Edon Maxhuni Yhdysvalloista ammattilaisuralle

29.4.2019 10:37 Viimeiset kaksi kautta Long Beach Statea Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 186 cm ja 21, päättää yliopistovuotensa aloittaakseen ammattilaisuransa. Maxhuni ilmoitti päätöksestään Instagram-päivityksessään myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

Edon Maxhuni suuntaa yliopistokentiltä ammattilaisuralle. Kuva: Long Beach State athletics.

- Olen kiitollinen saamistani kokemuksista, mahdollisuudesta pelata NCAA:sta sekä Long Beachista toisena kotinani, Maxhuni tiivistää Instagram-päivityksessään.

- Olen kuitenkin tehnyt päätöksen tavoitella ammattilaisuraa koripalloilijana. Odotan mielenkiinnolla tätä uutta lukua elämässäni ja urallani.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Maxhuni kirjasi viimeiseksi jääneellä yliopistokaudellaan Long Beach Statelle 7,8 pistettä, 1,2 syöttöä ja 1,0 levypalloa 17,2 minuutissa ottelua kohden.

Ennen yliopistovuosiaan Maxhuni edusti HBA-Märskyä miesten divarissa. Keväällä 2017 Maxhuni palkittiin Divari A:n arvokkaimpana pelaajana tämän urakoitua joukkueelleen 23,8 pistettä, 3,7 syöttöä, 2,7 levypalloa ja 1,0 riistoa ottelua kohden.

Nuorisomaajoukkueurallaan Maxhuni on pelannut hurjat 116 ottelua ja upottanut niissä 14,8 pistettä ottelua kohden. Maxhunilla on ansioluettelossaan myös 16-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaajan palkinto (2014) sekä kaksi 16-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta (HNMKY 2013 ja 2014).

Henkilöt

 
22.4.2023 08:32 Susijengi

Mustapha Amzil siirtyy New Mexicoon

Viime vuodet Dayton Flyersia Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Kotkan Työväen Palloilijoiden kasvatti Mustapha Amzil, 21, vaihtaa joukkuetta. Susijengin tulevaisuuden nimiin lukeutuva 208-senttinen Amzil siirtyy tulevaksi kaudeksi New Mexicon riveihin.

12.6.2022 10:34 Susijengi

Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

4.5.2021 09:19 Susijengi

Susijengissä debytoinut Touko Tainamo sitoutui Denverin yliopistoon

Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Touko Tainamo, 20, on sitoutunut Denverin yliopistoon. Kuluneen kauden Tainamo on pelannut Prep School -tasolla Yhdysvalloissa.

20.4.2021 08:11 Susijengi

Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

10.1.2020 10:14 NCAA

Miehemme Atlantin takana: katsaus miesten NCAA:n suomalaispelaajiin kaudella 2019-20

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n miesten ykköstasolla pelaa jälkipuoliskolleen juuri siirtyvällä 2019-20-kaudella yhdeksän suomalaispelaajaa seniori Remu Raitasesta tulokaskolmikkoon Mikael Jantunen-Ville Tahvanainen-Olivier Nkamhoua. HBA-Märskyn ja Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä arvioi pelaajien suorituksia kaudella tähän asti.

9.9.2019 13:48 Susijengi

Hannes Pöllä jatkaa NCAA-uraansa UT-Martinissa

Viimeiset kaksi kautta Oklahoma Soonersia Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 21, siirtyy University of Tennessee-Martiniin. 212-senttinen Pöllä edusti päättyneenä kesänä Suomea miesten universiadeissa Napolissa sekä pelasi neljä ottelua Susijengissä.

1.6.2023 11:40 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunilla hyvä henkilökohtainen kausi Saksassa – ”Kausi lähti hyvin rullaamaan”

Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.

30.5.2023 18:25 Susijengi

Ilari Seppälälle jatkosopimus Saint-Chamondiin

Susijengin ratkaisijan roolissa viime vuosina yhä useammin viihtynyt Lapuan Kobrien kasvatti Ilari Seppälä, 30, viihtyy Ranskassa. Viime kesän EM-kisajoukkueeseen kuulunut 188-senttinen Seppälä on allekirjoittanut yksivuotisen jatkosopimuksen Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Saint-Chamondin kanssa.

29.5.2023 23:00 Suomalaiset ulkomailla

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden Itävallan mestari

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden pääsi juhlimaan Itävallan mestaruutta. Swans tyhjensi tällä kaudella palkintopöydän voittamalla aiemmin myös Supercupin ja Itävallan cupin.

26.5.2023 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”

Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.

24.5.2023 08:56 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Janssonin ja Aatu Kivimäen Tigers nousi Bundesliigaan

Daniel Janssonin valmentama ja Aatu Kivimäen edustama Tigers Tübingen varmisti nousun Saksan Bundesliigaan. Espanjassa saatiin runkosarja päätökseen ja Tuomas Iisalon Bonn porskuttaa.

22.5.2023 15:25 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla kaksijakoinen kausi Kreikassa

Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.

22.5.2023 09:27 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki heitti joukkueensa voiton päähän noususta

Aatu Kivimäen edustama ja Daniel Janssonin Tigers Tübingen on voiton päässä noususta Saksan Bundesliigaan. Suomalaisvalmentajien joukkueet esiintyivät jälleen muutenkin edukseen.

19.5.2023 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaisten joukkueille voittoja pudotuspeleissä

Euroopan koripallosarjoissa pudotuspelit ovat täyttä häkää käynnissä. Saksassa ja Itävallassa suomalaiset pääsivät juhlimaan voittoja.

15.5.2023 00:18 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo valmensi Bonnin Mestarien liigan voittoon

Tuomas Iisalon kausi uskomaton kausi Bonnin kanssa sai upean palkinnon, kun Bonn juhli historiansa ensimmäistä Mestarien liigan voittoa. Se kaatoi finaalissa jännittävien vaiheiden jälkeen Hapoel Jerusalemin 77-70 (37-28).

13.5.2023 07:14 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan suomalaisfinaali jäi parin pisteen päähän – Tuomas Iisalon Bonn upeasti finaaliin

Tuomas Iisalon ja Bonnin voittokulku jatkui, kun saksalaisjoukkue eteni Mestarien liigan finaaliin. Suomalaisfinaali jää kuitenkin näkemättä, kun Sasu Salinin Teneriffa taipui Hapoel Jerusalemille.

12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

Näytä lisää vastaavia