Tampereen Pyrinnön pelaajapakka kasassa

16.9.2009 Viime kaudella SM-pronssia juhlinut Tampereen Pyrintö on saanut kokoon pelaajapakkansa kaudelle 2009/10. Laitahyökkääjä Jari Pulkkisen lisäksi seura on allekirjoittanut sopimukset kuuden junioripelaajan kanssa.

Damon Williams tulee olemaan Tampereen Pyrinnön tukipilari myös alkavalla kaudella.

18-vuotiaiden poikien maajoukkueen runkopelaaja Osku Heinonen on yksi Pyrinnön edustusjoukkueen uusista nimistä. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.

203-senttinen, 25-vuotias Pulkkinen viimeisteli viime kaudella keskiarvoikseen 2,2 pistettä ja 1,4 levypalloa keskimäärin 7,5 minuutissa ottelua kohden.

- Jari on varmasti yksi urheilullisimmista isoista pelaajista sarjassa. Jarin myötä meillä on kookas kotimainen kalusto käytettävissämme. Se mahdollistaa yläkentällä aggressiivisen prässäämisen ja myös pienen riskinoton, kehuu Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.

Pyrinnön kokoonpanoon on myös nostettu viisi uutta kotimaista pelaajaa. Jussi Hämäläisen ja Tommi Niemisen lisäksi ringissä ovat harjoitelleet 18-vuotiaiden maajoukkueringistä Antti Kaivonen, Alex Vaenerberg, Osku Heinonen sekä Miikka Marttinen.

Viime kauden pelaajista Pyrinnön riveissä jatkavat Pulkkisen lisäksi Antero Lehto, Chris Hester, Pekka Setälä, Jesse Niemi, Jukka-Pekka Väänänen, Kenny Lowe, Damon Williams ja Olli Ahvenniemi. Keväällä Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestetty 210-senttinen Antti Nikkilä siirtyy tulevaksi kaudeksi Espanjan kakkosliiga LEB Goldiin Gironan joukkueeseen.

Asiat

 
22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 13:28 Korisliiga

LoKoKo Bisons ry:lle varoitus

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

Näytä lisää vastaavia