EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettu

30.1.2011 22:47 Liettuassa 31.8.-18.9.2011 pelattavan koripallon EM-lopputurnauksen alkulohkojen arvonta suoritettiin Vilnassa sunnuntaina. Elokuussa pelattavista EM-karsinnoista kisalippuja metsästävää Suomea odottaa mielenkiintoinen savotta, jos paikka kisoihin aukeaa. Vaihtoehtoina on paikka ex-Jugoslavian maiden valloittamassa C-lohkossa tai alkulohkossa A hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan ja isäntämaan Liettuan kanssa.

EM-kisaisäntä, Mantas Kalnietisin (oik.) edustama Liettua saa ensi kesän EM-kisojen alkulohkossa A vastaansa mm. Ricky Rubion (vas.) tähdittämän Espanjan.

Tony Parkerin Ranska ottaa lohkossa B mittaa mm. Serbiasta, Italiasta ja Israelista.

Nikola Pekovic (vas.) ja Montenegro odottavat lohkossa C ensi elokuun EM-karsinnan voittajaa.

Teemu Rannikon johtaman Suomen tähtäin on Portugalia ja Unkaria vastaan pelattavissa karsinnoissa, jonka kahdelle parhaalle on luvassa kisaliput Liettuaan. Kuvat: FIBA Europe / Ciamillo-Castroria & Ville Vuorinen.

EM-kisojen 24 joukkuetta jaetaan neljään kuuden joukkueen alkulohkoon, jotka pelataan Alytuksessa, Klaipedassa, Panevezysissa ja Siauliaissa. Jatkosarjavaiheessa (12 joukkuetta) kisat siirtyvät Vilnaan ja Siemens Areenalle. Kisat huipentuvat upouudelle Kaunas Areenalle, jonka lehtereillä jännitetään kisojen viittä viimeistä pelipäivää.

Kaksi kisapaikkaa on vielä ratkomatta. Portugali ja Unkari pelaavat Suomen kanssa ensi elokuussa EM-karsinnan, jonka kaksi parasta etenee Liettuan kisoihin.

Sunnuntaisissa arvonnoissa alkulohkoon A vedettiin tukku huippumaita. Arpa heitti hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan, MM-hopeamitalisti Turkin ja MM-pronssia kesällä juhlineen EM-kisaisännän Liettuan samaan lohkoon. Lohkon A täydentävät Iso-Britannia, Puola ja elokuisen EM-karsinnan kakkonen. Lohkon ottelut pelataan Panevezysissa.

EM-kisojen alkulohkossa B ja Siauliain kaupungissa pelaavat Israel, Italia, Latvia, Ranska, Saksa ja Serbia. C-lohkoon ja Alytusiin arvottiin nippu ex-Jugoslavian maita, kun jatkopaikasta taistelevat Bosnia-Hertsegovina, Kreikka, Kroatia, Makedonia, Montenegro sekä elokuun EM-karsinnan voittaja.

D-lohkon ja Klaipedan EM-kisoissa miehittävät Belgia, Bulgaria, Georgia, Slovenia, Ukraina ja Venäjä.

”Karsinnat ensin”

Vilnan kansallisteatterissa upeaa arvontaseremoniaa seurannut Suomen maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann jätti EM-kisalohkojen tarkemman arvioinnin myöhemmäksi keskittyen käsillä olevaan tehtävään.

- Huippukovia lohkoja molemmat, eikä mitään muuta voi odottaa EM-kisoissa. EM-karsinnat ja ottelut Portugalia ja Unkaria vastaan ovat kuitenkin meidän mielissämme päällimmäisenä, kommentoi Dettmann.

Suomi avaa karsinnan vieraissa Unkaria vastaan 12.8. Sen jälkeen Dettmannin johtamat susipaidat pelaavat kaksi peräkkäistä ottelua kotiyleisönsä edessä, kun Portugali saapuu Suomeen 15.8. ja Unkari 21.8. EM-karsinnan päättää Suomen osalta vierasottelu Portugalia vastaan 24.8.2011.

Suomen kotiotteluiden pelipaikat ja alkamisajat julkistetaan lähiaikoina.

Suomi on kohdannut sekä Unkarin että Portugalin kahden viime vuoden aikana kolmesti. Suomi on vienyt kyseisistä kohtaamisista molempia maita vastaan nimiinsä kaksi.

