Suomen maajoukkueiden EM-karsintavastustajat arvottu

13.12.2003 Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet aloittavat seuraavat EM-karsintansa ensi vuoden syyskuussa. Maajoukkueiden vastustajat arvottiin lauantaina (13.12.) Belgradissa, Serbia & Montenegrossa. Naisten maajoukkue sai A-divisioonan karsintalohkoonsa huippuluokan vastustajat. Miesten B-divisioonassa Suomi sai lohkoonsa Makedonian, yhden pahimmista mahdollisista vastuksista.

Naisten maajoukkue arvottiin A-divisioonassa lohkoon D. Lohkon muut joukkueet ovat Bulgaria, Puola ja Serbia & Montenegro. Joukkueista Puola sekä Serbia & Montenegro esiintyivät syyskuussa pelatussa EM-lopputurnauksessa. Puola sijoittui peräti neljänneksi hävittyään pronssiottelussa niukasti Espanjalle. Serbia & Montenegron sijoitus oli kahdeksas.

- Kova lohko, kuului naisten maajoukkueen päävalmentajan Risto Piiparin ensikommentit.

- Toisaalta kaikki lohkot ovat kovia. Hienoja otteluita on tulossa. Olemme kohdanneet viime kesänä Puolan ja Serbia & Montenegroakin vastaan pelasimme Universiadeissa. Bulgariasta meillä ei ole viime vuosilta kokemuksia, mutta perinteinen ja kova koripallomaa sekin on, Piipari jatkoi.

Puola vieraili viime kesänä Suomessa pelaten kolme maaottelua korisnaisiamme vastaan Espoossa, Forssassa ja Vantaalla. Suomi kärsi kaikissa kolmessa ottelussa tappion, mutta Forssassa vieraat joutuivat tiukoille voittaen ainoastaan neljän pisteen turvin (83-79). Ottelu Serbia & Montenegroa vastaan päättyi Etelä-Korean Universiaideissa Suomen 60-85-tappioon. Bulgarian Suomi on kohdannut viimeksi vuonna 1991, joten tuoreita kokemuksia ei maajoukkueiden välisistä mittasuhteista löydy.

Naisten EM-karsintojen A-divisioonan pelit alkavat 8. syyskuuta 2004. Lohkossa pelataan koti- ja vierasottelut muita joukkueita vastaan. Kaikki ottelut pelataan syyskuun 2004 aikana. Kunkin lohkon voittajat sekä kaksi parasta lohkokakkosta selviytyy suoraan EM-kisoihin, jotka pelataan Turkissa 2005. Ensivaiheessa ilman EM-kisapaikkaa vaille jääneet pelaavat vielä syksyllä 2005 lisäkarsintoja, joiden paras pääsee vielä Turkin EM-lopputurnaukseen, ja joiden kaksi heikointa putoaa B-divisioonaan.

Makedonia samaan miesten lohkoon

Suomen miesten maajoukkueen arpa heitti Belgradissa suoritetuissa arvonnoissa niinikään lohkoon D. Lohkoon arvottiin Suomen lisäksi Georgia, Luxemburg ja Makedonia. Pelit käynnistyvät 11.9.2004 ja edessä on syyskuiden 2004 ja 2005 aikana koti- ja vierasottelut lohkon muita joukkueita vastaan. Lohkovoittaja pääsee kaksiosaiseen pudotuspeliotteluun lohkon B voittajaa vastaan. Kyseisen pudotuspeliottelun voittaja nousee EM-karsintojen A-divisioonaan. Lohkossa B pelaavat Irlanti, Malta, Slovakia ja Sveitsi.

- Vastustajat ovat selvillä. Meillä on koossa hyvä joukkue. Nyt laitetaan valmennusasiat kuntoon ja ryhdytään töihin. Tiukinta tulee olemaan Makedonian kanssa. Makedonia on erittäin kova kuten ovat kaikki entisen Jugoslavian maat, kommentoi Suomen Koripalloliiton toiminnanjohtaja Pekka Litmanen lohkoarvonnon tulosta viitaten samalla maajoukkueen avoimeen päävalmentajatilanteeseen.

Maajoukkueen nykyinen päävalmentaja Ari Tammivaara jättää päävalmentajan ja Koripalloliiton valmennuksenjohtajan postinsa omasta pyynnöstään 1.1.2004 alkaen.

Tulevista EM-karsintavastuksistaan Suomi on aiemmin kohdannut Luxemburgin ja Makedonian. Georgiaa vastaan ei ole koskaan pelattu virallista maaottelua. Luxemburgia vastaan Suomella on puhdas 2-0-voittosuhde. Viimeksi joukkueet ottivat mittaa toisistaan Helsingissä 1998, jolloin Suomi voitti koripistein 86-57. Makedonia oli etukäteisveikkailuissa yksi pahimmista mahdollisista EM-karsintavastuksista, jota tukee myös Suomen rekordi maata vastaan. Suomi ja Makedonia ovat kohdanneet historian aikana kahdesti erikoisin lopputuloksin. Molemmat ottelut ovat nimittäin päättyneet vierasvoittoihin. Syksyllä 1996 Makedonia voitti Helsingissä Suomen 85-77. Vuotta aiemmin Suomi teki yhden lähihistoriansa kovimmista tempuista kaatamalla Skopjessa makedonialaiset kahden jatkoajan jälkeen lukemin 102-94.

