19.12.2012 Kaksi viimeisintä Korisliigan otteluaan voittanut Kouvolan Kouvot (8 voittoa/9 tappiota) matkaa keskiviikon URHOtv-otteluun liigataulukon viidentenä olevan Tampereen Pyrinnön (11/4) vieraaksi.
Damon Williams ja Pyrintö saavat keskiviikkona vieraakseen Kouvot. Kuva: Tytti Nuoramo.
Kouvojen pisteen kotivoitto viikon takaisessa URHOtv-ottelussa Kauhajoen Karhusta sai perään jatkoksi jatkoaikavoiton Uudessakaupungissa. Jälkimmäisen pelin Kouvot voitti tehden kotimaista palloiluhistoriaa peluuttamalla vain 1990-luvulla syntyneitä suomalaispelaajia. Eikä Karhut-pelissäkään ”taikaa” rikkonut kuin Gilberto Clavell.
Kouvot matkustaa keskiviikkona kuitenkin kovaan paikkaan. Pyrintö on hoitanut kotiottelunsa yhtä poikkeusta (Karhu) lukuun ottamatta voitokkaasti ja Pyynikille saapuu takuulla sisuuntunut joukkue. Lauantaina tv-ottelussa Kauhajoella kärsitty 27 pisteen tappio ei ole varmasti jäänyt päävalmentaja Ville Tuomisen johdolla käsittelemättä.
Suurin kysymysmerkki pelin ennakkoasetelmien suhteen on Kouvojen ulkomaalaispelaajien pelikunto. Pyrintö oli puolestaan Kauhajoella parhaalla miehityksellään pois lukien polvitähystyksessä ollut Kenneth Lowe, jota kuitenkin on saapunut tuuraamaan innokkaasti ajava Reginald Bratton.
Kauhajoella Pyrinnön pelin sielu Damon Williams jätettiin ensimmäisen kerran Korisliiga-urallaan ilman pelitilannekoria. Ottelu oli Williamsin 355. liigapeli. Keskiviikkoiltana tämä antanee jälleen uutta virtaa konkarille.
Antto Nikkarinen on ottanut ulkolaistrion loukkaantumisten myötä entistä suurempaa vastuuta. 23 pistettä Uudessakaupungissa kotipelin ratkaisemisen perään ovat siitä erinomainen osoitus. Myös Ilari Seppälä ja koko muukin kaarti on nostanut tasoaan upeasti.
Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Mansikka-aholla oli Pyrinnön juhlaa ensi sekunneista loppuvihellykseen. Pyrintö haki 59-94-vierasvoiton erinomaisella heittopelillä.
URHOtv:n suora lähetys Tampereen Pyrintö – Kouvolan Kouvot käynnistyy Pyynikillä keskiviikkona 19.12. klo 18:25. Henkilökuvassa puoliajalla Pyrinnön Ville Pekkola. Ottelun selostaa ja toimittaa Toni Flink.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.