Tilit auki murskavoitoilla – Suomen U18-joukkueiden PM-urakka pyörähti käyntiin

17.8.2021 21:23 Suomen molemmat U18-joukkueet pääsivät käynnistämään turnauksensa päivää myöhässä, koska maanantai-illan Norja-ottelut jouduttiin perumaan. Se ei virettä silti vähentänyt, sillä kumpikin joukkue otti Islannista avausvoittonsa noin 30 pisteen erolla.

Henna Sandvik heittää kättä vasten Suomen murskavoitossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomen U18-työt ottivat PM-kisoissa roiman avausvoiton, kun vastaan asettunut Islanti kaatui melkein 30 pisteellä. Ottelu alkoi verrattain tasaväkisenä, mutta jälkimmäisellä puoliajalla suomalaisten onnistui repäistä ero niin massiiviseksi, että loppulukemiksi kirjattiin 57–86.

Lopputulokseen nähden vaisu käynnistys johtui osin hukatuista korintekopaikoista ja osin myös puolustuspään intensiteetin puutteesta. Ottelun edetessä ja joukkueen vetreytyessä ongelmat kuitenkin jäivät kauas takapeiliin.

– Suurimmalla osalla porukasta on edellisistä maaotteluista vierähtänyt jo suunnilleen puolitoista vuotta, joten alussa oli vähän kankeutta ja jännitystä ilmassa. Toisella puoliajalla niin viimeistely kuin harjoittelemamme puolustuksen noudattaminenkin kirkastuivat huomattavasti, kommentoi päävalmentaja Jussi Laakso.

Suomen leirissä tahtipuikkoa heilutti ansiokkaasti joukkueen kapteeni Henna Sandvik, joka pommitti tauluun 14 pistettä ja jakoi neljä onnistunutta koriin johtavaa syöttöä. Hänen lisäkseen pistelinkona kunnostautui myös Kiia Mäntylä 13:lla.

Korinalustyössä kortensa kekoon kantoi erityisesti debytanttisentteri Anni Mujunen, joka saalisti näppeihinsä kahdeksan levypalloa, joista puolet vieläpä hyökkäyspäässä. Pisteitä Mujuselle merkittiin yhdeksän.

– Koko joukkue ansaitsee ehdottomasti ison kiitoksen, mutta täytyy nostaa erikseen esille kolmikko Mimmi Kaulo, Anni Mujunen ja Annika Aarrejoki. He nimittäin pelasivat vasta ensimmäistä maaotteluaan ja keräsivät yhteen laskettuna 24 pistettä ja 14 levypalloa, Laakso toteaa.

Islantilaisten puolella suurimman pistesaldon toimittivat Emma Theodórsson ja Agnes María Svansdóttir, joille merkittiin kummallekin 11.

Ottelutilastot

Pojat levypallopelillä helppoon voittoon

Vielä tyttöjäkin pidemmän voittokaulan kasvattivat myöhemmin illalla ottelunsa pelanneet Suomen pojat. Joukkue väänsi omasta Islanti-kohtaamisestaan yhtä lailla helponnäköisen 76–108-voiton.

Syitä ylivoimaiseen lopputulokseen ei tarvinnut kauaa hakea, sillä ottelun levypallot jakautuivat Suomen hyväksi 57–38.

– Saimme ylle sen positiivisen energian, joka jätkillä on ollut koko leirityksen ajan. Pojat pelasivat aktiivisesti ja tekivät asioita yhdessä ja toisilleen. Toki heitimme paljon kolmosia ohi, joten meille kertyi niistä paljon pitkiä levypalloja. Lyhyenä joukkueena meidän pitää mennä niihin viiden pelaajan voimin, ja välillä se toi haasteita siirtymäpuolustuksessa, mutta kokonaisuudessa oli paljon hyvää, kertoo päävalmentaja Mikko Tupamäki.

Ottelun kovin tilastonikkari oli monipuolisen rivin kirjauttanut Miro Little. Joka puolella kenttää ahertanut takamies takoi tauluun 17 pistettä ja keräsi kymmenen levypalloa. Hänen seurakseen korikarkeloihin osallistui myös muiden muassa Viljami Vartiainen, jolle merkittiin 14 pistettä ja kolme riistoa. Eniten koriin johtavia syöttöjä, seitsemän kappaletta, jakoi joukkueen kapteeni Ville Tolonen.

