Vili Nyman palaa KTP-Basketiin, kotkalaisille lisäksi tukku jatkosopimuksia

23.4.2021 12:04 Vili Nyman palaa Kotkaan neljän vuoden tauon jälkeen. KTP on solminut jatkosopimukset Topias Kuukkasen, Markus Rautasalon ja Joonas Timosen kanssa.

Vili Nyman oli yksi Kouvojen päättyneen kauden valopilkuista. Nyman palaa ensi kaudeksi kasvattajaseuraansa. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Kotkalaiset saivat mieluisan paluumuuttajan, kun neljä edellistä kautta Kouvoja edustanut Vili Nyman palaa kasvattajaseuraansa. Viime kausi oli tilastollisesti Nymanin paras Korisliigassa, kun hän tilastoi keskiarvoikseen 6,7 pistettä ja 4,4 levypalloa ottelua kohden.

– Neljä vuotta on pitkä aika, ja mielestäni nyt oli oikea hetki lähteä. Opin Kouvolassa paljon, ja seuraava haasteeni on tehdä lopullinen läpimurto liigatasolla, Nyman avaa.

– Puolustuspäässä pärjään kohtuullisen nopeaakin takamiestä vastaan enkä kaihda kontaktia isonkaan vitospaikan (sentteri) pelaajan kanssa. Parantamisenvaraakin toki on. Minun pitää saada kolmen pisteen heittoni sellaiseen kuosiin, että vastustajatkin sitä kunnioittavat, ja se taas tarjoaisi tilaisuuksia muillekin omassa joukkueessa.

Nymanin ja KTP:n sopimus on kestoltaan 1+1-vuotinen.

Kuukkanen, Rautasalo ja Timonen jatkosopimuksiin

KTP-Basketin 29-vuotias ja 187-senttinen takamies Topias Kuukkanen jatkaa seurassa myös ensi kaudella. Tuleva vuosi on Kuukkaselle kolmas Kotkassa. Hänellä oli alla sopimus mallia 1+1 vuotta, ja nyt tuosta kontrahtista käytetään se toinen.

Päättyneellä kaudella Kuukkanen tilastoi keskiarvoikseen 6,6 pistettä, 2,3 levypalloa ja 1,4 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Kausi oli kaksi SM-hopeaa Vilppaassa saavuttaneelle Kuukkaselle viides Korisliigassa.

– Heittopeli on vahvuuksiani, ja olisihan se hienoa jatkaa ensi kaudella siitä, mihin tänä keväänä jäätiin, Kuukkanen kommentoi seuran tiedotteessa.

20-vuotias Markus Rautasalo solmi seuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. MuKi-kasvatti tilastoi päättyneellä kaudella keskiarvoikseen 3,3/1,6/0,6.

Niin ikään 20-vuotias Joonas Timonen solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen KTP:n kanssa. Viime kaudella erinäisten vammojen kanssa paininut Timonen esiintyi vain seitsemässä ottelussa 2,4 pisteen keskiarvolla.

KTP-Basketilla on sopimukset ensi kaudesta Joni Herralan, Emil Uotilan, Topias Kuukkasen, Markus Rautasalon, Vili Nymanin ja Joonas Timosen kanssa. Päävalmentajana aloittaa Roope Mäkelä.

 

Asiat

 
13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

10.4.2024 10:25 Korisliiga

Ilmari Toikkanen ja Tampereen Pyrintö jatkosopimukseen

Kesken viime kauden Pyrintöön liittynyt 207-senttinen Ilmari Toikkanen ja Pyrintö ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia