16.7.2013 193-senttinen, 23-vuotias Tuomas Viertola on allekirjoittanut 1+1-vuotisen sopimuksen Lapuan Korikobrien kanssa. Viertola on aiemmin edustanut Korisliigassa LrNMKY:a ja FoKoPoa. Lisäksi Korikobrien oma kasvatti Panu Peltokangas debytoi liigassa tänä syksynä.
Lennokas Tuomas Viertola edustaa ensi kaudella Lapuan Korikobria. Kuva: Francois Perthuis.
– Lapuan kanssa ei neuvotteluihin kulunut juurikaan aikaa, vaan yhteisymmärrykseen päästiin nopeasti. Olemme Jussin (Turja) kanssa tuttuja jo maajoukkuekuvioista ja onkin hienoa päästä nyt pelaamaan samassa joukkueessa, toteaa 30 nuorten maaottelua uransa aikana voittanut Viertola.
Viertola viimeisteli viime kaudella Lappeenrannan Namikan kanssa 3,7 pistettä, 1,5 levypalloa ja 1,1 syöttöä 16,3 minuutissa ottelua kohden.
Viertolan lisäksi Korikobrat on solminut ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen seuran oman kasvatin, 198-senttisen ja 20-vuotiaan Panu Peltokankaan kanssa. Peltokangas pelasi Korikobrien edustusjoukkueessa viimeksi kaudella 2011/12.
– Saimme kaksi hyvää pelaajaa Lapualle. Tuomas pystyy monipuolisena pelaajana auttamaan joukkuetta monella eli tapaa. Panu on pelikäsitykseltään korkealla tasolla ja lahjakkaimpia omia kasvattejamme, iloitsee Korikobrien manageri Markku Turja.
Korikobrilla on voimassa pelaajasopimukset tulevasta kaudesta Givi Bakradzen, Cedric Latimerin, Matias Salon, Roni Hyvärisen, Jussi Turjan, Ville Turjan, Tuomas Viertolan ja Panu Peltokankaan kanssa. Joukkuetta valmentaa Terence Stansbury.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.
Helsinki Seagullsin kokoonpanossa nähdään hyvää jatkuvuutta myös tulevalla Korisliiga-kaudella 2024-25, kun joukkueen kapteeni René Rougeau ja luottopelaaja Ricky Waxlax jatkavat joukkueessa 1+1-muotoisilla jatkosopimuksilla.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Karhu Basket on solminut vuoden pelaajasopimuksen 25-vuotiaan takamiehen Andre Gustavsonin kanssa. Gustavson on pelannut kuusi ottelua Susijengin paidassa. Kaikki ikäluokat huomioiden Gustavson on pukenut maajoukkuepaidan ylleen sata kertaa.
Niko Mattila ei ole vielä sisäistänyt kaikkea, mitä vajaa viikko sitten tapahtui Korisliigan seiskafinaalissa. 424 Korisliiga-ottelua pelanneelle Mattilalle ensimmäisestä finaalikokemuksesta muodostui ikimuistoinen, kun pääsi nostamaan Pantteri-patsaan kohti Kisahallin kattoa joukkueen ja kannattajien edessä.
Topias Palmi palkittiin jo uransa toisen kerran Korisliigan Vuoden pelaajana. Ensimmäinen kausi Kauhajoen paidassa toi kaulaan myös pronssimitalin.