20.5.2020 10:22 Korisliigassa pelaava Kauhajoen Karhubasket on tehnyt pelaajasopimuksen Timothy ”TJ” Holyfieldin kanssa, joka saapuu Kauhajoelle suoraan Texas Techin yliopistosta.
Holyfield aloitti yliopistouransa Stephen F. Austinissa, jossa hän oli kahden kauden verran suomalaisen Samuli Niemisen joukkuetoveri. Holyfield pelasi Stephen F. Austinissa kolme kautta, mutta neljäs kausi jäi väliin loukkaantumisen takia.
Holyfield kuntoutui jo kauden aikana, muttei palannut parketeille, koska halusi pelata kokonaisen ehjän kauden. Samalla yliopisto vaihtui Texas Techiksi, jossa hän kokosi tilastosarakkeeseensa seniorikaudellaan keskimäärin 8,9 pistettä, 4,5 levypalloa, 1,2 syöttöä ja 1,6 torjuntaa ottelua kohden.
– TJ Holyfield on atleettinen ja taidoiltaan monipuolinen sentteri, joka kykenee skriinitilanteissa sekä rullaamaan nopeasti koria kohti että poppaamaan ulos kaarelle heittäjänä. Hänen nopea ponnistuksensa tulee esiin hyökkäyspään viimeistelyissä ja puolustuksen heitontorjuntatilanteissa, Karhubasketin päävalmentaja Janne Koskimies kertoo seuran tiedotteessa.
– 1995-syntyneenä hän on paria vuotta vanhempi kuin monet muut ammattilaiseksi siirtyvät yliopistopelaajat. Valmentajilta saatu palaute, hänen oma kypsä esiintymisensä haastatteluissa ja tietysti tausta kovatasoisissa voittavissa joukkueissa vakuuttivat meidät. Big 12 -konferenssin pelin fyysisyys sekä Texas Techin joukkueen pelityyli antavat hyvät lähtökohdat TJ:lle.
Holyfieldin lisäksi Karhubasket on tiedottanut pelaajasopimuksista Bojan Sarcevicin, Okko Järven, Mikael Laihosen, Eero Innamaan ja Thomas Vehmasen kanssa. Joukkuetta valmentaa Janne Koskimies apunaan Janne Hänninen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt lokakuun loppuun asti kestävän sopimuksen takamies Ville Tahvanaisen kanssa. Viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelannut Tahvanainen tulee tekemään ensiesiintymisensä Korisliigassa.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.