URHOtv-ennakko: Namika Lahti haastaa Karhun Kauhajoella

24.11.2012 Lauantain URHOtv-ottelussa nähdään Korisliiga-viihdettä Pohjanmaalta. Molemmat joukkueet hakevat tv-kameroiden edessä uutta nostetta, sillä Kauhajoen Karhu on kompastunut kahdessa edellisessä kotipelissään, kun taas Namika Lahti ei ole hakenut vielä ainuttakaan voittoa marraskuun aikana.

Giordan Watsonin Karhu kohtaa kotikentällään Namika Lahden. Kuva: Eveliina Toivola.

Selkeänä ennakkosuosikkina otteluun lähtee Ari Tammivaaran valmentama Kauhajoen Karhu, joka on jatkanut siitä, mihin viime kaudella jäi pelaten tehokasta, nykyaikaista joukkuekoripalloa käytännössä yhdeksän miehen rotaatiolla.

 

Äärimmäisen kurinalaisesti puolustava Karhu on pystynyt laajalla kokoonpanollaan hyydyttämään lähes joukkueen kuin joukkueen hyökkäyspelin, vaikka joukkue on antanut tasoitusta korin alla eräällä liigan lyhimmistä kokoonpanoista.

 

Hyökkäyksessä ”karhuryhmän” vastuu on jakautunut tasaisesti kaikkien pelaajien kesken. Amerikkalaiset J’Nathan Bullock, Giordan Watson ja Tremaine Ford kantavat päävastuun pisteidenteosta, mutta mm. Ilkka Vuoren nopeus, Eldar Skamon ennakkoluulottomuus sekä kolmikon Jussi Eskola-Henri Hirvikoski-Niko Mattila heittokyky tekee Karhusta hankalan puolustettavan.

 

Karhu on hävinnyt edelliset kaksi kotipeliään, mutta on vastaavasti voittanut kaksi viimeistä pelaamaansa vieraspeliä. Namika Lahdelle marraskuu on ollut puolestaan varsin synkkä. Namika-ikoni Roope Suonion lopettamisuutisen jälkeen joukkue porskutti hetken, mutta viimeiset neljä otteluaan lahtelaiset ovat hävinneet murskalukemin, jääden jopa edellisessä ottelussaan Joensuun Katajaa vastaan vain 43 pisteeseen.

 

Suonion iskettyä tossut naulaan on Namikan pelaava kokoonpano käynyt entistä pienemmäksi, eivätkä Jordan Hasquetin, Aleksi Alasen ja Valtteri Mäkäläisen vaivat ole auttaneet asiaa. Ilkka Palviaisen valmentama Namika haalikin KTP:sta paluumuuttaja Vesa Heinosen, joka on kahdessa ensimmäisessä ottelussaan lahtelaisjoukkueen paidassa viimeistellyt hyviä tehoja.

 

Jos Namika mielii yllätysvoittoon, on koko amerikkalaiskolmikon Emmanuel Holloway-Jordan Hasquet-Louis Johnson yllettävä parhaimpaansa, jonka lisäksi Cedric Latimerin on onnistuttava. Erityisesti Latimer ja Holloway ovat parhaimmillaan pysäyttämättömiä korintekijöitä, joiden erikoisvartiointiin Karhu aikoo varmasti pureutua. Mahdottomuus Lahden voitto ei vaikeista alkuasetelmista huolimatta ole, jos joukkue löytää jälleen hyökkäyspään pelihuumorinsa.

 

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran kauden avausottelussa Lahdessa. ”Omat koirat purivat”, kun pitkään Namika-paidassa pelanneen Ilkka Vuoren viime sekunnin heitto vei Karhun 86–88-voittoon.

 

Pidä silmällä

 

Cedric Latimer, Namika Lahti: Yhden Korihaissa vietetyn kauden jälkeen Lahteen palannut ”Cedu” on ollut yksi kuluvan liigakauden tehokkaimpia kotimaisia. Vahvarakenteinen, 198-senttinen laituri viimeisteli 30 pistettä, kun Namika haki edellisen voittonsa lokakuun lopussa. Latimerin on jälleen osuttava heitossaan, jos Lahti mielii voittoa Kauhajoella.

 

Korisliigaa: Kauhajoen Karhu – Namika Lahti URHOtv:lla lauantaina 24.11. klo 19:25 alkaen.

 

Lisätietoja: Karhun ennakko
Lisätietoja: Namika Lahden ennakko
 
30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

Näytä lisää vastaavia