Valmentajalegenda Tuominen: ”Nykymaajoukkueen pelaamista mielettömän kiva katsoa”

18.9.2012 Suomen miesten maajoukkuetta mm. vuoden 1964 Tokion olympialaisissa sekä vuoden 1967 EM-kotikisoissa valmentanut Kalevi Tuominen, 85, on yli 40 vuoden ajan ollut miesten maajoukkuehistorian voittoisin päävalmentaja. Viikko sitten tiistaina valmentajalegenda seurasi hyvillään, kuinka ”Susijengin” tämän päivän päävalmentaja Henrik Dettmann kiilasi hänen rinnalleen voittotilastossa.

Suomea 1950- ja 1960-luvun menestysvuosina luotsannut Kalevi "Kallu" Tuominen on seurannut suurella ilolla Suomen nykymaajoukkueen nousujohteista taivalta. Kuvassa liitelee Petteri Koponen.

Tuominen (vas.) luovuttaa mieluusti Suomen nykyisen päävalmentajalle Henrik Dettmannille (oik.) kaikkien aikojen voitokkaimman maajoukkuevalmentajan tittelin. Tällä hetkellä kaksikko jakaa ykkössijan voitettuaan kumpikin 107 miesten maaottelua.

Tarkkaan Suomea vuosien varrella analysoineen Tuomisen mukaan Susijengi pelaa erityisesti puolustuspelissään taktisesti lähes maksimaalisella tasolla.

Erityisen iloinen Tuominen on siitä, että media on herännyt arvostamaan maajoukkueen hienoja otteita. Kuvassa Ilta-Sanomien urheilusivujen aukeama elokuun lopulta.

Yli 20 vuotta Olympiakomitean valmennuspäällikkönä toiminut Tuominen pitää koripallomiesten (kuvassa), lentopallomiesten ja jalkapallonaisten viimeaikaisia otteita maailman harrastetuimmissa lajeissa "huikeina saavutuksina". Kuvat: Ville Vuorinen & Mika Mäkelä & Ilta-Sanomat.

Tuominen on ehtinyt hallita miesten maajoukkueen voittotilaston kärkisijaa yksinoikeudella yli neljän vuosikymmenen ajan, kunnes Henrik Dettmannin johtama ”Susijengi” päätti viime viikon tiistaina kahdeksan ottelun EM-karsintaurakkansa kuudenteen voittoon.

Tuominen (päävalmentajana 1955–69) ja Dettmann (1992–97, 2004-) ovat nyt kumpikin yltäneet 107 maaotteluvoiton rajapyykkiin.

– Pitää onnitella ”poikaa” siitä, että hän on saanut minut kiinni. En todellakaan ole pahoillani vaikka menee pian ohikin – päinvastoin, lähettää Tuominen terveisensä Dettmannin suuntaan.

Suomen miesten maajoukkueen vuoden 1964 Tokion olympiakisoihin johdattanut ja vuoden 1967 Helsingin EM-kisoissa kuudennelle sijalle luotsannut Tuominen on tarkkaillut maajoukkueen viime vuosien nousujohdetta hyvillä mielin. Pitkäjänteinen työ näkyy nyt tuloksissa.

– Seuraan yhä kaikki maaottelut sekä tietenkin kotimaista Korisliigaa. Maajoukkueen otteluita arvioin tietenkin hieman eri tavalla tarkkaillen pelaajia, pelaamista ja päävalmentajaa erityisen tarkasti keskittyen otteluiden taktiseen puoleen, Tuominen kertoo.

– On ollut mielenkiintoista nähdä, miten peli ja pelaajat ovat kehittyneet. Maailma on mennyt eteenpäin niin, että humina käy. 

”Lisää Dettmannin kaltaisia valmentajia” 

Tuominen on seurannut silmä tarkkana Henrik Dettmannin valmentajauraa aina siitä lähtien, kun Dettmann otti parikymppisenä Helsingin NMKY:n SM-sarjajoukkueen komentoonsa. Susijengin komentaja saa täyden tunnustuksen kollegaltaan, joka pitää Dettmannia mallivalmentajan esimerkkinä muille lajeille.