EM-kisojen alkulohkot 2011  

Lohko A

Lohko B

Lohko C

Lohko D

Espanja

Israel

Bosnia-Hertsegovina

Belgia

Iso-Britannia

Italia

Kreikka

Bulgaria

Liettua

Latvia

Kroatia

Georgia

Puola

Ranska

Makedonia

Slovenia

Turkki

Saksa

Montenegro

Ukraina

EM-karsinnan 2. *

Serbia

EM-karsinnan 1. *

Venäjä

* = EM-karsinnan 1. ja 2. selviävät Suomen, Portugalin ja Unkarin välisessä EM-karsinnassa 9.-24.8.2011. Lohko A:n pelipaikka Panevezys, lohko B:n Siauliai, lohkon C:n Alytus ja lohko D:n Klaipeda.  

Henkilöt

 
10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

11.11.2012 19:13 EM-karsinnat

MM-kisat laajenee, maajoukkueille MM-karsinnat ikkunoineen, EM-kisat 4 vuoden välein

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on Kuala Lumpurissa pitämässään kokouksessa päättänyt merkittävistä miesten maajoukkuekilpailujen järjestelmäuudistuksista. FIBA on päättänyt laajentaa MM-kisoja, aloittaa erilliset MM-karsinnat, avata maajoukkueille sarjakaudelle karsintaikkunoita sekä siirtää maanosien mestaruuskilpailut pelattavaksi neljän vuoden välein nykyisen kahden vuoden asemesta.

18.9.2012 EM-karsinnat

Valmentajalegenda Tuominen: ”Nykymaajoukkueen pelaamista mielettömän kiva katsoa”

Suomen miesten maajoukkuetta mm. vuoden 1964 Tokion olympialaisissa sekä vuoden 1967 EM-kotikisoissa valmentanut Kalevi Tuominen, 85, on yli 40 vuoden ajan ollut miesten maajoukkuehistorian voittoisin päävalmentaja. Viikko sitten tiistaina valmentajalegenda seurasi hyvillään, kuinka ”Susijengin” tämän päivän päävalmentaja Henrik Dettmann kiilasi hänen rinnalleen voittotilastossa.

18.9.2012 EM-karsinnat

Henrik Dettmann: ”MM-kisat ja olympiakarsinnat ovat täysin mahdolliset”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannin johtamat joukot saavuttivat toisen peräkkäisen EM-kisapaikkansa viime viikolla päättyneistä EM-karsinnoista. Lisäksi Dettmann nousi Kalevi ”Kallu” Tuomisen rinnalle Suomen kaikkien aikojen voitokkaimmaksi maajoukkuevalmentajaksi. Dettmannin, 54, katse on kuitenkin jo tulevaisuudessa ja kovenevissa tavoitteissa.

10.9.2012 EM-karsinnat

Helsinki on todistanut EM-karsintojen ratkaisuhetkiä vuosikymmenien mittaan

Suomen koripallomaajoukkue petasi tiensä EM-kisoihin helsinkiläisyleisön edessä viime vuoden elokuussa kaatamalla EM-karsintojen ratkaisupeleissä Portugalin ja Unkarin. Helsingissä pelatut maaottelut ovat siivittäneet ”Susijengin” arvokisoihin myös vuosina 1977 ja 1993-94. Helsinkiin Suomi päättää karsintansa myös tiistaina ottelulla Sveitsiä vastaan varma kisapaikka hallussaan.

20.9.2011 12:00 EM-karsinnat

Karsintajärjestelmä Slovenian EM-kisoihin 2013 julkaistu

Kansainvälinen koripalloliitto on julkaissut karsintaformaatin Sloveniassa 2013 järjestettäviin miesten EM-kilpailuihin. Uusi karsintajärjestelmä on jatkoa jo aiemmin julkaistulle päätökselle, jonka mukaisesti A- ja B-divisioonajaottelu poistetaan ja kaikille tarjotaan yhtäläiset mahdollisuudet selviytyä EM-lopputurnaukseen.

6.9.2010 09:23 EM-karsinnat

Suomen korismiehille tuhannen taalan paikka edetä EM-kisoihin jo 2011

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Eurooppa) on päättänyt aikaistaa EM-lopputurnauksen laajentamispäätöstään. Istanbulissa tehdyn päätöksen mukaisesti jo vuoden 2011 EM-kisoissa pelaa 24 joukkuetta. Suomen maajoukkueelle päätös avaa tuhannen taalan paikan edetä EM-kisoihin ensi vuonna pelattavista EM-lisäkarsinnoista.

2.5.2003 EM-karsinnat

FIBA muutti koripallon miesten ja naisten EM-karsinnat

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) Euroopan hallitus on päättänyt tehdä maajoukkuekilpailujen suurremontin. Uudistuksen kokevat niin miesten kuin naistenkin Euroopan mestaruuskilpailut ja niihin liittyvät karsinnat. Muutosaikataulu on nopea ja mm. Suomen suunnitelmat menevät niin miesten kuin naistenkin maajoukkueiden osalta uusiksi.

Näytä lisää vastaavia