Suomi taipui Tanskalle 20-vuotiaiden PM-kisa-avauksessa

16.6.2014 Suomen 20-vuotiaiden miesten Pohjoismaiden mestaruuskisat alkoivat Susi Training Centerissä 55-76 (26-43) -tappiolla Tanskalle. Paikkaprässillä Suomen pelin sekoittanut Tanska pääsi juoksemaan ratkaisevan eron viemällä toisen neljänneksen 10-28.

Julius Rajala heitti 13 pistettä, mutta Suomi joutui toteamaan Tanskan paremmakseen 20-vuotiaiden PM-kisoissa. Kuva: Johan Paulin

Vielä ensimmäisellä neljänneksellä Suomen peli oli vielä kohtuullisessa tasapainossa, mutta toisella neljänneksellä Tanska sai liikaa helppoja heittoja ja hyökkäyslevypalloja. Lopputuloksena Tanska juoksi 16-0 neljänneksen lopussa.


- Tyypillinen ensimmäinen peli eli aikamoista koheltamista. Puolustuksen intensiteetti ei ollut vielä ihan kohdillaan, mikä näkyi erityisesti ensimmäisellä puoliajalla, päävalmentaja Ari Tammivaara kommentoi.

- Tämä menee hieman valmennuksen piikkiin, mutta toinen iso asia oli, että kaveri pelasi paikkaprässiä. Sitä vastaan pelaamista emme ole kauheasti ehtineet treenaamaan, mutta eiköhän se saada tässä kisojen aikana kuntoon.

Julius Rajala (13/3), Marcel Moore (8/3/3 riistoa), Marius van Andringa (7/0) ja Niko Mattila (6/5) muodostivat Suomen tehokvartetin.

Suomen osalta PM-kisat jatkuvat Susi Training Centerissä tiistaina kello 20:00, kun vastaan astelee Islanti.


Suomi – Tanska 55-76 (16-15, 26-43, 42-61), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, PM-kisat, Susi Training Center, 16.6.2014


Suomi: Julius Rajala 13/3, Marcel Moore 8/3/3 riistoa, Marius van Andringa 7/0, Niko Mattila 6/5, Mika Nuolivirta 5/0, Emil Osmanu Djeen 4/5, Joonas Lehtoranta 4/2, Shawn Hopkins 3/4, Joni Herrala 3/2, Henri Ventoniemi 2/0, Juuso Kauppinen 0/2, Teemu Ritanotko 0/0

Tanska: Gabriel Iffe Lundgren 17/6/5 riistoa, Daniel Mortensen 13/2, Jacob Jensen 12/7

 

Islanti – Ruotsi 58-74 (17-19, 31-37, 47-59)

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia