1.6.2007 Lapuan Korikobrat saa ensi kaudeksi valmennusapua suoraan valtakunnan huipulta, kun nuorten maajoukkueiden päävalmentajana aloittava Ari Tammivaara on tehnyt Korikobrien kanssa sopimuksen ensi kaudesta. Tammivaara luo Korikobrille harjoitusohjelmia ja kouluttaa seuran valmentajia.
Korikobrien miesten I divisioonassa pelaavan edustusjoukkueen valmennuksesta vastaa Hannu Mäenpää ja akatemiaharjoittelusta puolestaan Jussi Immonen.
Lapualla aloittaa syksyllä koripallon urheiluakatemia, jota hallinnoi Kuortaneen Urheiluopisto. Tammivaara luo sekä akatemiaopiskelijoiden että edustusjoukkueen harjoitusohjelmat. Lisäksi Tammivaara antaa tietotaitonsa Immosen sekä Mäenpään käyttöön, joille hän samalla antaa valmentajakoulutusta.
Tammivaara on viimeiset kolme vuotta valmentanut saksalaista Mitteldeutscheria, jonka neuvonantajana hän jatkaa myös tulevaisuudessa. Nuorten maajoukkueiden osa-aikaisena päävalmentajana Tammivaara aloittaa 1. heinäkuuta.
Tammivaara on aiemmin toiminut miesten maajoukkueen päävalmentajana sekä Koripalloliiton valmennuksenjohtajana.
Korikobrat kasvatti juniori-ikäisten lisenssipelaajien määrää kuluneella kaudella lähes 20 prosentilla. Seuralla on lisenssipelaajia nyt noin 200.
Lue myös artikkeli ”Ari Tammivaarasta nuorten maajoukkueiden päävalmentaja”.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.
I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alkupuolella. Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät tänään Luhta Areenalla, jossa Lahti Basketball voitti ensimmäisen loppuottelun 1187 katsojan edessä. Miesten I divisioona B:ssä puolestaan varmistui toinenkin finalisti, kun PeU-Basket eteni loppuotteluihin.
Miesten I divisioona A:ssa Lahti Basketball eteni finaaleihin voittamalla välieräsarjan Äänekosken Huimaa vastaan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä PeU-Basket taas eteni välieriin voitettuaan KTP:n ratkaisevassa kolmannessa osaottelussa.
Miesten I divisioona A:ssa Jyväskylä Basketball Academy eteni finaaleihin voittamalla Kipinä Basketin suoraan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä taas PuHu Juniorit tasoitti puolivälieräsarjan Turun NMKY:tä vastaan tilanteeseen 1–1.