– Valmennusjohto seurasi ylpeänä tekemistä, ja koko joukkue ansaitsee kehut. Peliminuutit jakautuivat erittäin tasaisesti, joten onnistujia oli monta. Tosin sellainen onnistuja, joka ei tilastokortissa näy, oli Tommi Tatti, joka vastaa fysiikkapuolestamme ja on saanut pojat fyysisesti valmiiksi koitokseen, joten kiitos kuuluu myös hänelle, toteaa Tupamäki.

Islannin joukkueesta korkeimman pistesaldon, 17, keräsi Almar Orri Atlason, joka nappasi myös yhdeksän levypalloa.

Ottelutilastot

Miro Little näyttää korilleajon mallia. Kuva: Ville Vuorinen.
 

Suomen kummankin joukkueen varsinaiset työt turnauksessa pääsivät alkamaan vasta päivän myöhässä, koska maanantaille vastaan merkitty Norja joutui perumaan koko kisamatkansa. Huomenna tytöt ja pojat kohtaavat kummatkin vuorollaan Tanskan.

 
6.7.2024 15:55 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet juhlivat Pohjoismaiden mestaruutta Södertäljessä

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kultamitalia sekä tytöissä että pojissa voittamattomina. Suomelta Lilli Onnela, Stella Jokela, Olavi Suutela ja Jelani Towa valittiin turnauksen tähdistöviisikoihin.

3.7.2024 00:06 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut jatkaa voittojen tiellä Södertäljen PM-kisoissa, kun Ruotsi kaatui kahdesti

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet nappasivat toiset voitot Södertäljessä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Ruotsin. Molemmat joukkueet ovat voittaneet molemmat otteluistaan.

30.6.2024 21:15 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkue aloittaa PM-kisansa Södertäljessä maanantaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat matkustaneet tänään Södertäljeen, jossa käynnistyy maanantaina 1.7. ikäluokkien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomen lisäksi mukana kisoissa ovat Tanska, Viro, Islanti, Norja ja Ruotsi.

2.7.2022 23:22 Sudenpennut

Pojat voivat varmistaa voitolla mestaruuden – myös tytöt pelaavat mitaleista

Kuten U16-maajoukkueet, myös 18-vuotiaiden maajoukkueet ottivat voitot Virosta. Pojille voitto kirjattiin lukemin 98-60. Tytöt nappasivat voiton 85-42.

1.7.2022 21:49 Sudenpennut

18-vuotiaiden maajoukkueille murskavoitot

18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat selkeät voitot Norjasta PM-kisoissa. Pojat jatkavat ilman tappioita, kun Norja kaatui 95-51. Tytöt ottivat toisen voittonsa Norjan jäädessä jalkoihin 85-29.

30.6.2022 18:45 Sudenpennut

18-vuotiaille pojille hieno voitto loistokkaan heittopelin saattelemana – tytöt kärsivät niukan tappion

Alle 18-vuotiaiden osalta PM-kisat jatkuivat otteluilla Ruotsia vastaan. Suomen pojat saivat kaukoheittopelinsä kulkemaan ja kellistivät Ruotsin 88-68. Tyttöjen taistelu ei tällä kertaa riittänyt, kun Ruotsi nappasi voiton 79-78.

29.6.2022 19:26 Sudenpennut

U18-tytöille murskavoitto – pojilta vakuuttava esitys

Myös 18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat otteluistaan voitot. Tytöt karkasivat Tanskalta jo ottelun alussa ja veivät ottelunsa 107-38. Poikien kone lämpeni hieman hitaammin, mutta voitto irtosi vahvan esityksen päätteeksi 78-63.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

20.8.2021 16:39 Nuorten PM-kilpailut

Suomen U18-tytöt ylivoimaiseen Pohjoismaiden mestaruuteen – pojat ottivat hopeaa

18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat toivat Suomelle kaksi mitalia – tytöille kullan, pojille hopean. Omien turnaustensa arvokkaimmiksi pelaajiksi valittiin Henna Sandvik ja Miro Little.

Näytä lisää vastaavia