– Olen seurannut Henkkaa virkani puolesta pitkäänkin, sillä toimin vuoteen 1992 asti Olympiakomitean valmennuspäällikkönä. Olen kantanut ja kannan suurta huolta suomalaisista valmentajista, Tuominen linjaa.

– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Suomi kaipaa enemmän Henrik Dettmannin kaltaisia valmentajia, joilla on palava intohimo lajiin. Henrik tekee mielettömän paljon taustatyötä, kehittää ja kouluttaa itseään ja vaatii pelaajilta samaa. Meillä on valmentajien keskuudessa liikaa virkamiestyyppejä, jotka eivät suhtaudu lajiin intohimoisesti. Toivottavasti monet ymmärtäisivät ottaa ”Henkasta” oppia.

Kun Susijengi saavutti vuoden takaisissa Liettuan EM-kisoissa yhdeksännen sijan, Tuominen seurasi tyytyväisenä joukkueen menoa. Valmentajalegendan mukaan nykymaajoukkueen rungolla on aineksia vieläkin kovempiin saavutuksiin.

– Joukkueella on sekä määrätyt vahvuudet että määrätyt puutteet. Jotta voisimme olla aivan Euroopan huipulla, meillä pitäisi olla pari, kolme 210–215-senttistä raatoa, jotka lisäksi osaisivat vähän pelatakin, Tuominen naurahtaa.

– Tällä hetkellä Henkka joutuu peluuttamaan tietynlaista taktiikkaa, koska Suomella on niin paljon pienempi joukkue kuin muilla. Kuitenkin joukkue pelaa samaan aikaan etenkin puolustuksessa maksimaalisella taktisella tasolla, ja sen tyyppistä peliä on mielettömän kiva katsoa. Tällä materiaalilla on mahdollista mennä todella pitkälle ja etenkin, jos jostain löytyy lisää pitkiä huippupelaajia. 

Kouluyhteistyö elintärkeää 

”Susijengin” terävien otteiden lisäksi Tuominen on ollut hyvillään suomalaisten palloilulajien menestyksestä päättyneenä kesänä. Olympiakomitean päävalmentajana yli 20 vuoden ajan toiminut Tuominen korostaa edelleen palloilulajien merkitystä maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

– Kori-, jalka-, ja lentopallo ovat aktiivisilta harrastajamääriltään aivan ylivoimaisia maailmanlaajuisista lajeista. Niissä EM-kisoihin selviytyminen on huikea saavutus, kehaisee Tuominen Susijengin lisäksi miesten lentopallo- ja naisten jalkapallomaajoukkuetta.

– Olen äärimmäisen iloinen myös siitä, että media on ymmärtänyt palloilun merkityksen. Tänä kesänä korismaajoukkuehan oli suorastaan median lempilapsi. Aiemmin media ei ole mielestäni antanut näille karsinnoille ja kisoille vaadittavaa arvoa.


Huippuvalmentajalle ominaiseen tapaan Tuominen tarkkailee koripallon tulevaisuutta Suomessa laajasta perspektiivistä. Hän uskoo, että Koripalloliiton käynnistämä laaja yhteistyö koulujen kanssa lupaa hyviä tulevia vuosikymmeniä.

– Väitän, että ne lajit, jotka ymmärtävät koulujen merkityksen, tulevat olemaan suunnattoman vahvoilla. Olen äärimmäisen onnellinen ja ylpeä siitä, että Koripalloliitto on paneutunut viime vuosina tähän asiaan. Koripallolla on aina se etu puolellaan, että oppilaiden ei tarvitse lähteä koulujen tiloja kauemmas harrastamaan – kenttä on aina siellä, missä hekin.

