Zeno johdatti Bisonsin avausvoittoon Karhusta, KTP haki historiallisen vierasvoiton Joensuussa

25.4.2013 Bisonsin Martin Zeno latoi täpötäyden Loimaan Liikuntahallin kotiyleisön riemuksi 41 pistettä ja johdatti hallitsevan mestarin 97–85 (45–34)-avausvoittoon ensimmäisessä välieräottelussa Kauhajoen Karhua vastaan. Joensuun Mehtimäellä KTP otti vauhdin pois kotijoukkue Katajan pelistä ja haki kaikkien aikojen sadannen pudotuspelivoittonsa pistein 67–81 (29–39).

Bisons karautti Martin Zenon koreilla karkuun Karhulta.

KTP:n Devonne Giles oli kentän hahmo Joensuun Mehtimäellä. Kuvat: Eveliina Toivola & Matti O. Koskinen.

Bisons otti luulot pois seurahistoriansa ensimmäisiä SM-välieriä pelaavalta Kauhajoen Karhulta jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella. Ärhäkästi puolustaneen Bisonsin Martin Zeno avasi pelin kahdeksalla perättäisellä pisteellä ja Ville Mäkäläinen kuittasi jakson loppuun perättäiset onnistuneet kolmoset, kun Bisons siirtyi 24–13-johtoon.

 

Ari Tammivaaran Karhu ei suostunut myymään turkkiaan helpolla, vaan kavensi heti toisen jakson alkajaisiksi 7-0-jaksollaan tilanteeksi 24–20. Karhun minispurtti osoittautui kuitenkin kuin koko otteluksi pienoiskoossa, sillä aina Karhun päästessä iholle vastasi Bisons omalla kiskaisullaan.

 

Karhu nousi kolmannella jaksolla viiden pisteen päähän ja neljännellä jaksolla seitsemän pisteen päähän, mutta lähemmäs pohjanmaalaisten puristus ei riittänyt. Bisonsin puolustus rankaisi Karhua jokaisesta pienimmästäkin epäröinnin merkistä.

 

Toisessa päässä kenttää hallitsevan mestarin luottolaituri Martin Zeno oli täysin pitelemätön: vasenkätinen amerikkalainen luisteli paraatipaikoiltaan puolustajiensa ohi kerta toisensa jälkeen. Zeno runnoi hurjat 41 pistettä (kakkoset 17/21, vapaaheitot 7/7), napsi seitsemän levypalloa ja jakoi viisi koriin johtanutta syöttöä. Lisäksi Zeno sai Karhun vikkelän Giordan Watsonin (11/5/3 syöttöä) kuriin.

 

– Martin oli aivan omalla tasollaan. Meidän oli vain pidettävä huolta siitä, että hän saa tarpeeksi palloa. Tänään hän oli ratkaisijamme, ja kun sarja etenee, yhä useammat pelaajat nousevat esiin, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson mietti.

 

– Meillä oli enemmän energiaa kuin Karhulla. Sitä etua meillä ei ollut puolellamme edellisellä tapaamisellamme. Olimme alusta asti aggressiivisia ja pidimme huolta pallosta, arvioi Gibson voiton syitä.

 

Zenon lisäksi Bisonsilta valokeilaan pääsivät Matti Nuutinen (20/7), Jeb Ivey (13/3/3 syöttöä) sekä Karhun Tremaine Fordin ollessa sivussa levypallopeliä yksinvaltiaana hallinnut Ryan McDade (3/17/3 syöttöä).

 

Jeb Ivey onnistui torstainakin kolmen pisteen kaaren takaa ja on nyt heittänyt vähintään yhden kolmosen peräti 150 perättäisessä ottelussa. Iveyn ennätysputki alkoi 24. syyskuuta 2010. Iveyn ylivoimaisuudesta kertoo se, että edellisen mestarin Tim Kisnerin putki jäi 81 ottelun mittaiseksi.

 

Karhusta J’Nathan Bullock (25/4) pommitti komeimmat hyökkäystehot. Ilkka Vuori (14/1) ja Henri Hirvikoski (12/1) täydensivät suomalaisjaostosta.

 

KTP:lle juhlavoitto komeaan tapaan

 

Joensuussa nähtiin välierien avauskierroksen yllätys, kun ilman Jukka Matista pelannut KTP pimensi kotijoukkue Katajan täysin ja haki yllätysvoiton selkein pistein 67–81 (29–39).

 

KTP saneli ottelun tahdin jo ensi minuuteilta. Kotkalaiset saivat Johnell Smithiä sumputtamalla Katajan pelinjohdon täysin kuriin, eikä myöskään Jonte Flowers päässyt juhlimaan paraatiajoillaan. Kun Smith ja Flowers olivat kurissa, oli Katajalla vaikeuksia löytää edes kohtuullisia heittopaikkoja ottelun avauspuoliskolla.

 

Smith pääsi lieastaan kolmannella jaksolla ja johdatti Katajan parhaimmillaan pisteen johtoon jakson lopulla. Kataja johti neljännen jakson alussa pistein 57–56, mutta Timo Heinonen ja Devonne Gilesin korien myötä KTP vei viisiminuuttisen 18-5 ja ratkaisi vierasvoiton.

 

– Kolmannen jakson vaikeuksia lukuun ottamatta pelimme sujui hyvin. Johnell Smith toi Katajan peliin mukaan, mutta onneksi saimme tappiotilanteessa uuden kirin, myhäili KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

Kentän voimahahmo oli korien alla juhlinut Devonne Giles (23/20/3 syöttöä), jota tahditti KTP:n karkumatkalla kunnostautunut Timo Heinonen (18/5). Matisen ollessa sivussa Toiviainen jakoi minuutteja mm. Otto Kilpeläiselle (0/0) ja Joonas Lehtorannalle (3/0), jotka täyttivät roolinsa erinomaisesti.

 

Ilman Vesa Mäkäläistä pelanneesta Katajasta Johnell Smith (11/2/6 syöttöä) ja Jonte Flowers (13/7/3 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia) upottivat korkeimmat pisteet, mutta jäivät kauaksi tasostaan.

 

Torstain voitto oli kotkalaisittain historiallinen, sillä KTP siirtyi voitollaan uusille sataluvuille pudotuspelihistoriassaan. KTP on sadalla pudotuspelivoitollaan Suomen miesten pääsarjahistorian kaikkien aikojen toiseksi voittoisin joukkue. Enemmän pudotuspelivoittoja on hakenut vain ToPo (122).

 

(Basket.fi-STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia