Suomen 18-vuotiaille tytöille voitto Virosta vaikeuksien jälkeen PM-kisoissa

4.7.2024 23:14 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittamattoman kolmen ottelun jälkeen Södertäljessä järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomi voitti Viron jännittävien hetkien jälkeen 85-90 (47-45).

Sohvi Saviniemi heitti ratkaisevan kolmosen Viroa vastaan. Kuva vuodelta 2021. Kuva: Ville Vuorinen.

Viro sai salama-alun avausneljännekselle ja etelänaapuri johti peliä jo pahimmillaan 18 pistettä. Sudenpennut sai kerätty shokin jälkeen itsensä ja kiri pelin tasaiseksi jo avausneljänneksen päätteeksi.

– Viro rakensi ansaitusti ison johdon heittämällä kaiken sisään ja puolustamalla aktiivisesti koko kentän prässeillä. Meillä oli vaikeuksia, mutta osuimme alun jälkeen kolmen pisteen heittomme hyvin ja peli oli tasainen puoliajalla, Suomen päävalmentaja Niko Hellman aloitti.

Peli eteni tasaisesti, eikä kumpikaan saanut irtiottoa. Päätösneljänneksellä johtoasema heilui puolelta toiselle, kunnes 37 sekuntia ennen loppusummeria Sohvi Saviniemi upotti palloskriinitilanteesta, omasta kuljetuksesta, sisään kolmosen, jolla Sudenpentujen johto oli neljä pistettä. Siitä Viro ei enää toipunut.

– Meillä oli virhevaikeuksia läpi ottelun ja useita pelaajia joutui viiden virheen takia ulos. Kun meillä oli kaikki pallonkäsittelijät ulkona, niin Sohvilta todella iso kolmonen, Hellman hymyili.

Suomi rikkoi peräti 38 kertaa, minkä takia neljä pelaajaa joutui jättämään kentän virhetilin täytyttyä.

– Tosi iloinen, miten taisteltiin näiden kaikkien haasteiden keskeltä ja lopulta käännettiin ottelu voitoksi.

Suomen parhaat pistenaiset olivat Lilli Onnela (28/5/4 torjuntaa) ja kylmähermoinen Saviniemi (20/3). Viron pistekärki oli Emma-Mia Küttis (29/1).

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
6.7.2024 15:55 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet juhlivat Pohjoismaiden mestaruutta Södertäljessä

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kultamitalia sekä tytöissä että pojissa voittamattomina. Suomelta Lilli Onnela, Stella Jokela, Olavi Suutela ja Jelani Towa valittiin turnauksen tähdistöviisikoihin.

5.7.2024 23:24 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueille kolmannet voitot Södertäljessä – Sudenpennut kaatoi Islannin kahdesti

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana kolmen ottelupäivän jälkeen. Suomi kaatoi sekä pojissa että tytöissä Islannin.

3.7.2024 00:06 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut jatkaa voittojen tiellä Södertäljen PM-kisoissa, kun Ruotsi kaatui kahdesti

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet nappasivat toiset voitot Södertäljessä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Ruotsin. Molemmat joukkueet ovat voittaneet molemmat otteluistaan.

1.7.2024 23:07 Sudenpennut

Sudenpennut saalisti kaksi voittoa Norjasta 18-vuotiaiden PM-kisojen avauspäivänä

Södertäljessä tänään alkaneissa 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomi voitti Norjan sekä tytöissä että pojissa. Sudenpennut kohtaa huomenna Ruotsin.

30.6.2024 21:15 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkue aloittaa PM-kisansa Södertäljessä maanantaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat matkustaneet tänään Södertäljeen, jossa käynnistyy maanantaina 1.7. ikäluokkien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomen lisäksi mukana kisoissa ovat Tanska, Viro, Islanti, Norja ja Ruotsi.

22.6.2023 19:04 Nuorten PM-kilpailut

Ruotsi vei PM-kullan Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen nenän edestä Södertäljessä

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saavutti hopeamitalin Södertäljessä pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Sudenpennut hävisi päätöspelissään kultaa huuhtoneelle Ruotsille 75-80 (32-45).

22.6.2023 00:26 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti Tanskan ja pelaa Pohjoismaiden mestaruudesta torstaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittamattomana Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti neljännessä ottelussaan Tanskan 68-51 (42-32). Suomi pelaa täten Pohjoismaiden mestaruudesta torstaina Ruotsia vastaan.

20.6.2023 23:56 Nuorten PM-kilpailut

Kolme peliä, kolme voittoa – 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kaatoi Islannin PM-kisojen toistaiseksi parhaassa esityksessään

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittokulkuaan Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti kolmannessa ottelussaan Islannin 51-71 (23-33).

19.6.2023 21:50 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päihitti Norjan ja jatkaa PM-kisoissa puhtaalla saldolla

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Pohjoismaiden mestaruuskisat jatkuvat puhtaalla pelillä Södertäljessä, kun PM-kisojen toisena päivänä Sudenpennut pieksi Norjan 60-45 (32-22).

19.6.2023 00:09 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat PM-kisat hurjalla toisen puoliajan kirillä Viroa vastaan

Södertäljessä pelattavat 18-vuotiaiden tyttöjen Pohjoismaiden mestaruuskisat käynnistyivät sunnuntaina Suomen voitolla, kun Sudenpennut nousi komeasti toisen puoliajan kirillään 62-69 (40-29) -voittoon Viroa vastaan.

Näytä lisää vastaavia