ToPon voittoputkelle jatkoa

19.12.2007 Joensuun Kataja taivutti, mutta ei pystynyt katkaisemaan Koriliigaa johtavan ToPon voittoputkea keskiviikkokierroksen pelissä Joensuussa. Helsinkiläiset hakivat jo kolmannentoista perättäisen voittonsa tuloksella 69-81 (43-36).

Kataja johti peliä pitkään ja venytti johtonsa suurimmillaan 11 pisteeseen. Kotijoukkue kärkkyi yllätystä vielä viisi minuuttia ennen loppua 65-63 -johtoasemassa, mutta ToPo käänsi pelin edukseen vietyään seuraavan neliminuuttisen puhtaasti 15-0.

Kataja hävisi pelin sekä vapaaheittoviivalta että kolmoskaaren takaa. ToPo teki vapaaheitoilla 14 pistettä enemmän ja kolmosistaan Kataja osui 24 yrityksestä vain kaksi.

ToPon yhdysvaltalaistrio oli tasaisen tehokas: Josh Gonner ja Tyson Patterson heittivät 19 pistettä ja Jerald Fields 18.

Terry Black teki Katajalle 26 pistettä ja Andre Foreman 16.

Pyrintö päihitti Kouvot

Tasaisen kierroksen suurin ero syntyi Tampereella, jossa Pyrintö nousi sarjataulukon parempaan puoliskoon otettuaan 78-61 (41-40) -voiton Kouvolan Kouvoista.

Kahden neljänneksen tasaisen pallottelun jälkeen Pyrintö piti kahdella viimeisellä jaksolla Kouvot koko ajan takanaan.

Damon Williams teki Pyrinnölle 18 pistettä ja Jesse Niemi piste-ennätyksensä 13.

Ilman sormivammaista pistetykkiään Corey Smithiä pelanneesta Kouvoista kaksinumeroisiin pisteisiin pääsi 11 pisteen trio Samu Kaaresvirta-Tero Laitinen-Wayne Bernard.

Kotkassa korijuhlaa

Kierroksen tasaisin ja suurinumeroisen lopputulos syntyi Kotkassa, jossa KTP kukisti Uudenkaupungin Korihait täpärästi 103-102 (44-47).

Korihait karkasi kolmannen jakson lopulla jo 18 pisteen johtoon, mutta KTP tavoitti vieraat voittamalla viimeisen neljänneksen 37-22.

Korihaiden Glenn Stokes heitti loppunumerot puolisen minuuttia ennen loppua, jonka jälkeen vielä KTP:n Jermaine Spivey missasi kaksi vapaaheittoaan ja Korihaiden Niilo Lehtilä heitti kolmosensa ohi.

Kahden kovan heittojoukkueen pelissä nakattiin välillä huimankin kaukaa 25 kolmen pisteen koria, joista Korihait heitti yhden enemmän.

KTP:stä Jari Vekkilä kunnostautui 28:llä ja Steve Smith 27 pisteellä.

Korihaita piti voitonsyrjässä yhdysvaltalaiskolmikko Stokes 25:llä, Kyle Shiloh 22:llä ja Darius Glover 20 pisteellä.

Tarmo yllätti Namika Lahden

Edelliskausien lahtelaisvalmentajan Lars Ekströmin luotsaama Porvoon Tarmo yllätti viisi sijaa ylempänä sarjataulukossa olleen Namika Lahden haettuaan Lahdesta voiton 88-94 (56-56) -lukemin.

Tasainen peli kääntyi vierasvoitoksi viimeisellä neljänneksellä, jonka Tarmo voitti 25-12. Namika Lahti johti vielä neljä minuuttia ennen loppua, mutta hävisi loppuhetket 11-3.

Tarmolta löytyi kaksinumeroiset pisteet heittäneitä pelureita kaikkiaan kuusi, joista tehokkaimpia olivat 18 pistettä pussittaneet Esa Mäki-Tulokas ja Travis Leech.

Namikan tehosta vastasivat Mäkäläisen veljekset Ville ja Vesa 24:llä ja 22 pisteellä. Lahtelaisilta puuttuivat sairaslistalaiset Pierre Jallow ja Ilkka Vuori.

Componentan kadotti 23 pisteen johtonsa

Karkkilalainen Team Componenta oli lähellä katkaista neljän pelin tappioputkensa Kauhajoella, mutta kotijoukkue Karhu käänsi pelin lopussa 83-80 (27-48) -voitokseen.

Componenta johti hieman ennen pelin puoliväliä jo 23 pisteellä. Karhu nousi ensi kertaa johtoon 73-72-tilanteessa ja piti johtonsa tiukassa loppukamppailussa.

Karhun sankariksi nousi 35 pistettä kerännyt Darryl Hudson, joka teki pisteistään peräti 17 vapaaheitoista.

Karkkilan tehomies Nick Wallery keräsi 22 pistettä ja 16 levypalloa. Vastikään joukkueeseen hankittu Chris Hester ei vielä pelannut.

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

Näytä lisää vastaavia