Lue myös artikkeli: Henrik Dettmann: ”MM-kisat ja olympiakarsinnat ovat täysin mahdolliset”

Fakta: Suomen maajoukkuevalmentajien kaikkien aikojen voittotilasto

 

Valmentaja

Ottelut

Voitot

Tappiot

Voitto-%

Kalevi Tuominen (1955-69)

196

107

89

54,6

Henrik Dettmann (1992-97, 2004-)

205

107

98

52,2

Robert Petersen (1969-72, 1973-82)

234

97

136

41,6

Eero Saarinen (1984-91)

92

41

51

44,6

Eino Ojanen (1951-52, 1953-55)

34

20

14

58,8

 
18.9.2012 EM-karsinnat

Henrik Dettmann: ”MM-kisat ja olympiakarsinnat ovat täysin mahdolliset”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannin johtamat joukot saavuttivat toisen peräkkäisen EM-kisapaikkansa viime viikolla päättyneistä EM-karsinnoista. Lisäksi Dettmann nousi Kalevi ”Kallu” Tuomisen rinnalle Suomen kaikkien aikojen voitokkaimmaksi maajoukkuevalmentajaksi. Dettmannin, 54, katse on kuitenkin jo tulevaisuudessa ja kovenevissa tavoitteissa.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

1.9.2017 12:45 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Tämä on vasta turnauksen alku”

Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.

31.8.2017 14:55 Haastattelu

Petteri Koponen: ”Nando De Colo on yksi Euroopan parhaista pelaajista”

Moskovan TsSKA:n veteraanitakamies Nando De Colo, 30, on aiemmin tällä vuosikymmenellä näytellyt kuuliaisesti tuplaajan roolissa NBA-tähti Tony Parkerin vierellä, mutta Parkerin jättäydyttyä sivuun ”Les Bleusista” on De Colo joukkueensa ykköstähti. Petteri Koponen on kohdannut De Colon urallaan kymmeniä kertoja ja luonnehtii tätä yhdeksi Euroopan parhaista pelaajista.

12.6.2017 Haastattelu

Petteri Koponen odottaa innokkaana EM-kotikisoja: ”On hienoa olla suomalainen koripalloilija tällä hetkellä”

Ensimmäisen kautensa suurseura Barcelonan riveissä pelannut Petteri Koponen kertoo, että suomalainen koripallo elää kukoistuksen aikaa. Susijengin ”alfoihin” kuuluva pelintekijä odottaa kesältä ennen kaikkea kotikisahuumaa – kovia otteluita ja fanien luomaa tunnelmaa.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

12.12.2015 18:08 Haastattelu

Shawn Huff: ”EM-isännyys on suuri tunnustus koko suomalaiselle koripalloperheelle”

Susijengin kapteenin nauhan Hanno Möttölältä perinyt Ludwigsburgin laituri Shawn Huff, 31, pitää FIBA Europen päätöstä antaa EM-kisojen alkulohkoisännyys Suomelle suurena tunnustuksena koko suomalaiselle koripalloperheelle. Huff arvioi vuoden 2017 EM-kisoja osana Susijengin tuhkimotarinan luontaista jatkumoa.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

12.9.2015 Haastattelu

Erik Murphy: ”Sunnuntain ottelu on meille kova mittari”

Susijengi siirtyi Montpellieristä alkulohkon jälkeen Lilleen, jossa pudotuspelivaiheen ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu sunnuntaina tappiottomana alkulohkon läpi liidellyt Serbia. Susijengin Erik Murphy sekä Shawn Huff odottavat ottelua kovana haasteena.

4.9.2015 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Unelmani käy toteen”

Keväällä Suomen kansalaisuuden saanut Susijengin takamies Jamar Wilson pukee Suomi-paidan lauantaina ensimmäistä kertaa päällensä arvokisoissa, kun Suomea isännöi EM-kisojen avausottelussa hallitseva Euroopan mestari Ranska.

