HBA-Märskyn Edon Maxhuni asettaa koripallourallaan riman korkealle

27.1.2017 Jonkinlainen aikakausi nuoren koripallon huippulupauksen elämässä umpeutui joulukuussa, kun neljät nuorten EM-kisat kolunnut Edon Maxhuni, 18, pomputti viimeisen kerran palloa joulukuussa poikamaajoukkueen riveissä Turkin 18-vuotiaiden EM-kisoissa. HBA-Märskyn ja Divari A:n pistekärki Maxhuni tähtää nyt yliopistoon, 20-vuotiaiden maajoukkueeseen, Susijengiin ja vielä pidemmälle.

Suomen, ja koko Euroopan, huippulupauksiin kuuluvalla Edon Maxhunilla on korkeat tavoitteet koripallourallaan.

Kuluvalla kaudella Maxhuni tahkoaa Divari A:ta HBA-Märskyn riveissä, mutta ensi kaudella tavoitteena on jo NCAA.

Poikien maajoukkueissa Maxhuni on ehtinyt nähdä jo neljät EM-kisat.

Taitavana korintekijänä tunnetun Maxhunin tavoitteena on viedä ajonsa...

... ja hyppyheittonsa kansainväliselle huipulle saakka. Kuvat: Vesa Koivunen, Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.


HBA-Märsky on nyt pelannut kaksi kautta Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Divari A:ssa. Kun muiden joukkueiden kokoonpanot täyttyvät divarijyrien ja Korisliiga-konkarien lisäksi ulkomaalaisvahvistuksista, HBA-Märsky luottaa Mäkelänrinteen lukiopoikiin. Ensimmäinen kausi oli menestyksekäs, kun HBA-Märsky taisteli Lauri Markkasen johdolla pudotuspelipaikasta. Kuluvalle kaudelle Divari A on merkittävästi vahvistunut sarjana, ja märskyläisten voitot ovat jääneet vähempään.
 

Vaikka HBA-Märskyn ensimmäisellä Divari A -kaudella suuren yleisön silmät pysyivät Markkasessa, niin Maxhuni pommitti ”hiljaiset” 18,9 pistettä, 2,6 levypalloa ja 3,5 syöttöä ottelua kohden. Markkasen siirtyessä rapakon taakse Yhdysvaltojen yliopistokoripalloon, Maxhunille on langennut HBA-Märskyn ykkösrooli. Ja Maxhuni on vastannut huutoon olemalla Divari A:n pistekärki 25,1 pisteellä, 2,6 levypallolla ja 3,6 syötöllä.
 

– Onhan se iso askel ottaa joukkueen isoin rooli. Kyllä olen ollut tyytyväinen omaan peliin, mutta jos voittoja olisi enemmän, niin olisin vielä tyytyväisempi, Maxhuni virkkoo.
 

– Kausi on ollut haastavampi kuin edellinen. Olemme pelanneet ihan hyviä pelejä, mutta meille on tullut paljon viimeisten hetkien tappioita. Kautta on kuitenkin vielä jäljellä, joten uskon, että pystymme oppimaan häviöistä ja tulemme paremmiksi.
 

Omat vaikeutensa HBA-Märskyn (5 voittoa, 12 tappiota) jatkuvuudelle tuo luontainen poistuminen. Kun ylioppilaaksi valmistuneet pelaajat siirtyvät yliopistoon, niin tilalle tulee uusi ikäluokka lukion ykkösluokkalaisia. Maxhunin mukaan vaihtuvuutta helpottaa yhteinen juniorimaajoukkuetausta.
 

– Totta kai siinä on omat vaikeutensa, kun jokaisen kaverin kanssa pitää pelata vähän eri tavalla. Helpottaa kuitenkin huomattavasti, että olemme jo useimpien kanssa pelanneet samoissa junnumaajoukkueissa.
 

Tulevaisuuden suunnitelmat Maxhunilla ovat selvät. Valkolakin jälkeen tie vie Atlantin taakse koripallon kehtoon eli Yhdysvaltoihin. 186-senttinen Maxhuni tulee näillä näkymin viemään tyylipuhtaan step back -heittonsa ja floaterinsa NCAA:han. Muutama vierailu on jo takana ja pari vielä edessä. Maxhuni ja HBA-Märskyn valmentaja Hanno Möttölä etsivät oikeata paikkaa, jossa huippulupauksella on mahdollisuudet mennä eteenpäin.
 

– Koripallo itsessään on yliopiston valinnassa kaikkein tärkein tekijä. Pitää löytää sopiva taso itselle. Sillä että onko koulu iso vai pienempi ei ole oikein väliä, kunhan saa roolin, pääsee pelaamaan ja kehittymään.

NCAA, Susijengi ja korkeimpana tavoitteena NBA

Neljät nuorten EM-kisat kolunnut Maxhuni pelasi viimeisen poikamaajoukkueottelunsa joulukuussa Turkissa pidetyissä 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa. Sudenpennut nousi sensaatiomaisesti korieron turvin pudotuspeleihin (jättäen taakseen alkulohkossa Turkin ja Kreikan), mutta mitalipelit jäivät haaveeksi Italian ollessa etevämpi puolivälierissä. Panoksena oli vielä MM-kisapaikka, joka jaetaan viidelle korkeimmalle sijoittuneelle, mutta Suomi jäi harmikseen kahdeksanneksi.
 

– Harmittaa, koska olimme niin lähellä MM-kisapaikkaa ja EM-mitalimahdollisuutta. Kyllä me kuitenkin pelasimme omalla tasolla kisoissa ja saimme sen, mitä halusimme. Parista voitosta se jäi lopulta kiinni.
 

