Vilppaan Mikko Koivisto: ”Odottavilla fiiliksillä”

5.5.2018 19:38 Salon Vilpas ja Kauhajoen Karhu Basket aloittavat taistelun Pantterista sunnuntaina Salohallin kimaltelevalla parketilla. Paljon nähnyt, viime keväänä Vilppaan kanssa finaaleissa käynyt ja Loimaan Bisonsin riveissä kaksi mestaruutta tililleen haalinut Mikko Koivisto tietää, mitä Pantterin saalistaminen Saloon vaatii.

Korisliigassa 281 ottelua yhdeksän kauden aikana pelannut ja kaukopallot säkin pohjalle tuona aikana 40,3% tarkkuudella nakuttanut Mikko Koivisto ei varsinaisesti ainakaan lisää huilipäiviä ennen finaaleja kaipaa.

 

Odottavilla fiiliksillä tässä kieltämättä ollaan, Koivisto toteaa finaalien alla.

 

- Pikku breikit ottelusarjojen väleillä ovat oikein tervetulleita, mutta kyllä tämä viikko on tuntunut jo todella pitkältä. Ihan kiva, että sunnuntaina päästään jo pelaamaan.

 

Korisliigan runkosarjan ylivoimaista ykköstä vastaan finaalisarjassa astelee vähintäänkin yhtä ylivoimainen kakkonen. Karhu Basket selvitti tiensä kakkospaikalta finaaleihin häviämällä vain yhden ottelun välieräsarjassa BC Nokiaa vastaan.

 

- Karhu on yksi sarjan kovimmista kotijoukkueista. Olen ollut Salossa nyt kaksi kautta, eikä siellä yhtään helppoa matsia ole pelattu, Koivisto muistuttaa.

 

- Tällä kaudella emme taida olla olleet täydessä kunnossa Kauhajoen reissuilla, mutta kyllä kotijoukkue voiton on molemmilla kerroilla ansainnut.

 

Erilainen haaste

 

Vilpas punnersi tiensä finaaleihin ohi KTP:n (3-1) ja Seagullsin (4-0). Finaaleissa vastaan asettuu kaksikkoa pykälän kovempi ja selvästi erilaisen haasteen asettava joukkue.

 

- Vastaan tulee hyvin erilainen joukkue kuin mihin ehdimme kahden ensimmäisen pudotuspelikierroksen aikana tottumaan. Karhulla on todella laadukas ja laaja joukkue, jossa useampi pelaaja pystyy rankaisemaan puolustuksen nukahduksista, Koivisto huomauttaa.

 

- Selkein ero Karhun joukkueessa suhteessa muihin on joukkueen etukenttä, jossa Gregory Mangano tuo isona ja todella hyvänä heittäjänä valtavia haasteita puolustukselle. Stephen Maxwell ja Flenard Whitfield nelospaikalla ovat sitten taas täysin erilaisia pelaajia. Heidän kanssaan täytyy olla koko ajan erittäin valppaana.

 

Miltä Vilppaan oma pelaaminen sitten on näyttänyt? Teemu Rannikon loukkaantuminen juuri pudotuspelien kynnyksellä sai kylmän hien virtaamaan salolaisfanien selässä, mutta alkukangertelujen jälkeen viikinkipursi näyttää seilaavan oikealla kurssilla.

 

- Parhaimmillaan hyökkäyksemme on alkanut näyttämään jo todella hyvältä pienien alkuvaikeuksien jälkeen. Teemun tipahtaminen pois asetti luonnollisesti haasteita muille takamiehillemme, jotka joutuivat ottamaan haltuunsa isomman roolin kuin mihin olivat kauden aikana tottuneet, Koivisto pyörittelee.

 

- Parhaimmillaan olemme saaneet hyökkäyksemme rullaamaan todella hyvin ja koko viisikkomme pysyy pelin sisällä. Vielä kärsimme kuitenkin niistä hetkistä, jolloin hyökkäyksemme jumiutuu staattiseksi pomputtamiseksi, mutta ne hetket ovat vähentyneet jatkuvasti.

 

Pantteri pyydystetään puolustamalla

 

 

Koiviston oma rooli salolaisten hyökkäyksessä on paljon suurempi, kuin pelkästään tilastoista voisi päätellä. Pudotuspeleissä Susijengin paidastakin tuttu korisukan kurittaja on tehnyt 8,6 pistettä ja jakanut 1,3 syöttöä ottelua kohden. Kolmoset ovat kuitenkin sujahtaneet nailonverkon läpi peräti 42,5% tarkkuudella ja mies vaatii osakseen jatkuvaa huomiota hyökkäyspäässä.

 

Vilpas käyttääkin Koiviston painovoimaa hyökkäyspäässä hienosti ja rytmittää hyökkäyspelaamista pallottomia skriinejä sisältävillä peleillä, joissa Koivisto on avainasemassa.

 

- Välillä on hyvä tasapainottaa hyökkäystä pallottomalla liikkeellä, ettei siitä tule pelkkää palloskriinien jauhamista. Välillä on hyvä luoda etuja myös muilla tavoin, Koivisto pohtii.

 

- Ymmärrän kuitenkin oman arvoni hyökkäyksen sisällä. Meikäläisestä harvoin autetaan hirveästi, jolloin tuon lisää tilaa kentälle, oli valittu hyökkäyksemme mikä tahansa.

 

Hyökkäyksellä voitetaan pelejä, mutta onko vanha totuus silti se, että puolustus voittaa mestaruuksia? Perinteinen kysymys, Mikko Koivisto: Millä keinoin Pantteri pyydystetään Saloon?

 

- Perinteiseen kysymykseen perinteinen vastaus. Lähdemme puolustuksen kautta ratkomaan Karhun tarjoamia haasteita ja selvittämään tietämme kohti Pantteria, Koivisto linjaa.

 

- En tiedä vedänkö kotiin päin, mutta väitän, että muut joukkueet eivät yllä säännönmukaisesti siihen intensiteettiin ja aktiivisuuden tasoon, mitä me pystymme pitämään yllä puolustuspäässä. Hurja intensiteetti ja joukkuetaktiikan toteuttaminen puolustuspäässä tulevat olemaan avaintekijöitä, mikäli haluamme mestaruutta juhlia.

Asiat

 
7.2.2026 19:38 Korisliiga

Bisons tarrasi pudotuspelipaikkaan rajulla otteluvoitolla – ylemmässä lohkossa hait karhua vahvempia

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.

6.2.2026 20:44 Korisliiga

Laine ja Palmi jälleen vauhdissa – Pyrintö pitää kynsin hampain kiinni playoff-paikastaan

Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.

6.2.2026 12:50 Korisliiga

Seagullsin Rougeaulle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.

6.2.2026 10:00 Korisliiga

Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

6.2.2026 09:02 Korisliiga

Saukkola ja Kujansivu jatkavat Seagullsin valmentajina myös tulevalla kaudella

Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.

5.2.2026 17:36 Korisliiga

Tough Calls tekee paluun – ensimmäisenä analyysissä KTP-Basket–Korihait -trillerin ratkaisukori

Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

Näytä lisää vastaavia