29.7.2015 12:35 Haastattelu

Suomeen tulevan Ranskan tähti: ”Meillä on paras maajoukkue koskaan”

Hallitsevan Euroopan mestari Ranskan tähtipelaaja Tony Parker, 33, kertoo FIBA:n haastattelussa, että tämän kesän ranskalaisjoukkue on maan historian paras joukkue. Parker valittiin EM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP), kun Ranska jylläsi ensimmäiseen Euroopan mestaruuteensa vuoden 2013 kisoissa. Ranska kohtaa Suomen Susijengin lauantaina 1.8. Tampereen Hakametsän Jäähallissa.

11.11.2012 19:13 EM-karsinnat

MM-kisat laajenee, maajoukkueille MM-karsinnat ikkunoineen, EM-kisat 4 vuoden välein

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on Kuala Lumpurissa pitämässään kokouksessa päättänyt merkittävistä miesten maajoukkuekilpailujen järjestelmäuudistuksista. FIBA on päättänyt laajentaa MM-kisoja, aloittaa erilliset MM-karsinnat, avata maajoukkueille sarjakaudelle karsintaikkunoita sekä siirtää maanosien mestaruuskilpailut pelattavaksi neljän vuoden välein nykyisen kahden vuoden asemesta.

10.9.2012 EM-karsinnat

Helsinki on todistanut EM-karsintojen ratkaisuhetkiä vuosikymmenien mittaan

Suomen koripallomaajoukkue petasi tiensä EM-kisoihin helsinkiläisyleisön edessä viime vuoden elokuussa kaatamalla EM-karsintojen ratkaisupeleissä Portugalin ja Unkarin. Helsingissä pelatut maaottelut ovat siivittäneet ”Susijengin” arvokisoihin myös vuosina 1977 ja 1993-94. Helsinkiin Suomi päättää karsintansa myös tiistaina ottelulla Sveitsiä vastaan varma kisapaikka hallussaan.

20.9.2011 12:00 EM-karsinnat

Karsintajärjestelmä Slovenian EM-kisoihin 2013 julkaistu

Kansainvälinen koripalloliitto on julkaissut karsintaformaatin Sloveniassa 2013 järjestettäviin miesten EM-kilpailuihin. Uusi karsintajärjestelmä on jatkoa jo aiemmin julkaistulle päätökselle, jonka mukaisesti A- ja B-divisioonajaottelu poistetaan ja kaikille tarjotaan yhtäläiset mahdollisuudet selviytyä EM-lopputurnaukseen.

9.8.2011 EM-karsinnat

Shawn Huff luottavaisena Unkari-otteluun

Kahden viikon takainen Pohjoismaiden mestaruus oli hyvä alkusoitto, mutta vasta viime viikon vierasvoitto Saksasta oli tulikoe, joka antaa hyviä merkkejä Suomen kisakunnosta. Näin miettii miesten maajoukkueen luottolaituri Shawn Huff, 27, joka uskoo Suomen aloittavan tiivistahtisen EM-karsinnat perjantaina vierasvoitolla Unkarista.

6.8.2011 14:05 EM-karsinnat

Koponen Saksa-voitosta: ”Osoitus osaamisestamme”

Suomen korismaajoukkueen tähtitakamies Petteri Koposen äänessä ei ole havaittavissa tyytyväisyydentunnetta, kun hän ruotii perjantaina saavutettua maaotteluvoittoa Saksasta. Ei siitäkään huolimatta, että MM-kisakävijä Saksan kaataminen on Suomelle harvinaista herkkua. Koposen ja kumppaneiden katse on – ja on ollut koko ajan – tukevasti ensi perjantaina käynnistyvissä EM-karsinnoissa.

30.1.2011 22:47 EM-karsinnat

EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettu

Liettuassa 31.8.-18.9.2011 pelattavan koripallon EM-lopputurnauksen alkulohkojen arvonta suoritettiin Vilnassa sunnuntaina. Elokuussa pelattavista EM-karsinnoista kisalippuja metsästävää Suomea odottaa mielenkiintoinen savotta, jos paikka kisoihin aukeaa. Vaihtoehtoina on paikka ex-Jugoslavian maiden valloittamassa C-lohkossa tai alkulohkossa A hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan ja isäntämaan Liettuan kanssa.

Näytä lisää vastaavia