä en ollut lainkaan varma, miten pääsemme yli eilisestä. Päivän aikana eilinen kuitenkin unohtui ja saimme kerättyä itsemme tätä peliä varten. Saimme loistavan alun otteluun ja saimme Kobrat tekemään huonoja ratkaisuja. Pystyimme juoksemaan nopeita hyökkäyksiä ja onnistuimme laajalla rintamalla, Katajan päävalmentaja Juha Sten iloitsi.

Katajan kolme parasta pelaajaa olivat Ilari Seppälä (10/5/9s), sentterikolossi Adrian Diaz (20/5) ja Joni Herrala (17/4). Katajalle voitto oli Korisliigassa yhdeksäs 17 ottelusta.

Ilman Jussi Turjaa Joensuuhun lähteneen Kobrien pisteistä vastasi pitkälti aloitusviisikko. Ville Turjan luotsaaman lapualaisjoukkueen tehokkain oli jälleen kerran Khalil Small (19/12). Kobrat on pelannut nyt puolet kauden runkosarjaotteluistaan: kuusi voittoa, 14 tappiota.

– Alku oli vaikea ja vastustaja karkasi 21–2-johtoon, ja ottelun lopussa ero oli sama. En tosiaankaan tiedä, että mikä meitä vaivaa otteluiden aluissa. Saimme vapaita lay-uppeja, jotka nostimme ohi. En osaa sanoa, jäimmekö pahasti bussiin vai mikä mättää, mutta erityisesti matkapeleissä alut ovat olleet meille todella hankalia. Kataja oli valmis ottelun alussa ja me emme, Ville Turja harmitteli.

Katajan tiivis ottelutahti saa jatkoa keskiviikkona, kun sarjakärki Salon Vilpas saapuu Joensuuhun. Samaisena päivänä Kobrat vierailee tärkeässä kohtaamisessa Uudessakaupungissa.

Ottelutilasto

 
4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

24.1.2026 19:42 Korisliiga

Lahden voitto varmisti: Korihait ja KTP ovat ylemmässä jatkosarjassa, vaikka kumpikaan ei pelannut tänään – runkosarjan ykkössija varmistui seitsemän miehen voimin pelanneelle Kauhajoelle

Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.

23.1.2026 08:51 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: viimeisestä kahta ylemmän jatkosarjan paikkaa hamuaa kolme joukkuetta

Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.

21.1.2026 20:31 Korisliiga

Kobrat vierasvoittoon Efton Reidin järjettömän tehoillan avulla – Kataja yllätti sarjakärjen Joensuussa

Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.

Näytä lisää vastaavia