5.12.2007 Koriliigaa johtavan ToPon voittoputki venyi keskiviikkokierroksella 11 pelin mittaiseksi, kun Tampereen Pyrintö kukistui Helsingissä pistein 93-88 (49-46). Jo numerot kertovat, että sarjataulukossa yhdeksäntenä oleva Pyrintö antoi kärkijoukkueelle hyvän vastuksen.
Tasaisessa pelissä ero ei kasvanut missään vaiheessa kahdeksaa pistettä suuremmaksi.
Pyrintö kärkkyi vielä viimeisen minuutin alettua vain pisteen päässä, kunnes Tyson Patterson ratkaisi kotivoiton tekemällä viimeiset neljä pistettä.
Patterson kohensi kauden piste-ennätyksensä 27:ään. Timo Heinonen heitti 19 ja Iiro Tenngren 18 pistettä.
Pyrintöä pitivät voitonsyrjässä Damon Williams 28:lla ja Damion Dantzler 26 pisteellä.
Espoon Honka kärsi kauden toistaiseksi suurimman tappionsa Uudessakaupungissa, kun Korihait otti 40 pisteen murskavoiton tuloksella 92-52 (53-31).
Honka oli sarjataulukossa kakkosena ja Korihait vasta 11:ntenä, mutta voimasuhteita tasoitti huomattavasti Hongan pitkä sairaslista. Espoolaisten vakioaloitusviisikosta Kimmo Muurinen on tällä hetkellä ainoana pelikykyinen, poissa ovat pitkäaikaistoipilaat Jukka Matinen, Monte Cummngs ja Tim Kisner.
Honka putosi kyydistä jo ensimmäisellä jaksolla ja lopullisesti toisella, kun ero repesi 22 pisteeseen.
Honka jäi isäntien jalkoihin etenkin korin alla, kun Korihait nosteli läheltä 29 koria kovalla 74 prosentin teholla Hongan jäätyä 13 koriin ja 37 prosenttiin.
Korihaiden Darius Glover pussitti ennätyspisteensä 26 ja Glenn Stokes 17.
Hongan vasta 16-vuotias Sasu Salin pelasi täydet 40 minuuttia ja heitti piste-ennätyksensä 22.
Keskiviikkokierroksen suurimman voiton kirjasi Namika Lahti, joka päihitti kotipelissään Team Componentan lukemin 104-46 (51-20).
Componenta ei tehnyt millään neljänneksellä 14 pistettä enempää ja joukkueen pistemäärä on Korisliigan kaikkien aikojen pienin 24 sekunnin hyökkäysajan voimaantulon jälkeen. Aiempi ennätys, 47 pistettä, oli BC Jyväskylän nimissä vuodelta 2003.
Lahtelaisjohto kasvoi tasaisesti jo toisella neljänneksellä 30 pisteeseen ja viimeisen neljänneksen alussa tylysti 50 pisteeseen.
Team Componentan pelitilanneheittojen tarkkuus jäi vain 22 prosenttiin. Lahtelaiset sen sijaan osuivat kotikoreihinsa mainiosti 63 prosentin tarkkuudella.
Davont Jackson heitti Namikalle kauden ennätyksekseen 30 ja Ville Mäkäläinen 16 pistettä. Karkkilan tehokkain oli Nick Wallery 21 pisteellä.
KTP haki vasta toisen vierasvoittonsa tällä kaudella, kun Joensuun Kataja joutui luovuttamaan voiton vieraille lukemin 96-103 (48-39).
Kataja johti peliä pitkään ja kolmannen jakson lopulla se venytti johtonsa jo 17 pisteeseen. KTP:n kiri oli kuitenkin kova, kun se teki viimeisen kymmenen minuutin aikana peräti 46 pistettä ja voitti jakson 17 pisteellä. Johtoon kotkalaiset kipusivat vasta pari minuuttia ennen loppua.
15 kolmen pisteen koria upottaneen KTP:n tehotrion muodostivat Steve Smith 26:llä, James Wright 25:llä ja Pasi Heinonen 21 pisteellä.
Louis Hinnant heitti Katajalle 23 ja Terry Black 20 pistettä. Paluun Korisliigaan tehnyt Pekka Markkanen keräsi 12 minuutissa neljä pistettä sataprosenttisella heittotarkkuudella.
Kouvot haki vierasvoiton Porvoosta, jossa Tarmo taipui lukemin 75-94 (31-38).
Tarmo karkasi alussa 16-5 -johtoon, mutta Kouvot meni ohi jo ensimmäisellä neljänneksellä. Vierasvoitto ratkesi kuitenkin vasta viimeisellä jaksolla, jonka Kouvot voitti selvästi 34-18.
Vierasvoiton pohjusti Wayne Bernard 22 pisteellä. Corey Smith heitti 19 pistettä ja Peter Cipriano kahmi 18 levypalloa.
Tarmon Mark McCarroll ja Martin Samarco heittivät 18 pistettä mieheen.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt lokakuun loppuun asti kestävän sopimuksen takamies Ville Tahvanaisen kanssa. Viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelannut Tahvanainen tulee tekemään ensiesiintymisensä Korisliigassa.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.