Maxhuni on nyt pelannut 16- ja 18-vuotiaissa pojissa yhteensä 87 ottelua 14,4 pisteen keskiarvolla. Maajoukkuetasolla Maxhunin seuraava askel on 20-vuotiaat miehet ja – ennemmin tai myöhemmin – Susijengi.
 

– Susijengiin pääsy on ollut jo pitkään tavoitteena. Nyt on aika lähteä toteuttamaan se tavoite. Ensimmäisenä pitää ansaita kutsu rinkiin, päästä treenaamaan niiden jätkien kanssa ja taistella pelipaikasta.
 

Kysyessä unelmista ja tavoitteista, Maxhuni asettaa rimansa korkealle – aivan kansainvälisellä huipulle asti.
 

– Ensimmäisenä pitää päästä yliopistokoripalloon käsiksi ja siitä eteenpäin esim. Euroliigaan tai jonnekin muualle. Totta kai NBA on se isoin tavoite. Jokainen koripalloa pelaava pikkulapsi haaveilee siitä. Se vaatii paljon työntekoa, mutta olen valmis pistämään kroppani likoon sen eteen.
 

HBA-Märsky pelaa seuraavan kerran ensi viikon torstaina 2.2. Munkkiniemen Yhteiskoululla Torpan Poikia vastaan.

Lisätietoja: Edon Maxhuni
 
14.10.2017 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen antoi sitoumuksensa Arizona Stateen

Helsinki Basketball Academyn keväällä 2018 valmistuvien kaartiin kuuluva Euran Veivin kasvatti Elias Valtonen, 18, on antanut suullisen sitoumuksensa USA:n yliopistoliiga NCAA:n Arizona Stateen siirtymisestä. Nuorten maajoukkueiden vakiokasvoihin kuuluva 198-senttinen Valtonen siirtyy Yhdysvaltoihin pelikaudeksi 2018-19.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

3.4.2016 Pääjuttu

Lauri Markkanen valitsi harjoittelun, jättää tähdistöottelun väliin

Suomi-koriksen suurlupauksiin lukeutuva Lauri Markkanen, 18, valittiin taannoin lukioikäisten kansainväliseen Nike Hoop Summit -tähdistöotteluun, joka pelataan Portlandissa 9. huhtikuuta. ”Muun Maailman” tähdistöjoukkueeseen vasta kolmantena suomalaisena kautta aikain nimetty Markkanen jää Nike Hoop Summitin sijaan kotimaahansa harjoittelemaan.

18.12.2015 Pääjuttu

Edon Maxhuni BWB-maailmanleirille, NBA:n All Star -tapahtumaan

Suomi-koriksen lupauksiin kuuluva Edon Maxhuni, 17, on saanut kutsun Basketball Without Borders Global Campille, joka järjestetään Kanadan Torontossa NBA:n All Star -tapahtuman yhteydessä 12.-14.2.2016. Maailmanleirille on kutsuttu Euroopasta kolmetoista huippuprospektia, joista yksi on Mäkelänrinteen Urheilulukiossa opiskeleva ja Helsinki Basketball Academyssä pelaava Maxhuni.

Myös Nieminen valitsi koulunsa, suuntaa ensi vuonna Stephen F. Austiniin

Kesän Susijengin harjoitusringissä viettäneen Samuli Niemisen, 19, tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkiytyneet. HBA-Märskyssä pelaava ja Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskeleva Nieminen valitsi yliopistokseen viime vuosina hyvin menestyneen Stephen F. Austinin, jonne hän suuntaa stipendiurheilijana syksyllä 2016.

18.10.2015 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkanen valitsi Arizonan yliopiston

Suurten amerikkalaisyliopistojen rekrytoima suomalaislupaus Lauri Markkanen, 18, on valinnut tulevan opinahjonsa. Kolmessa yliopistossa tällä viikolla vieraillut Markkanen siirtyy ensi vuoden syksyllä Arizonan yliopistoon. Sitä ennen Markkanen viimeistelee lukio-opintonsa Mäkelänrinteessä ja pelaa kauden loppuun HBA-Märskyn paidassa Miesten Divisioona A:ssa.

22.7.2015 Haastattelu

Dettmann: ”Saavutuksista saa moni olla ylpeä”

Mitä yhteistä on Espanjalla, Italialla, Latvialla, Liettualla, Ranskalla, Saksalla, Serbialla, Turkilla ja Suomella? Viikonvaihteessa päättyneiden 20-vuotiaiden koripallon EM-kisojen jälkeen kyseiset maat ovat Euroopan ainoat valtiot, joiden kaikki poikamaajoukkueet ovat juuri nyt A-tasolla. Pitkän päivätyön Suomen maajoukkueohjelman uudistusten parissa tehnyt Henrik Dettmann tuntee ylpeyttä saavutuksista, ja kannustaa monen muunkin tuntevan samoin.

23.1.2015 Pääjuttu

Susijengin pitkäaikainen luottosentteri Antti Nikkilä vahvistamaan BC Nokiaa

Tampereen Pyrinnön riveissä viime keväänä Suomen mestaruutta juhlinut ja pitkäaikainen Suomen maajoukkueen luottosentteri Antti Nikkilä, 36, tekee paluun parketeille Divari A:ssa pelaavan BC Nokian riveissä. 210-senttinen Nikkilä on tehnyt BC Nokian kanssa loppukautta koskevan sopimuksen.

Näytä lisää vastaavia