Suomen 18-vuotiaille tytöille voitokas EM-kisapäätös

30.7.2006 Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät ikäluokkansa B-divisioonan EM-kilpailut voitokkaasti. Suomalaisnuoret nujersivat Englannin tiukassa taistossa lukemin 67-62. Suomen voittosuhteeksi kisoista jäi 2-5 ja sijoitukseksi tuli 12:s.

Englanti hallitsi peliä hienokseltaan aina kolmannelle jaksolle saakka. Pahimmillaan Englannin etumatka oli kymmenen pistettä (21-31), kun Suomi hävisi viiden minuutin jakson 2-12. Haltuunsa Suomi sai pelin kolmannella neljänneksellä, jonka aikana Henna Salomaa vei joukkonsa viidellä peräkkäisellä pisteellään ensi kertaa johtoon (42-41) sitten alkuhetkien.

Päätösjaksolla ratkaisevan tuntuiset pisteet viimeisteli Vilma Kesänen, jonka onnistunut kolmonen siirsi Suomen 55-47-johtoon, kun peliä oli vajaa neljä minuuttia jäljellä. Hetkeä myöhemmin Kesänen vapautti syötöllään Linnea Oljemarkin korintekoon. Viimeisten minuuttien aikana Suomi piti pintansa vapaaheittoviivalla, jolta onnistuivat sekä Kesänen että Hanna Ahtikoski.

- Hieno päätös turnaukselle. Englanti hallitsi peliä kolme jaksoa, mutta nyt puolustusmuutokset toimivat neljännessä erässä, eikä pallonmenetyksiäkään tullut. Halusimme voittoa nyt enemmän kuin vastustaja ja pelasimme parhaan päätöserämme, sanoi maajoukkueen päävalmentaja Mervi Nurmi.

Suomen tutusta tehoparista Salomaa säkitti kaikkiaan 17 ja Kesänen 13 pistettä. Joukkueen hurjimmasta suorituksesta vastasi kuitenkin Sandra Välikoski, jonka käsiin jäi peräti 16 levypalloa.

Alemmassa jatkosarjassa joukkueet pelasivat sijoista 9-14 yksinkertaisen sarjan, jonka perusteella muodostui suoraan loppusijoitukset. Suomi voitti jatkosarjassa viidestä ottelustaan kaksi. Kuuden joukkueen jatkosarjassa Suomen sijoitus oli neljäs ja näin ollen koko kisoissa sijoitus oli 12:s.

EM-turnauksen parhaat suomalaiset olivat 16,1 pistettä ottelua kohden heittänyt Salomaa sekä 11,9 pisteen keskiarvolla pelannut Kesänen. 182-senttisen Välikosken levypallokeskiarvoksi muodostui erinomainen 11,3, jonka lisäksi hän teki 8,1 pistettä ottelua kohden.

Suomi – Englanti 67 – 62 (21-29), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, Chieti, Italia 30.7.2006 

Laura Pekkarinen

2/1

Anna Kuokkanen

2/3

Vilma Kesänen

13/5

Hanna Ahtikoski

6/1

Henna Salomaa

17/1

Vappu Honkanen

0/1

Tiia Hietanen

0/1

Aino Wirtanen

2/1

Suvi Karvonen

4/4

Maria Huitti

4/3

Linnea Oljemark

6/0

Sandra Välikoski

11/16



Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/18-vuotiaat_tytot2/
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

9.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaille tytöille jatkoaikatappio Bulgariaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion alkulohkonsa viimeisessä pelissä jatkoajan jälkeen Bulgarialle loppunumeroin 91-87 (42-43, 81-81).

8.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt tärkeään voittoon Puolasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi toiseksi viimeisen alkulohkopelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi aloitti räväkästi ja rehki puolustuksen kautta johdon, joka ailahteluista huolimatta pysyi pelin loppulukemiin 69-72 (32-33) asti.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia