Suomen Cupin finaalista tutut PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

14.4.2023 07:00 Naisten Korisliigakausi huipentuu lauantaina alkavaan finaalisarjaan. Vastakkain ovat viidettä peräkkäistä mestaruuttaan tavoitteleva PeKa sekä ensimmäistä mestaruuttaan havitteleva ToPo.

Joukkueet ovat toisilleen tuttuja Suomen Cupin finaalista. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

Runkosarjan nimiinsä vienyt Peli-Karhut on kärsinyt kauden aikana loukkaantumisista, mutta on saanut pelin uomiinsa juuri oikealla hetkellä. Puolivälierissä joukkue pudotti Kouvottaret ja välieräsarjassa FoA jäi jalkoihin otteluvoitoin 3-1. Lotta Vehka-ahon mukaan joukkueessa odotetaan finaaleita innolla.

Runkosarjassa molemmat joukkueet voittivat keskinäisistä otteluista yhden. Suomen Cupin finaalissa ToPo oli tällä kertaa vahvempi. Se tuo extralatausta sarjaan.

- Suomen Cupin finaalitappio tuo extralatausta. Paras viidestä sarja on kuitenkin erilainen formaatti kuin cupissa. Edellisien pelien jälkeen molemmissa joukkueissa on tapahtunut muutoksia, mutta hyvillä mielin lähdetään pelaamaan, Vehka-aho sanoo.

Pudotuspeleissä joukkueen tilastokärki on ollut Natalie-Kleemann Day. Hän on kerännyt keskiarvoikseen 24,5 pistettä, ja 12,2 levypalloa ottelua kohden. Muutenkin joukkuepeli on loksahtanut kohdilleen, sillä kuusi pelaajaa on tehnyt pisteitä yli kymmenen pisteen keskiarvolla.

FoA:aa vastaan joukkuepuolustus onnistui, joten sen suhteen peli näyttää hyvältä. Vehka-aho odottaa fyysistä finaalisarjaa.

- Fyysisyys on avainasemassa. Molemmat joukkueet pyrkivät ottamaan toisen vahvuuksia pois. Kamppailupelaamisessa täytyy olla hereillä.

Peli-Karhuilla on vain mestaruus mielessään ja avaimet siihen ovat joukkueella omissa käsissä.

- Meidän täytyy pystyä toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaa. Pelataan tilanne kerrallaan ja tehdään asioita yhdessä, Vehka-aho päättää.

ToPo:lle finaalipaikka oli naisten puolella seurahistorian ensimmäinen. Magdalene Agyei kertoo, että finaalipaikalla on iso merkitys seuralle.

- Tämä on tosi iso juttu niin joukkueelle kuin seurallekin. Tämän joukkueen ja joukkueen ympärillä olevien ihmisten kanssa tehtiin seurahistoriaa. Se tulee kantamaan pitkälle.

ToPo pudotti avauskierroksella Hongan. Välierissä se kohtasi ViVe:n ja oli parempi otteluvoitoin 3-1. Lisäksi joukkueella on taskussa jo Suomen Cupin voitto tältä kaudelta. Voitonnälkää joukkueessa riittää.

- Meillä on tällä hetkellä joukkueessa ihan huikea fiilis. Kausi on ollut pitkä ja mutkikas. Siihen on mahtunut paljon hyviä ja joitain huonoja hetkiä. Saavutimme kuitenkin kauden alla asetetun tavoitteen eli finaalipaikan. Nyt lähdemme itsevarmoina pelaamaan mestaruudesta, Agyei sanoo.

Myös ToPon puolella odotetaan fyysistä finaalisarjaa.

- Finaalisarjasta tulee varmasti vauhdikas ja kiihkeä. PeKa:lla on laadukas joukkue, joka eteni tuttuun tapaan finaaleihin. Odotan todella fyysisiä ja kamppailuhenkisiä pelejä, Agyei pohtii.

Ilmar’I Thomas on ollut koko kauden todella vahva ja on pudotuspeleissä kantanut hyökkäyspään päävastuuta. Hän on tilastoinut keskimäärin 26,2 pistettä ja kahdeksan levypalloa ottelua kohden. Hänen takanaan onnistumisia on tullut tasaisesti laajalla rintamalla.

Oman tekemisen täytyy olla timanttista, jotta helsinkiläisryhmä pääsee juhlimaan tuplaa.

- Luotto meidän joukkueeseemme on kova. Kun toteutamme omaa peliämme ja pysymme meille toimivassa konsepteissa, nappaamme sitä kautta mestaruuden, Agyei päättää.

Peli-Karhujen ja ToPo:n välinen finaalisarja alkaa lauantaina Kotkassa. Pallo nousee ilmaan klo 17:00.

 
17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

16.5.2025 09:36 Naisten Korisliiga

PeKa juhlisti yhdeksättä mestaruuttaan, Linda-Lotta Lehtoranta kuudettaan – ”Minkälainen henkinen paikka se mahtaa olla sitten, kun ei enää voitakaan…”

Linda-Lotta Lehtoranta on noussut uransa aikana yhdeksi suomalaisen koripalloilun kirkkaista menestystarinoista. Hän on pelannut tärkeässä roolissa maajoukkueessa, monessa seurajoukkueessa pitkin Eurooppaa ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta. Tai ehkä seitsemän. Se riippuu täysin, keneltä asiaa kysyy

14.5.2025 11:08 Naisten Korisliiga

ToPosta ToPoon – Taru Tuukkasen mittava ura hakee vertaistaan

Taru Tuukkanen veti koristossut jalkaan ensimmäisen kerran 37 vuotta sitten. Sen jälkeen tie vei kotimaan kenttien kautta Yhdysvaltoihin ja Euroopan huippusarjoihin – ja päättyi lopulta tänä keväänä SM-hopeaan kasvattajaseuran ToPon paidassa. Päätös lopettamisesta tuli yllätyksenä, jopa Tuukkaselle itselleen.

29.4.2025 21:15 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut palasi Suomen mestariksi

Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.

29.4.2025 10:05 Naisten Korisliiga

Naisten Suomen mestaruus ratkeaa kutkuttavassa viidennessä finaalissa tiistaina Helsingissä

Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.

28.4.2025 20:45 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut venytti ratkaisun viidenteen otteluun - mestaruus ratkeaa huomenna Helsingissä

Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.

24.4.2025 20:26 Naisten Korisliiga

Tuukkanen johdatti ToPo:n voiton päähän mestaruudesta

ToPo vei kolmannen finaalin kotonaan 82-65. Sillä on mahdollisuus napata mestaruus maanantaina Kotkassa.

21.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut nousi voittoon ja tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.

18.4.2025 20:35 Naisten Korisliiga

ToPo vei tiukan avausfinaalin - EBT:lle pronssimitalit

ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.

17.4.2025 23:09 Naisten I divisioona

Naiskoriksen superperjantai tarjoilee kolme huippuottelua

Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.

Näytä lisää vastaavia