26.8.2008 Naisten maajoukkuelaituri Tiina Sten, 187 cm, siirtyy yksivuotisella sopimuksella Espanjan liigan Gran Canarian riveihin. Sten päätti keväällä neljä vuotta kestäneet opintonsa USA:ssa St. John'sin yliopistossa ja aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa koripalloammattilaisena.
Siirtyminen Espanjan liigan "suomalaisjoukkueena" tunnettuun Gran Canariaan oli Stenille helppoa. Canarian valmentajana toimii naisten maajoukkuetta jo toista vuottaan luotsaava Domingo Diaz, jonka lisäksi naisten maajoukkueen avauspelintekijä Reetta Piipari jatkaa Canarian riveissä tulevalla pelikaudella.
- Yliopistokauden jälkeen sopimuksia kertyi aika paljonkin, mutta uskon, että paras tarjous voitti, kertoo tyytyväinen Sten.
- Espanjan ykkössarja on tasoltaan todella kova ja olen kuullut Gran Canarian organisaatiosta pelkkää hyvää. Uskon, että myös sijaintinsa puolesta Canaria käy minulle uutena asuinpaikkana erinomaisesti, Sten hymyilee.
- Ensimmäisen ammattilaisvuoden tavoite on tietysti saada ammattilaisrytmistä kiinni mahdollisimman nopeasti ja saada sitä kautta peliaikaa.
Päätöskaudellaan St. John'sin yliopistossa Sten urakoi tilastoikseen 7,4 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,2 torjuntaa ottelua kohden. Pelitilanneheittonsa Turun Riennon kasvatti upotti 45 % tarkkuudella. Stenin tehokkain yliopistokausi oli 2006/2007, jolloin hän saalisti 12,5 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelussa.
Saatuaan yliopistopelinsä päätökseen Sten kävi WNBA-joukkue Los Angeles Sparksin harjoitusleirillä näyttämässä taitojaan, mutta jäi kuitenkin ilman sopimusta. Tälläkin hetkellä naisten maajoukkueen luottopelaajiin lukeutuva Sten on pelannut urallaan 37 naisten ja 83 nuorten maaottelua.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.