Timo Hakamaasta Kauhajoen uusi valmentaja

19.11.2009 13:15 Korisliigassa pelaavan Kauhajoen Karhun valmennusporras uudistuu. Karhu on nostanut joukkueen uudeksi päävalmentajaksi seuran oman kasvatin Timo Hakamaan, jonka tehtävänä on muuttaa alkukauden mollivoittoinen sävel.

Timo Hakamaa on kasvattajaseuransa Kauhajoen Karhun uusi valmentaja. Kuva: Componenta.

Sarjanousija Kauhajoki on voittanut kauden 13 ensimmäisestä ottelustaan vain yhden.

Timo Hakamaa, 48, on tuttu mies liigakentiltä niin pelaajana kuin valmentajanakin. Pelaajana hän voitti mm. I divisioonan korikuninkuuden 1985 ja esiintyi mestaruussarjasssa niin Salon Palloilijoiden kuin Forssan Alun riveissä.

Valmentajana Hakamaa on kerännyt pääsarjakokemuksensa Forssassa, Karkkilassa ja Lahdessa. Hän luotsasi Forssan Alkua 1995-97 ja karkkilalaista Team Componentaa vuodesta 1997 yhtäjaksoisesti aina kevääseen 2007 saakka lukuun ottamatta Namika Lahden peräsimessä vietettyä kautta 2000-01. Lahdessa Hakamaan haaviin jäi Suomen cupin voitto 2000 sekä SM-pronssi 2001.

Valmennusportaan muutoksia tehdessään Karhu tarjosi nettisivujensa mukaan alkukauden valmennuskolmikolleen mahdollisuutta jatkaa. Apuvalmentajat Mika Rinne ja Petteri Opas päättivät olla jatkamatta edustusjoukkueen valmentajina, mutta jatkavat valmennusta seuran juniorijoukkueiden parissa. Kauhajokea peräti kymmenettä kauttaan valmentanut Greg Gibson miettii omaa päätöstään ensi maanantaihin asti.

Kauhajoen pelaajakokoonpanossa ainoa muutos koskee koeajalla ollutta Darryl Hudsonia, joka ei jatka joukkueessa. Karhulla on vahvuudessaan ulkomaalaispelaajat Anthony Davis, Keith Gayden, Maurice Horton ja Jesse Smith, joista joukkue valitsee kolme miestä pelaavaan kokoonpanoon kussakin ottelussa.

Timo Hakamaa on ensi kertaa Kauhajoen penkin päässä lauantaina (21.11.), jolloin Karhu isännöi klo 17 alkavassa ottelussa Lappeenrannan NMKY:tä.

 
3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

Näytä lisää vastaavia