12.11.2004 Sparliigan kotkalaisjoukkue KTP Basketia koetellaan. Jo ennestään täysi sairastupa sai pitkäaikaisen täydennyksen, kun Jari Syrjäsen polvivamma osoittautui vakavaksi. Syrjäsen polvesta on eturistiside poikki ja edessä on leikkaus sekä puolen vuoden pelitauko. KTP on kääntänyt katseensa pelaajamarkkinoille löytääkseen EU-apuja helpottamaan synkkää terveystilannettaan.
Ennen Syrjästä KTP:n pelaajista sivussa ovat olleet Ronald DeGray (kylki), Pasi Heinonen (peukalo) ja Juuso Lehtimäki (polvi). Lisäksi Jussi Saarela on sairastellut ja maanantaisessa Lappeenranta-pelissä Markus Myllylä väänsi nilkkansa.
Myllylän nilkasta on löytynyt nivelsiteen repeämä, joka pitää hänet sivussa 3-4 viikkoon. Saarela sen sijaan saattaa saada peliluvan lääkäriltä jo perjantain otteluun, jossa KTP isännöi turkulaista Aura Basketia.
Perjantaiksi KTP ei ennätä uusia vahvistuksia EU-markkinoilta hankkimaan, mutta seura pyrkii ratkaisemaan asian nopeasti, sillä KTP:llä on ohjelmassaan Sparliigan ottelut myös keskiviikkona 17.11. ja perjantaina 19.11.
Yksi uusi pelaaja KTP Basketin paidassa nähdään kuitenkin jo perjantaina, sillä KTP:n A-juniori Mikko-Petteri Järvinen on mukana kokoonpanossa.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.