15.12.2022 07:21 Edon Maxhuni otti Merlins Crailsheimin reppuselkäänsä ja kantoi joukkueen voittoon entistä seuraansa Heroes Den Boschia vastaan FIBA Europe Cupin jatkolohkovaiheen avausottelussa. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti lohkovoiton.
Edon Maxhuni siivitti Merlins Crailsheimin voittoon. (Kuva: FIBA Europe)
FIBA Europe Cupissa saatiin jatkolohkot käyntiin ja Maxhuni oli päättänyt, ettei aio hävitä viime kauden seuralleen Heroes Den Boschille. Heroes johti ottelua pitkään kolmannelta neljännekseltä aina loppuhetkille saakka, mutta sitten astui kuvaan Maxhuni. Pari minuuttia ennen loppua Maxhuni nosti kolmen pisteen heitollaan Merlinsin pisteen päähän ja 40 sekuntia ennen loppua nosti Merlinsin johtoon ja sinetöi voiton vielä vapaaheittoviivalta. Pelkästään päätösneljänneksellä Maxhuni tilastoi 14 pistettä, jotka kaikki tulivat viimeisen neljän minuutin aikana. Yhteensä Maxhuni pommitti 28 pistettä ja täytteli riviään lisäksi kolmella levypallolla ja viidellä syötöllä.
- Iso comeback-voitto meille. Minulle vielä isompi, kun pelasimme vanhaa joukkuettani vastaan, niin se tuo enemmän tunteita pinnalle. Piti muistuttaa vanhaa jengiä ketä he kaipaavat, Maxhuni heitti ottelun jälkeen.
Ottelutilastot
Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiova taipui Portolle 73-83 (43-39). Hopkins heitti yhdeksän pistettä, otti kolme levypalloa, riiston ja torjunnan. Palmille kirjattiin neljä pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä ja torjunta.
Ottelutilastot
Teneriffa iski Mestarien liigassa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun se varmisti jatkopaikan ja samalla lohkovoiton kaadettuaan kotikentällään kreikkalaisen Peristerin selvästi 86-60 (46-29). Salin kasasi neljällä onnistuneella kolmen pisteen heitolla saaliikseen 12 pistettä ja lisäksi kaksi levypalloa, syötön ja riiston.
Ottelutilastot
Alex Murphyn 20 pistettä eivät riittäneet, kun Levanga Hokkaido hävisi Japanin B1-liigassa Gunma Cranes Thundersin vieraana 83-99 (33-46). Murphylle tilastoitiin myös neljä levypalloa, kolme syöttöä ja kolme riistoa.
- On tärkeä pitää pää pystyssä ja parantaa nykytilanteesta, kun jatkamme sarjaa. Emme voi voittaa, jos emme pysty esittämään sitä, mitä olemme harjoituksissa ja peleissä oppineet, joten meidän on pidettävä se mielessä, Murphy totesi ottelun jälkeen Hokkaidon kotisivuilla.
Ottelutilastot
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.B.LEAGUE 2022-23 SEASON 第11節
— レバンガ北海道 (@levangakousiki) December 14, 2022
2022.12.14 WED
【GAME END】
群馬クレインサンダーズ 99#レバンガ北海道 83
群馬【Q】北海道
29【1Q】10
17【2Q】23
36【3Q】31
17【4Q】19
集中したDEFから速い展開へ。走り抜いて猛追するも届かず。全緑応援ありがとうございました
📡https://t.co/3eIyprOIOr pic.twitter.com/nTK3Y6D1Jz
Aapeli Alasen KR putosi Islannin cupista häviämällä niukasti Hötturille 93-94 (50-46). Alanen pelasi vain 15 sekuntia ottelun alusta ehtien kuitenkin heittää yhden kahden pisteen korin.
Ottelutilastot
Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa ja Tuomas Iisalon Bonn ottivat tukevat otteet jatkopaikoista. Edon Maxhunin 28 pisteen iltapuhde ja Topias Palmin 22 pistettä eivät sen sijaan riittäneet voittoihin FIBA Europe Cupissa.
Susijengin pelaajat olivat vahvassa iskussa viikon peleissä Mestarien liigassa, FIBA Europe Cupissa ja kansallisissa sarjoissa. Topias Palmi ja Remu Raitanen rikkoivat 20 pisteen rajapyykin ja muutkin tositoimissa olleet pääsivät kymmenen paremmalle puolelle.
