10.10.2005 Torpan Pojat nappasi pääkaupunkiseudun koripalloherruuden, kun se voitti Helsingissä Korisliigan lauantaikierroksella Espoon Hongan 97–86 (51–46). Pääsarjatasolle täksi kaudeksi palannut ToPo johti hegemoniapeliä hienokseltaan koko ajan. Kotijohto kävi suurimmillaan 15 pisteen tuntumassa. ToPon parhaiksi arvioitiin Jordan Harris ja Ville Tuominen.
ToPon lisäksi vain Uudenkaupungin Korihait jatkaa enää puhtaalla pelillä. Viime keväänä putoamiskarsintaan joutunut Korihait otti lauantaina kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun Tampereen Pyrintö hävisi kotihallissaan täpärästi 85-87 (40-46).
Ensimmäisen voittonsa lähes seitsemään vuoteen Tampereelta hakenut Korihait piti niukkaa johtoa suurimman osan peliajasta, mutta Pyrintö kävi vielä pari minuuttia ennen loppua 81-79 johdossa. Vieraiden voittokori syntyi vasta neljä sekuntia ennen loppusummeria, kun 85-85 tilanteessa Martti Kuisma pääsi levypallosta nostamaan Pasi Kauhan ohiheiton koriin.
Kuisma heitti Korihaille 21 ja Kauha 17 pistettä. Voittajien tehokkain oli kuitenkin Boakai Lalugba 24 pisteellä. Vaisummasta kotijoukkueesta Kenneth Lowe teki 21 ja Antero Lehto 20 pistettä.
Kierroksen yllätys koettiin Lappeenrannassa, jossa Porvoon Tarmo avasi kauden voittotilinsä puolustavan mestarin Lappeenrannan NMKY:n kustannuksella 66-68 (37-39) tuloksella.
Pelin juoni oli tiivistettynä se, että Tarmon pitkät yhdysvaltalaiset Rashad Bell ja Broderick Bobb pistivät palloa läheltä pussiin, kun kotijoukkue kolisutteli rautoja kaukoheitoillaan. Namika kylvi peräti 30 kolmen pisteen heittoa, joista vain seitsemän osui koriin.
Ratkaisukori syntyi erikoisesti, kun LrNMKY:n Matthew Williams torjui korin alla Jarno Nissisen kolmen pisteen heiton niin, että tilanne tuomittiin alaslaskevan pallon torjunnaksi ja kori hyväksyttiin, vaikkei pallo koriin asti mennytkään.
Tarmon Bell ja NMKY:n Williams nousivat parhaiksi pistemiehiksi 24 pisteillään. Kouvolassa Kouvot otti rutiinivoiton Vantaan Pussihukista 81-70 (41-38) numeroin.
Kouvot käänsi pelin edukseen kolmannella jaksolla ja piti lopussa etunsa helposti. John Allen oli 23 pisteellään Kouvojen tehokkain, mutta myös Mark Sweet kunnostautui 12 pisteellä ja 13 levypallolla. Pussihukista Marc Axton 18 ja huippunopea oma kasvatti Nanyaw Awuah Addae tekivät 18 pistettä mieheen.
Kaksi ensimmäistä Korisliiga-peliään voittanut Namika Lahti kapsahti perjantaina Joensuussa, jossa kauden ensimmäisen kotiottelunsa pelannut Kataja otti tasaisessa pelissä 76–73 (41–44) voiton.
Jännitysottelu eteni pitkään niukassa vierasjohdossa, kunnes Kataja nykäisi pari minuuttia ennen loppua seitsemän pisteen edun. Tätä eroa ei Namika enää ehtinyt kuromaan kiinni.
Voittajien tehomieheksi kohosi nilkkavammastaan toipunut yhdysvaltalainen laitahyökkääjä Alex Wesby, joka heitti hyvällä tarkkuudella 22 pisteellä. Sami Lehtoranta kuritti vanhaa seuraansa 13 pisteellä. Kataja joutui edelleen pelaamaan ilman reisivammaa potevaa Jyri Lehtosta.
Lahtelaisten teho keskittyi Jonathan Jonesin (25 pistettä), Aki Ulanderin (19) ja Jesper Parven (14) käsiin, kun edellispeleissä loistanut Michael Koebler ei saanut hyvin puolustaneen Ville Vesalan puristuksessa kymmenestä heitostaan ainuttakaan koriin.
KTP ja Aura Basket jatkavat sarjataulukon hännillä ilman voittoja, kun molemmat kärsivät perjantaina jo kolmannen tappionsa. Torpan Pojat haki Kotkasta voiton 85–95 (37–39) lukemin.
ToPon tehotrion muodostivat vierasvahvistukset, joista Jordan Harris heitti 21, Fowzi Abdelsamad 19 ja Phil Hickey 17 pistettä. Peräti 25 pallonmenetykseen sortuneista kotkalaisista kaksinumeroisiin pisteisiin pääsivät vain ensimmäisen pelinsä Suomessa pelannut James Williams (20 pistettä), Zakee Wadood (14) ja Anssi Kinnaslampi (13).
Espoossa Honka jatkoi turkulaisen Aura Basketin alavireistä alkukautta suurinumeroisella 113–95 (60–47) voitolla. Hongalta löytyi peräti kuusi kaksinumeroiset pisteet heittänyttä tarkkakättä, joista tehokkaimpana erottui takamiespari Tim Kisner 25:llä ja Monty Cummings 23 pisteellä.
Aura Basket voitti levypallot, upotti 12 kolmen pisteen koria ja Niilo Lehtilä paransi SM-sarjan piste-ennätyksensä 35:een, mutta silti kapealla kuuden miehen ryhmällä lähes koko pelin raataneet vieraat kärsivät tappion muun muassa 23 pallonmenetyksensä vuoksi.
(STT)
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.
Tampereen Pyrintö on löytänyt riveihinsä toisen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaasta Jaylyn Richardsonista. 189-senttinen takapelaaja viihtyy pelipaikoilla 1-2 ja tuo joukkueeseen pallonkäsittelytaitoa sekä korintekouhkaa.
Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.
Korisliiga-mestaruuden voittanut BC Nokia kohtaa Mestarien liigan karsinnan ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarialaisen Rilski Sportistin.
Helsinki Seagulls on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 29-vuotiaan Shawn Hopkinsin kanssa. Läpimurtokautensa Korisliigassa pelannut Erik Sajantilan sopimus on malliltaan 1+1.
Likekele aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Norjan pääsarjassa. Yliopistouransa hän pelasi Oklahoman ja Ohio Staten yliopistoissa.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.