Suomen 16-vuotiaat pojat pieksivät EM-päätöspelissään Unkarin

17.8.2019 19:09 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi sijoittui kolmanneksitoista, kun Sudenpennut voitti päätöspelissään Unkarin 91-61 (42-25).

Eino Pällijeff oli jälleen vauhdissa, kun Suomi voitto Unkarin. Kuva: FIBA

EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Suomella ei ollut vaikeuksia missään vaiheessa, kun Sudenpennut kasvatti johtoaan tasaisesti neljännes neljännekseltä. Päävalmentaja Ville Neva jakeli kiitosta erinomaisesta aloituksesta.

– Viimeiseen peliin latautuminen onnistui joukkueelta hyvin ja toteutimme sellaisella aktiivisuuden tasolla, että peli oli hyvin meidän kontrollissa alusta asti. Onnittelut siitä pojille, Neva virkkoi.

Unkaria vastaan Suomelta vireessä olivat Miro Little (23/2) ja Eino Pällijeff (20/6), joita säestivät Joona Heinonen (10/5/3 syöttöä) ja Gezim Bajrami (10/9).

Suomen loppusijoitus oli turnauksessa kolmastoista.

– Eurooppalaisen koripallon taso on korkea ja leveä, jolloin marginaalit ovat pienet. On selvää, että analysoitavaa tästä paljon jää, parempaan pystymme ja siihen kannattaa kunkin roolissaan kovasti pyrkiä. Tarkempien analyysien aika on kuitenkin vähän myöhemmin. Nyt eletään viimeiset hetket yhdessä täällä Montenegrossa ja lähdetään huomenna kohti kotia, Neva kiteytti.

Ottelutilastot >

 
13.8.2023 20:17 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt lohkovoittoon puhtaalla pelillä

16-vuotiaat tytöt jatkoivat vahvoja otteitaan EM-kisojen alkulohkossa. Portugali oli täysi vastaantulija Sudenpentujen käsittelyssä. Voitto kirjattiin suomalaisille 80-56 (49-24). 16-vuotiaat pojat päättivät oman turnauksensa. Päätöspelissä Latvia oli parempi 73-63 (24-30).

12.8.2023 22:15 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat putosivat toisella jaksolla Puolan kyydistä

Puola kaatoi 16-vuotiaat pojat ikäluokan EM-kisoissa 79-49 (46-25). Suomella on edessään vielä yksi ottelu, jossa se pelaa sijasta 11.

10.8.2023 19:56 Sudenpennut

16-vuotiailta pojille avausvoitto – Karlin ja Muurinen iskussa

16-vuotiaat pojat varmistivat voitollaan paikkansa A-divisioonassa. Montenegro jäi Sudenpentujen jalkoihin 74-65 (41-29).

9.8.2023 20:04 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat kaatuivat Kreikalle – Miikka Muuriselle 32 pistettä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi hienosta taistelusta huolimatta Kreikalle 81-70 (44-33). Suomi pelaa jatkossa sijoista 9-16.

7.8.2023 23:50 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat hävisivät Espanjalle

Suomen 16-vuotiaat pojat jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Espanja jatkoi puhtaalla pelillä, kun se kaatoi Suomen 97-52 (54-25). 16-vuotiaat tytöt puolestaan pelasivat viimeisen valmistavan ottelun ennen perjantaina alkavia EM-kisoja. Siinä Espanjan U16-tytöt olivat parempia 66-49 (36-25).

6.8.2023 19:02 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat kärsivät tappion Israelille

Israel kaatoi 16-vuotiaat pojat ikäluokan EM-kisoissa 69-51 (36-38). Suomella on edessään vielä yksi ottelu ennen välipäivää.

5.8.2023 19:46 Sudenpennut

16-vuotiaille pojille tappio EM-avauksessa

Suomen 16-vuotiaat pojat aloittivat A-divisioonan EM-kisat Saksaa vastaan. Saksa sai otteluun vahvan alun ja karkasi sen turvin voittoon 96-47 (49-23).

4.8.2023 10:15 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien EM-kisat alkavat lauantaina

16-vuotiaat pojat pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa C-lohkossa. Samassa lohkossa pelaavat Saksa, Espanja sekä Israel.

30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

Näytä lisää vastaavia