10.7.2014 Naisten Korisliigaan valmistautuva Hyvinkään Ponteva nappasi ensi kaudeksi Titta-Riina Lepistön, 23, riveihinsä. 184-senttinen Lepistö teki viime kaudella jyväskyläläiselle HoNsUlle 14,6 pistettä ja haki 9,7 levypalloa ottelua kohden.

Viime kauden kehittynein pelaaja Titta-Riina Lepistö siirtyy Hyvinkäälle. Kuva: Tytti Nuoramo.
42 juniorimaaottelua pelannut Lepistö palkittiin kauden päätteeksi Naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi.
- Hyvinkäällä on asiat kohdallaan ja haussa menestystä tavoitteleva joukkue, joten tänne oli helppo tulla, Lepistö kommentoi siirtoaan.
- Titassa on ainekset HyPossakin joukkueen ykkösskoraajaksi. Neitosen tilastokehitys on 1990 syntyneelle pelaajalle kunnioitusta herättävä. Taru Tuukkasen kanssa Lepistöllä on mahdollisuus nousta jopa liigan tehokaksikoksi, HyPon päävalmentaja Tero Niskanen kertoi.
Ponteva on myös tehnyt sopimuksen viime kaudella Keravan Energia Teamistä HyPoon siirtyneen Fanny Kilpisen, 19, kanssa. Keravalla 184-senttinen Kilpinen teki 14 pelissä 1,7 pisteen ja 1,9 levypallon keskiarvot.
HyPolla on Lepistön ja Kilpisen lisäksi sopimukset kaudelle 2014/2015 Taru Tuukkasen ja Moona Hämäläisen kanssa. Joukkuetta valmentaa Tero Niskanen.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.