Antto Nikkarinen muistelee Seagullsin pronssikautta: ”Tuntui, että ohjat oli käsissä”

27.4.2020 08:36 Elisa Viihde matkustaa maanantaina ajassa takaisin keväälle 2017, kun Helsinki Seagulls ja Kouvot väänsivät ikimuistoisen puolivälieräsarjan. Stadilaisten pelinrakentaja Antto Nikkarinen muistelee ottelun loppuhetkiä sekä tuplajatkoaikaa, joiden jälkeen Lokit eteni välieriin.

Antto Nikkarinen palkittiin kauden päätteeksi Korisliigan vuoden pelaajaksi. Kuva: Ville Vuorinen.

Elisa Viihteellä näytettiin kaksi viikkoa sitten puolivälieräsarjan kolmas ottelu, joka oli aikamoinen ilotulitus. Vastakkain oli vauhdikas ja pienikokoinen Kouvot sekä jättiläismäinen Seagulls, jonka kapellimestarina toimi MVP-kautta pelannut Antto Nikkarinen.

– Koko ottelusarja oli sellaista, että Kouvot oli hirveän pieniä, nopeita ja heitti kolkkeja. Me taas oltiin isompia. Ottelut ailahteli sen mukaan, kumpi pysyi pelaan paremmin omaa peliä, Nikkarinen muistelee.

Mansikka-ahon tunnelmallinen Jatke Areenalla lehterit olivat täynnä ja varsinaisen peliajan viimeisen kymmenen sekunnin aikana Kouvojen James Sinclair nappasi omasta vapaaheitostaan hyökkäyslevypallon ja syötti korin alle Arttu Saarijärvelle, joka donkkasi lukemiksi 72-69… mutta Seagullsille jäi neljä sekuntia aikaa ja aikalisän kautta pallo toiseen päähän.

– Muistan, että otettiin aikalisä, piirrettiin joku kuvio ja se meni suunnilleen oikeinkin. Raymond Cowells sai ilmaan aika vaikean kolmosen, joka ei hirveän usein menisi sisään, mutta nyt meni. Cowels oli vielä heittänyt koko sarjan huonosti, taisi olla ainoita kolmosia koko sarjassa, joka meni sisään, Nikkarinen hymyilee.

Ottelusta muodostui kahden jatkoajan kautta todellinen titaanien taisto, josta pelaajat selvisivät pukuhuoneisiin hädin tuskin pystyssä.

– Jatkoajat sulautuu toisiinsa mössöksi. Jos oikein muistan, niin ekalla tasoitettiin lopussa. Toisella mentiin johtoon jo alussa ja pidettiin loppuun saakka.

Korisliigan vuoden pelaaja, Antto Nikkarinen

Puolivälierien jälkeen Kataja Basket osoittautui liian kovaksi palaksi Seagullsille välierissä. Kausi oli kuitenkin historiallinen nuorelle seuralle, joka voitti ensimmäisen SM-mitalinsa pronssiottelussa Karhu Basketia vastaan.

– Se oli kyllä hyvä kausi ja meillä oli sairaan hyvä jengi. Jonain toisena vuonna oltaisiin varmaan tapeltu mestaruudesta, mutta välierissä Kataja oli aika selkeästi parempi, Nikkarinen muistelee.

Vaikka Nikkarinen oli jo tähän kauteen mennessä sementoinut paikkansa suomalaisten pelinrakentajien eliitissä, niin kausi 2016/17 oli yksi hänen mestariteoksistaan: Nikkarinen voitti kauden päätteeksi Korisliigan vuoden pelaajan palkinnon.

– Me lähdettiin rakentamaan jengiä aika tyhjästä. Minä, Mikko Larkas ja Pepe Velling luotiin hyökkäyspeliä, joka tuntuisi omalta. Kahden vuoden mittaan se muokkautui ja sujui todella hyvin. Tuntui, että ohjat oli käsissä, pelaajat sopi yhteen. Ja olihan meillä aivan jäätäviä pelaajia.

– Melkein jokainen pelintekijä tykkää pelata isojen kanssa, jotka möyrii korin alla. Meillä oli vielä kaksi loistavaa sentteri Devonte Upson ja Junnu Lee, jotka oli vielä erilaisia pelaajia. Toisaalta on jäänyt vähän sellainen kuva, ettei saatu käytettyä sitä parhaalla tavalla hyödyksi.

Klassikko-ottelu ma klo 18:00 4. puolivälierä Kouvot – Seagulls, pelattu 9.4.2017

Henkilöt

 
22.4.2022 13:06 Korisliiga

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 1,2 miljoonaa euroa tukea Korisliigan seuroille

OKM myönsi tukea eritysavustuksena Korisliigan ja naisten Korisliigan joukkueille koronapandemiasta aiheutuneiden tappioiden kattamiseksi. Kyseessä oli neljäs koronaan liittyvä OKM:n eritysavustus.

31.12.2021 13:30 Korisliiga

Korisliigan runkosarja keskeytetään heikentyneen koronatilanteen takia

Seurat hyväksyivät Korisliigan johtoryhmän esityksen yksimielisesti. Korisliiga jatkuu 18.1. Tauon aikana pyritään katkaisemaan joukkueissa leviävät tartuntaketjut.

22.12.2021 19:00 Korisliiga

Korisliiga jatkuu joulun välipäivinä sarjaohjelman mukaisesti

Korisliigan seurajohtajat päättivät ylimääräisessä seurakokouksessaan keskiviikkona, että sarja jatkuu sarjaohjelman mukaisesti joulun jälkeen.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

14.10.2020 14:15 Koripalloliitto tiedottaa

Pääsarjat pyörähtäneet käyntiin – tehdään ottelutapahtumasta yhdessä turvallinen

Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.

13.10.2020 11:30 Korisliiga

Korisliigassa ja muissa koripallon pääsarjoissa katsojilta edellytetään jatkossa kasvomaskin käyttöä

Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.

25.3.2020 16:08 Korisliiga

Korisseurat julkaisseet runsaasti kannatuskampanjoita

Koronavirusepidemia on pakottanut seuroja miettimään uusia lähestymiskulmia varainhankintaan vaikealla hetkellä. Viime aikoina on nähty toinen toistaan hienompia kannatuskampanjoita tulevaisuuden turvaamiseksi.

24.3.2020 13:42 Korisliiga

Teemu Rannikko uskoo koripallon, urheilun suosioon – seurojen talousongelmiin puolestaan ei ole helppoa vastausta tarjolla

Salon Vilppaan 39-vuotias pelinjohtaja Teemu Rannikko yrittää jatkaa yhä uraansa, vaikka polvivamma ja kansallinen poikkeustila laittavat kapuloita rattaisiin.

19.3.2020 18:32 Korisliiga

Koripallon kilpailukauden lopettamistoimista päätetty

Suomen Koripalloliiton sarjoissa pelataan yli 12.000 ottelua vuosittain ”Stadista Sallaan”. Sarjakaudet päättyivät viime viikolla ennenaikaisesti koronavirusepidemian takia. Suomen Koripalloliiton hallitus on etäkokouksessaan päättänyt sarjakauden päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä.

Näytä lisää vastaavia