Mestarien liigassa saatiin 16 parhaan joukkueen kesken pelattava jatkolohkovaihe käyntiin ja FIBA Europe Cupissa Edon Maxhuni piti Merlins Crailsheimin kiinni jatkopaikassa, kun taas Craiovan jatkohaaveet menivät Topias Palmin vahvasta pelistä huolimatta.
Alexander Madsenin edustama AEK selvitti tiensä Mestarien liigan 16 parhaan jatkolohkovaiheeseen peitottuaan turkkilaisen Bursan toistamiseen. Ilon aiheisiin kuului myös Ilari Seppälän paluu pelikentille.
Alexander Madsenin edustama AEK Ateena nousi jatkoon Mestarien liigan lohkovaiheesta. Sasu Salinin Teneriffa sen sijaan varmisti lohkovoiton.
FIBA Europe Cupissa saatiin alkulohkovaiheet päätökseen ja suomalaispelaajista Shawn Hopkinsin, Topias Palmin ja Edon Maxhunin kamppailut jatkuvat jatkopeleissä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa on lähellä lohkovoittoa.
Edon Maxhuni pääsi makselemaan Topias Palmille ja Shawn Hopkinsille kalavelkoja, kun Merlins Crailsheim haki tärkeän voiton Craiovasta FIBA Europe Cupissa. Myös Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen.
Suomalaispelaajat ja valmentajat pääsivät juhlimaan voittoja eurokentillä. Susijengin tuore kapteeni Sasu Salin jatkoi kuumaa virettään Mestarien liigassa, Shawn Hopkinsin sekä Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä ja Edon Maxhunin Merlins Crailsheim otti tärkeän voiton FIBA Europe Cupissa.
Viikolla pelattiin taas europelejä ja Elias Valtosen Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiovan tappiotili on koskematon FIBA Europe Cupissa ja Edon Maxhunin Merlins otti tärkeän avausvoiton.
FIBA Europe Cupissa nähtiin keskiviikkona susijengiläisten kohtaaminen, kun Edon Maxhunin Merlins Crailsheim isännöi Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiovaa. Palmi ja Hopkins pääsivät kotimatkalla makean voiton kera.
Mestarien liiga tarjosi voittoja niin suomalaispelaajille kuin valmentajille, kun Alexander Madsen ja Elias Valtonen pistivät parastaan. Myös FIBA Europe Cupin lohkovaihe saatiin vauhtiin.
Elias Valtosen edustama Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Eurokentillä tärkeitä voittoja pääsivät tuulettamaan myös Sasu Salin, Mikael Jantunen sekä Carl Lindbom.
Alexander Madsen auttoi vahvalla pelillään VEF Riian avausvoittoon Mestarien liigan lohkovaiheessa. Ilari Seppälä ja Daniel Dolenc esittivät myös parastaan, mutta Carl Lindbom sekä Edon Maxhuni kokivat viimeisen sekunnin tappiot FIBA Europe Cupissa.
Elias Valtonen auttoi Manresan komeaan voittoon Mestarien liigan ottelussa Hapoel Jerusalemia vastaan. Edon Maxhuni oli sen sijaan liekeissä FIBA Europe Cupin debyytissään.
FIBA Europe Cupissa pelataan tällä viikolla 16 parhaan joukkueen kesken pelattavat pudotuspelilohkot. Petteri Koposen Reggiana selvitti tieltään ensimmäisen esteen ennen kauden päättävää Final Four –turnausta voittamalla romanialaisen Sibiun. Elias Valtonen oli taas hurjana Saksassa ja Erik Murphy merkkautti tupla-tuplan Japanissa.
Ilari Seppälä ja Edon Maxhuni olivat alkuviikon suomalaisonnistujia, mutta heidän tehopelinsä eivät riittäneet voittoon.
Alexander Madsen pääsi syntymäpäivänsä lisäksi juhlimaan jatkopaikkaa Mestarien liigassa, kun VEF Riika puristi jatkoon. Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittivat lohkovaiheen pelit FIBA Europe Cupissa.
Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.
Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.
Petteri Koponen pääsi keskiviikkoiltana juhlimaan Bayern Münchenin kolmatta peräkkäistä voittoa Euroliigassa ja EuroCupissa Sasu Salin ja Malaga päättivät alkulohkon tyylikkäästi voittoon.