Seuraavassa katsaus Belgradissa suoritettuihin EM-karsintojen lohkoarvontoihin. Listattuna sekä miesten että naisten A- ja B-divisioonien lohkot. Lisätietoja aikuisten EM-karsintajärjestelmistä löytyy Koris.netin materiaalit-osiosta löytyvästä Word-dokumentista.

Naisten A-divisioona

Lohko A:

 

Italia, Liettua, Ranska, Unkari

Lohko B:

 

Kroatia, Latvia, Slovakia, Ukraina

Lohko C:

 

Belgia, Israel, Romania, Saksa

Lohko D:

 

Bulgaria, Puola, Serbia & Montenegro, Suomi

Koti- ja vieraspelit lohkossa, pelipäivät 8.9., 11.9., 15.9., 18.9., 22.9. ja 25.9.2004. Neljä lohkovoittajaa sekä kaksi parasta lohkokakkosta EM-kisoihin. Kymmenen jäljellä jäävää pelaa lisäkarsinnan elokuussa 2005, jonka paras EM-kisoihin. Lisäkarsinnan kolme heikointa pelaa turnauksen syyskuussa 2005, jonka kaksi heikointa putoaa B-divisioonaan.

Naisten B-divisioona

Lohko A:

 

Irlanti, Luxemburg, Ruotsi, Viro

Lohko B:

 

Hollanti, Makedonia, Portugali, Slovenia

Lohko C:

 

Bosnia-Hertsegovina, Malta, Norja, Valko-Venäjä

Koti- ja vieraspelit lohkossa, pelipäivät 18.9., 22.9., 25.9.2004 ja 27.8., 31.8., 3.9.2005. Kolme lohkovoittajaa jatkoturnaukseen, joka pelataan 9.-11.9.2005. Turnauksen kaksi parasta nousee A-divisioonaan.

Miesten A-divisioona

Lohko A:

 

Kroatia, Ruotsi, Venäjä

Lohko B:

 

Bulgaria, Israel, Latvia, Portugali

Lohko C:

 

Belgia, Saksa, Ukraina, Unkari

Lohko D:

 

Puola, Ranska, Slovenia, Tshekki

Lohko E:

 

Bosnia-Hertsegovina, Hollanti, Turkki, Viro

Koti- ja vieraspelit lohkossa, pelipäivät 8.9., 11.9., 15.9., 18.9., 22.9. ja 25.9.2004. Lohkojen kaksi parasta selviytyy EM-kisoihin. Yhdeksän jäljellä jäävää pelaa lisäkarsinnan elo-syyskuussa 2005, jonka paras EM-kisoihin. Lisäkarsinnan kolme heikointa pelaa turnauksen syyskuussa 2005, jonka kaksi heikointa putoaa B-divisioonaan.

Miesten B-divisioona

Lohko A:

 

Azerbaijan, Islanti, Romania, Tanska

Lohko B:

 

Irlanti, Malta, Slovakia, Sveitsi

Lohko C:

 

Albania, Itävalta, Kypros, Valko-Venäjä

Lohko D:

 

Georgia, Luxemburg, Makedonia, Suomi

Koti- ja vieraspelit lohkossa, pelipäivät 11.9., 15.9., 18.9.2004 ja 3.9., 7.9., 10.9.2005. Neljä lohkovoittajaa etenee kaksiosaisiin pudotuspeleihin, jotka pelataan 17.9. ja 24.9.2005. Lohkon A kohtaa lohkon C voittajan ja lohkon B kohtaa lohkon D voittajan. Pudotuspeliparien voittajat nousevat A-divisioonaan.



Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
30.4.2010 EM-karsinnat

Basket.fi-sivut avattu Facebookissa – osallistu kisaan!

Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.

22.4.2004 Pohjoinen alue

EM-karsintojen kotiottelupaikat valittu – YLE vahvasti mukana

Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat ensi syyskuussa viisi EM-karsintojen otteluaan Suomen kamaralla. Pelipaikat kyseisille otteluilla on valittu. Suomen Koripalloliitto on myös solminut EM-karsintoja koskevan televisiointisopimuksen YLE:n kanssa, joka takaa kattavan näkyvyyden Suomi-koriksen lippulaivoille.

17.12.2003 EM-karsinnat

Naisten ja miesten EM-karsintaohjelmat selvillä

Suomen koripallomaajoukkueille arvottiin viime viikonloppuna vastustajat ensi vuoden syksynä käynnistyviin EM-karsintoihin. Nyt ovat myös sekä miesten että naisten otteluohjelmat selvillä. Naisten maajoukkue aloittaa A-divisioonan karsintansa Bulgariaa vastaan vieraissa 8.9.2004. Miehet puolestaan matkaavat B-divisioonan avausotteluaan varten Georgiaan.

26.11.2003 EM-karsinnat

Suomen naiset EM-karsintojen A-divisioonaan, miehet ottavat vauhtia B-divisioonasta

Suomen naisten koripallomaajoukkue aloittaa syyskuussa 2004 taistelun kohti vuoden 2005 EM-kisoja kovassa joukossa. Miesten maajoukkue puolestaan joutuu hakemaan vauhtia uudistuneissa EM-karsintajärjestelmissä B-divisioonasta. Molemmat asiat saivat varmistuksen, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) Euroopan hallitus käsitteli kokouksessaan sekä miesten että naisten maajoukkueiden ranking-listaukset ja rankingin edellyttämät paikat EM-karsintojen A- tai B-divisioonissa.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

Näytä lisää vastaavia