ToPo vahvempi Pyrintöä Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa

22.2.2015 Sunnuntain ainoassa Korisliigan ottelussa Tampereen Pyrintö sai vierailijoita Helsingistä, kun Torpan Pojat saapuivat Tampereelle hakemaan sarjapisteitä eilisen Huimalle kärsityn tappion jälkeen. Tasaisen alun jälkeen helsinkiläiset kuitenkin istuivat kuskin paikalle, eikä Pyrintö päässyt toisella puoliajalla enää voittotaisteluun tosissaan mukaan.

Tampereen Pyynikin palloiluhallin yleisö ei saanut kotijoukkueen avausjakson pirteästä esityksestä huolimatta nauttia kotivoitosta, kun ToPo kävi hakemassa sarjapisteet mukaansa Pyrinnöltä 91-75 (47-38) -vierasvoiton turvin. Voitolla ToPo nousi samaan voittomäärään sarjakakkosen Huiman kanssa, äänekoskelaisten hallitessa toista sijaa keskinäisten otteluiden tuoman edun turvin.

 

Ottelun avausjakson aikana parhaimmillaan jo kymmenen pisteen johtoasemassa käyneet tamperelaiset eivät pystyneet ensimmäistä kymmenminuuttista kauempaa taistelemaan voitosta helsinkiläisten kanssa, ToPon kokeneen ja rutinoituneen kokoonpanon jauhaessa pisteitä taululle tasaiseen tahtiin.

 

Vierailijoiden tehokkaimpina sunnuntain koitoksessa esiintyivät 34 pistettä heittänyt Heta Korpivaara (34/12 levypalloa/4 syöttöä/2 riistoa/2 torjuntaa), Korpivaaran tavoin tupla-tuplan urakoinut Niina Laaksonen (26/11), sekä Dionne Pounds (14/4/2/2 riistoa/1 torjunta).

 

Kotijoukkue Pyrinnön riveistä esille itsensä nostivat totutun varmasti esiintynyt Brittany Hedderson (25/5/2 riistoa), joukkueen hyökkäystä johtanut Meral Bedretdin (20/6/3 syöttöä), sekä Jessica Schroll (18/3 syöttöä). Positiivisen esiintymisen teki oman 11-minuuttisensa aikana myös 17-vuotias sentteri Heta Äijänen. Pistetiliään nuorukainen ei onnistunut kartuttamaan, mutta oli riman läheisyydessä ToPo-hyökkääjien riesana, keräten nimiinsä kolme heitontorjuntaa.

 

 

Ottelutilastot: Pyrintö-ToPo

 

 
23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

9.3.2024 20:15 Naisten Korisliiga

Kiia Mäntylä siivitti EBT:n tärkeään voittoon – PeKa ja FoA kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät pudotuspelipaikasta taisteleva EBT, Peli-Karhut ja Forssan Alku.

4.3.2024 12:13 Naisten Korisliiga

ToPon IImar’I Thomas naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Upeaa kautta pelaavan Torpan Poikien IImar’I Thomas on valittu naisten Korisliigan helmikuun parhaaksi pelaajaksi.

Näytä lisää vastaavia