Viro kaatui kolmasti Baltic Sea Cupissa

4.1.2010 Baltic Sea Cupin toinen turnauspäivä sujui suomalaisittain mallikkaasti. Viro joutui myöntämään Suomen paremmakseen niin 18- kuin 16-vuotiaissa tytöissä sekä 16-vuotiaissa pojissa. Suomi kohtaa turnauksen päätöspäivänä kaikissa ikäluokissa Ruotsin.

Laura Saarinen oli kentän korikuningatar, kun 18-vuotiaat tytöt kukistivat Viron suurinumeroisesti.

Emmi Leino johti 16-vuotiaat tytöt niukkaan voittoon isäntäjoukkueesta.

Severi Liljeberg keräsi seitsemän pistettä ja viisi levypalloa maanantain kamppailussa.

Osku Heinonen piti 18-vuotiaita poikia pystyssä 18 pisteellään. Kuvat: Tomi Kaminen ja Tytti Nuoramo.

Alle 18-vuotiaat tytöt käynnistivät Baltic Sea Cupin turnauspäivän ryöpyttämällä Viroa selvin lukemin 76-56 (39-20). Suomi ratkaisi ottelun käytännössä toisella neljänneksellä, jonka aikana virolaiset saivat nosteltua suomalaisten käsimyrskystä vain kaksi pistettä. Ottelun toisella puoliajalla Suomi keskittyi johtoasemansa säilyttämiseen tiiviin puolustuspelin turvin.

Suomen avainpelaajat löytyivät kaikki joukkueen pitkästä kalustosta. Joukkueen kolme parasta pisteidentekijää olivat 185-senttinen Laura Saarinen (17/3), 184-senttinen Janniina Koivunen (12/5) sekä 181-senttinen Evita Iiskola (12/4). 18-vuotiaat tytöt ovat voittaneet Baltic Sea Cupin molemmat ottelunsa.

16-vuotiaat tytöt kestivät hermopaineet

Myös Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvisi maanantain koitoksestaan kunnialla päihittämällä Viron 58-51 (23-25).

Aaltoliikkeenä edennyt ottelu pysyi toisella puoliajalla pääosin suomalaishallinnassa sinivalkoisten antaumuksellisen puolustuspelin ansiosta. Viron heittoprosentit jäivät suomalaispihdeissä alhaisiksi (kakkoset 33,3%, kolmoset 26,3%, vapaaheitot 58,8%), jonka lisäksi virolaisille merkittiin ottelussa 29 pallonmenetystä. Kovaotteisella päätösjaksolla suomalaiset kunnostautuivat myös hermokontrollissa.

Suomen tehotrion muodostivat Anni Jämsä (11/4), Emmi Leino (10/3) sekä Maija Jäntti (8/8). Voitto oli joukkueelle turnauksen ensimmäinen.

16-vuotiaiden poikien voittotili auki

Sunnuntaina Latviaa loppusekunneille asti piinannut Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi voittotilinsä Baltic Sea Cupissa kukistamalla suvereenin esityksen jälkeen Viron 77-64 (39-35).

Ottelun toista neljännestä lukuunottamatta suomalaispuolustus oli kautta linjan rautaa. Virolaiset joutuivat hakemaan pisteensä vaikeilla ratkaisuilla, mikä näkyi erityisesti joukkueen heittoprosenteissa (kakkoset 42,6%, kolmoset 23,5%, vapaaheitot 40,0%). Suomalaiset pakottivat Viron myös 25 pallonmenetykseen.

- Kaiken kaikkiaan ehjä esitys. Viime kesänä hävisimme tällä ikäluokalla kahdesti Virolle, joten voittoon on pakko olla tyytyväinen. Voittoa tärkeämpää oli kuitenkin huomata se, miten paljon pojat ovat edistyneet viime vuodesta, hymyili 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ari Tammivaara.

Suomen ykköskorintekijät olivat lähietäisyyksiltä tarkkaa työtä tehnyt Johnny Laakkonen (21/9) sekä avauspuoliskolla 13 pistettä heittänyt Timka Jaakkola (16/5). Myös Iikka Mäki (10/5) pääsi kaksinumeroisiin pistelukuihin.

18-vuotiaille pojille päivän ainoa tappio

Baltic Sea Cupin maanantain otteluista ainoan tappion kärsi alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue, joka joutui myöntämään Viron paremmakseen lukemin 63-69 (39-32).

Suomi käväisi ottelussa johdossa vielä päätösjakson alkajaisiksi, mutta hidastempoisen pelin ratkaisi Viro yksilösuorituksillaan. Erityisesti Rannar Raap (21/6 syöttöä) oli suomalaisille pitelemätön.

- Hävisimme 1-1-puolustukset järjestäen. Kaveri tuli koko ajan kaarella ohi. Vaikka apupuolustuksemme olisikin ollut paikallaan, viimeistään avun apu oli myöhässä. Oltiin raskaalla jalalla liikkeellä, ja kun ei saatu stoppeja puolustuksessa, ei saatu myös hyökkäystä kulkemaan, myönsi Suomen apuvalmentaja Pieti Poikola.

Suomen iskunyrkin muodostivat eilisen tavoin pirteästi pelannut Kilian Cato (20/8) sekä Osku Heinonen (18/2).

Viro - Suomi 56-76 (18-25, 20-39, 40-57), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2010

Laura Saarinen 17/3, Janniina Koivunen 12/5, Evita Iiskola 12/4, Anette Juvonen 8/4, Ellen Nurmi 6/4, Annika Holopainen 5/7, Sophie Weckström 5/3, Asta Sillanpää 4/0, Roosa Lukkarinen 3/0, Laura Juhola 2/3, Saara Wahlgren 2/0, Emma Virtanen.

Viro - Suomi 51-58 (9-15, 25-23, 40-46), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2010

Anni Jämsä 11/4, Emmi Leino 10/3, Maija Jäntti 8/8, Tiia Madekivi 7/2, Vilma Purhonen 6/3, Emmi Vapamaa 5/4, Anni Kärkkäinen 4/4, Noora Korhonen 4/2, Noora Järvikangas 3/3, Camilla Grönberg 0/3, Anniina Äijänen 0/3, Veera Kesänen 0/0.

Viro - Suomi 64-77 (19-23, 35-39, 48-58), alle 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2010

Johnny Laakkonen 21/9, Timka Jaakkola 16/5, Iikka Mäki 10/5, Ville Hänninen 9/1, Severi Liljeberg 7/5, Joonas Lehtoranta 6/6, Teemu Sulonen 4/2, Topias Suortti 2/5, Joni Herrala 2/2, Oskar Michelsen 0/1, Lassi Kainulainen 0/0, Mikael Kauhanen 0/0.

Viro - Suomi 69-63 (18-20, 39-32, 50-51), alle 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 4.1.2010

Kilian Cato 20/8, Osku Heinonen 18/2, Alex Vaenerberg 7/2, Miikka Marttinen 5/4, Joonas Cavén 4/4, Aleksi Koskinen 3/2, Lauri Kuuluvainen 3/0, Daniel Dolenc 2/4, Samuli Oja 1/1, Mikael Herbert 0/2, Henri Välimaa, Markus Molenius.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia