Upea ura jatkuu: Taru Tuukkanen vahvistamaan ToPoa

5.8.2021 09:07 Suomalaisen naiskoripalloilun ikoni, Taru Tuukkanen, on solminut vuoden mittaisen sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Tuukkanen tekee paluun seuran edustusjoukkueeseen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

165 naisten maaottelua pelannut Tuukkanen vahvistaa ensi kaudella ToPoa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Viime kaudella Tapiolan Hongassa 43-vuotias Tuukkanen näytti, että hän on edelleen huippupelaaja. 38 ottelussa Tuukkanen pelasi keskimäärin yli 33 minuuttia ottelua kohden iskien 18 pistettä ja napaten 13 levypalloa per ottelu. Koriin johtaneita syöttöjä tuli 4,3 kappaletta ottelua kohden. Kausi päättyi lopulta voitettuun SM-hopeaan finaalisarjassa Peli-Karhuja vastaan.

- Minulla oli todella hyvä kausi Hongassa. Onnistuimme joukkueena hienosti, ja myös ensimmäistä kertaa töiden tekeminen pelaamisen ohella onnistui hyvin. Siihen tuli hyvä tuki valmennukselta ja seuralta, Tuukkanen sanoo ToPon tiedotteessa.

Alkavalle kaudelle nähdään siis pitkään odotettu paluu kasvattajaseuraan. Vaikka Tuukkanen ei pelaajana ole ToPossa vaikuttanut vuosikausiin, niin hän on mukana ToPon seuratoiminnassa eri tavoilla.

- Olen täällä valmentanut ja myös tytär on ToPossa pelannut. Eli paljon on aikaa tullut vietettyä Mykissä, vaikka itse toisaalla olen ollutkin pelaamassa.

Edellisen ja tätä ennen toistaiseksi ainoan kautensa ToPon kanssa naisten Korisliigassa Tuukkanen pelasi kaudella 2010–11. Viime kaudella ToPo sijoittui naisten Korisliigassa yhdeksänneksi. Tuukkanen myöntää, että alkavalla kaudella tavoitteet ovat korkeammalla, mitalipeleissä.

- Se on iso ja kova tavoite, mutta haluaisin taistella ToPon kanssa mitaleista. Kun olen Suomessa pelannut, niin aina olen tähdännyt siihen, että pelaan mitalipeleissä ja sen haluan tehdä myös täällä. Olen ollut treenaamassa kesällä tyttöjen kanssa, meillä on nuoria ja hyviä pelaajia joukkueessa ja uskon, että saamme hyvin yhteispelin toimimaan. Niin pitää myös tapahtua, jos haluamme edetä pitkälle sarjassa.

ToPo-valmentaja Jussi Syrjänen on koko seuran puolesta iloinen, että Tuukkanen palaa Munkkiniemeen.

- Meiltä on kaksi kautta ToPossa puuttunut kokemusta, pituutta ja syöttötaitoa. Taru tuo joukkueeseemme nämä kaikki ja paljon muuta. Tarun kokemus on todella arvokasta myös meidän nuorille pelaajille. Toimiminen samassa ympäristössä auttaa heitä varmasti ottamaan seuraavan askeleen pelaajina. Kokonaisuutena hieno juttu koko seuralle, että Taru palaa ToPoon.

165 naisten maaottelua pelannut Tuukkanen vietti Xavier-yliopistovuosien jälkeen suurimman osan ammattilaisurastaan Espanjassa, jossa hänelle kertyi maan pääsarjassa, Liga Femeninassa, peräti 208 ottelua yhdeksän kauden aikana. Tuukkanen juhli Suomen mestaruutta Hyvinkään Pontevan kanssa kaudella 2016–17.

Kanerva ja Ahola jatkavat, Tuomi uutena mukaan joukkueeseen

ToPo solmi jatkosopimuksen Meri Kanervan kanssa. 17-vuotias Kanerva teki läpimurtonsa viime kaudella naisten Korisliigassa, kun hän viimeisteli 6,9 pistettä ottelua kohden.

- Viime kausi oli ihan hyvä. Oli kiva pelata ja saada vastuuta enemmän kuin edellisellä kaudella. Nyt katseet ovat kuitenkin ensi kaudessa. Omat tavoitteet ensi kaudelle on pystyä pelaamaan hyvä sekä nousujohteinen kausi ja odotan innolla mihin taidoillani pystyn. Keskityn tällä hetkellä saamaan oman pelini uudelle tasolle, Kanerva sanoo.

- Merillä on halutessaan potentiaalia olla nopeallakin aikataululla naisten maajoukkuepelaaja. Merin pelin ymmärrys on korkealla tasolla ja hän pystyy tekemään kerta toisensa jälkeen oikeita valintoja, Syrjänen kommentoi.

Lisäksi ensi kaudella joukkueessa nähdään viime kaudella loukkaantumisista kärsineet Henna Ahola ja Senja Tuomi.

Naisten Korisliiga-joukkueiden sopimustilanteet >

 
27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

Näytä lisää vastaavia